Ihmisten perusturva on uhattuna. Ei uskoisi, että yksi sanahirviö saa niin paljon aikaiseksi keskellä vilpoista suvea.
Jos hallituksen kunta- ja palvelurakenneuudistus onnistuu, perinteinen pohjoissuomalainen jutustelu alkaa ontua. Sehän alkaa suoralla utelulla: kenenkäs poikia sinä olet? Tarkoituksena on selvittää tietysti ihmisen syntyperä ja sitä myötä kotikunta, kotikylä, vanhempien asema, puoluekanta ja uskonnollinen suuntaus.
Tämän jälkeen kysyjä tietää, onko uusi tuttavuus harmiton, vaarallinen vai hyödyllinen. Tärkeää on päätellä sekin, käykö poika tai tyttö osuuskaupassa, Keskon myymälässä vai Valintatalossa.
Mutta kuntauudistus kaiken muuttaa voi. Kohta vastaaja ei ole enää itsekään varma, onko hänen isänsä suku Sodankylästä vai Savukoskelta vai pitäisikö sanoa Sompiosta. Äiti on ehkä Iistä tai oikeastaan Kuivaniemeltä vai oliko se nyt suur-Iitä.
Ylikiiminkiläiset ovat 2009 oululaisia tai ehkä Oulun ylikiiminkiläisiä tai Ylikiimingin oululaisia. Oululaiset huomaavat asuvansa poropitäjässä. Irtisanottuja teknologiatyöntekijöitä muuttaa pois, mutta Ylikiimingin myötä heidän tilalleen tulee satoja sarvipäitä.
Ehkä siksi ruohonjuurta tallaava kansa nurisee. Se toivoo, että tänään sunnuntaina alkava mätäkuu hapattaisi ideatkin nopeasti. Nyt näyttäisikin siltä kuin valtion tarjoama porkkana mätänisi ja keppi lahoaisi.
Jokunen Oulujoen asukas haluaa nimittäin vimmatusti kertoa tulevaisuudessakin tarkasti olevansa jostain kotoisin. Kuusamon Mannisten poikaa, ministeri Hannes Mannista ärsyttää, kun Oulujoen varrella etsitään selvitysmiestä, jonka tehtävä olisi laatia hakemus oman kunnan perustamisesta. Oulujoen kunta lakkautettiin 40 vuotta sitten, ja maat pilkottiin seitsemään muuhun kuntaan.
Manninen haluaisi, että suomalaiset pienet proletaarikunnat yhtyisivät valtavan suuriksi proletaarikunniksi. Yhdessähän olisi mukavampi tehdä vaikka mitä, jopa itsemurha, tuumivat ihmiset Arto Paasilinnan romaanissa Hurmaava joukkoitsemurha. Oulujoki on silti huutavan ääni erämaassa, yksinäinen ratsastaja auringonlaskussa.
Muualla kevyt jutustelu menee yhä vaikeammaksi. Kiihkomielisimmille ei nimittäin riitä tieto pelkästään vanhemmista. Oikea kuusamolainen tai oululainen on sitä vähintään kolmannessa polvessa.
Näin saadaan pitkä keskustelu aikaiseksi, kun on selvitettävä, missä kukin asui ennen kuntien rajojen liikuttelua. Siihen ei kaupan kassajono enää riitä. Itse olen jo tottunut. Voin sanoa olevani haminalainen, en siis Iin haminalainen vaan etelän haminalainen tai ehkä kuusamolainen tai kainuulainen. Jos kysyjä on vielä erehtynyt utelemaan kolmannesta polvesta, silloin on täytynyt kertoa Karjalan evakoista, Haminaan muuttaneista kapiaisista ja Tampereelle ajautuneista pohjalaisista rautatieläisistä. Liian iso urakka kuulijallekin.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa ei ole älytty, kuinka tärkeää meille on tietää, kenen ja minkä kunnan lapsia kukakin on. Suomessa hyvin syötetyt EU-toimittajat kiisivät maihinsa ylistämään suomalaista kuntauudistusta, mutta me tiedämme, ettei uudistus voi suuren suuri olla. Täytyyhän meidän muustakin puhua kuin säästä. Oululaiset huomaavat asuvansa poropitäjässä. Irtisanottuja teknologiatyöntekijöitä muuttaa pois, mutta Ylikiimingin myötä heidän tilalleen tulee satoja sarvipäitä.