Romuunkin kyllästyy, jos sen kanssa on tekemisissä parikin vuosikymmentä yhteen menoon.
Eräänä päivänä peltikaton palanen, sairaalasängyn pääty tai kampaamon hiustenkuivaajan jalka ei enää ruokikaan mielikuvitusta.
Tunnustettu oululainen kuvataitelija Reijo Hukkanen on sitä mieltä, että vanha tyyli ja entinen materiaali joutaa ovesta ulos.
"Olen tien päässä romutaiteen kanssa. Romusta on päästävä eroon. Tämä on nyt nähty", Hukkanen sanoo.
Oulun taidemuseon kevään kohokohta on Hukkasen tänään avattava Kauneuspato-näyttely. Kaikki näyttelytilat ovat kuvanveistäjänä ja taidemaalarina tunnetun tekijän käytössä.
Kahdessa kerroksessa on toistasataa Hukkasen työtä. Lattioilla on romusta koottuja ilkikurisia veistoksia, barokkisen muhkeita muodoiltaan. Seinille on ripustettu pieniä ja isompia maalauksia.
"Näyttely on osittain takautuva eli täällä on vanhempaakin tuotantoa. Mutta painotus on tämän vuosituhannen töillä. Tarkoitus on liikkua uusille urille."
Hän sanoo, että Oulu on sopiva paikka katsastaa pikkuisen taaksepäin ja lähteä samalla muuhun kulkusuuntaan.
"Rupesi tuntumaan, että nyt on sopiva hetki nähdä, miten uudet työt lomittuvat vanhoihin."
Ei irtovitsejä
Hukkanen loi suhteensa romuun ja muuhun hylättyyn tavaraan kuten tuhannet pikkupojat 1950-luvun alun Oulussa. Sodasta toipuvassa maassa leikkikaluiksi kelpasi moni kummallinen peltiraato.
Taiteilijaksi tultuaan Hukkanen yhdisti roinaan mielikuvituksensa - tuloksena on omintakeinen näkemys maailmasta.
"Mielikuvitus ei ole aivan yksinkertainen juttu. Monesti huomaa todellisuuden mielikuvitustaan oudommaksi."
Huumori on toinen Hukkaseen liitetty määritelmä. Hukkanen korostaa huumori olevan tapa ajaa pelkoa pois. Hän ei töissään hauskuuta eikä nakkele irtovitsejä.
"Huumori on eri asia kuin vitsit. Jos teokseni tuntuvat vitseiltä, niin olen kusessa. Ei voi tehdä tuhansia tunteja töitä irtovitsin eteen."
Arkaileva aikaa
Hukkanen tunnetaan tekijänä, joka osaa tarpeen tullen sanoa asiansa suoraan.
Hän myöntää, että mielipiteen lausuminen saattaa tulla kalliiksi.
"Jossakin vaiheessa joku oma vanha ja kärjekäs lausuma tulee vastaan ja osuu nilkkaan."
Taiteilijat joutuvat Hukkasen mielestä arkailemaan toimeentulonsa vuoksi. Apurahoja on vähän, mutta tekijöitä koulutetaan jatkuvasti lisää.
Moni pitelee kieltään keskellä suuta, sillä tukisummat myönnetään mieluummin siivosuisille myötäilijöille.
"Rämäkämpi keskustelu puuttuu, kun pelätään toimeentulon takia. Mielipiteettömyys on surullista. Toisaalta eipä se maailma muutu, ärhentelipä miten paljon tahansa."
Hukkasella on 15-vuotinen apuraha.
"Se on onni. Tuntuisi mahdottomalta joka vuosi tai joka viides vuosi anoa toimeentuloa itselleen. Moni joutuu sellaisen kanssa elämään."
Arki on ja pysyy
Vaikka Hukkanen on siirtymässä vanhasta tavaramerkistään romusta pois, yhtä hän ei päästä käsistään, arkea.
"Arkipäivän sointi on kaikkein hienointa."
Hukkanen kertoo kuuluvansa tavallisten ihmisten porukkaan, jossa ei näytellä eikä esitetä parempaansa.
"Siellä vaan olla mollistellaan."
Hukkanen pitää kulttuuripiireistä tuttua keikaroivaa eleganssia jonnin joutavana kopeutta, josta puuttuu elämän lämpö.
"Eliitissä ei ole lämpöä. Heidän pitää jatkuvasti esittää jotakin. Siksi viihdyn aivan tavallisten ihmisten parissa. Sitä paitsi, kaikki me olemme tavallisia."
Reijo Hukkasen Kauneuspato-näyttely Oulun taidemuseolla 5.4.-10.6.
