Runomies Tuomo Heikkinen, 29, on tästä viikosta alkaen myös virkamies. Hän asettuu Oulun vanhalle kasarmialueelle, menneiden miespolvien vuodattamien hikipisaroiden näkymättömille poluille, ja valtaa valokuvauksen läänintaiteilijana lopettaneen Hannele Pappilan vanhan työhuoneen.
Kirjallisuuden läänintaiteilija on osa pientä työyhteisöä. "Meitä on Intiössä neljä: minä, Oulun läänin taidetoimikunnan pääsihteeri Ulla Lassila, suunnittelija Kimmo Suortamo ja osastosihteeri Jaana Pirinen, Heikkinen kertoo.
Tärkeämpää kuitenkin on se, millaiset yhteydet hänellä on talon ulkopuolelle. Läänintaiteilijan pääasiallisena tehtävänä kun on edistää kirjallisuutta läänissä, eikä se mahdollistu ellei tiedä mitä ja keitä alueella on.
"Aika paljon minuun on otettu yhteyttä jo nyt ennen kuin työni on alkanutkaan."
Heikkinen kertoo saaneensa kutsuja monenlaisiin hankkeisiin, joten missään tapauksessa tyhjältä pöydältä hän ei toimeensa lähde.
Verkostot ovat Heikkisellä verraten hyvät jo nyt, mikä on taatusti painanut puntarissa kun 17:ää läänintaiteilijan virkaan halajanutta on verrattu keskenään.
"No, Oulun alueen osalta verkkoja on kyllä", Heikkinen myöntelee verkkaiseen tyyliinsä.
Kainuussa ei kuhmolaissyntyiselle ole niin suurta työmaata, mutta läänin eteläisen osan kanssa on tuttavuutta tehtävänä.
Headhunteriksi?
Heikkisellä on ammattikorkeakoulututkinto median tuottamisesta. "Luulen että tuottaminen antaa minulle hyvät lähtökohdat tehdä läänintaiteilijan työtä, joka on aika paljon erilaisten projektien toteuttamista."
"Olen muun muassa tehnyt lyhytelokuvia. Nekin ovat aina projekteja."
Pari hanketta on jo käytännössä varmistunut: elokuuhun 2010 ajoittuva 11. kansainvälinen suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden kongressi, joka saadaan ensi kerran Pohjois-Suomeen ja ensi vuoden lokakuussa järjestettävät Pohjois-Suomen kirjailijapäivät, jotka ovat hedelmällisessä ideointivaiheessa.
Kustannustoiminnan tila on yksi Heikkisen mielessä ollut kysymys. Tällä hetkellä Oulun läänissä toimii puolenkymmentä pientä kustantajaa, joilla on aika rajattu oma profiilinsa.
"Ilman omaa virkeää kustantamoa läänin kirjallinen kenttä ei voi nousta."
"Tänne kaivattaisiin Oulun Sammakkoa tai Likeä", hän luonnehtii. Sellaisen synnyttämiseen Heikkinen ei voi ryhtyä viran puolesta.
Heikkinen voisi sen sijaan olla headhunter, paikallisen kirjallisen osaamisen syväkurkku - kuuluuhan työnkuvaan oleellisesti alueen taiteilijoiden tukeminen ja tunteminen.
Yliopiston kirjallisuuden laitoksen ja kirjoittajakentän saattamista lähemmäksi toisiaan Heikkinen saattaisi myös ajatella. Hänen mukaansa olisi selvitettävä, millainen on kirjoittajakoulutuksen tarve Oulun läänissä.
"Ilta- ja viikonloppukoulutusta on, mutta riittääkö se?"
"Vielä ei ole reseptiä valmiina, mutta pitää ainakin tutkia tarpeet ja kehittäminen", Tuomo Heikkinen luotaa.
Oleellisinta Heikkisen mielestä on, että se mitä luodaan, pitää pystyä pitämään. "Ei ole mitään mieltä, jos se mitä saat aikaiseksi, ei jää jatkumaan, kun kaksivuotinen toimikauteni loppuu."
Tolkien tokaisi
Poikasena eivät kirjat Tuomo Heikkisen näpeissä pysyneet. Pesäpallo ja muut seuralliset touhut olivat tärkeämpiä.
Hän sanoo olleensa aina enemmän tarinoija kuin niiden lukija. "Sanelukone kulkee aina mukana."
Kirjoittaminen on painottunut lyriikkaan. "Se kiehtoo, miten esimerkiksi kahdeksalla sanalla pystyy sanomaan niin paljon."
"Novelleja olen kirjoittanut vähän, mutta proosa kyllä kiinnostaa", Heikkinen summaa ja paljastaa suunnittelevansa romaania. "Joku kesäloma pitäisi sitten uhrata sen kirjoittamiselle."
J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta oli se kirja, joka puraisi - suorastaan tokaisi - lukioikäistä Heikkistä niin, että kirjallisuus ryhtyi avautumaan uudella kiehtovalla tavalla.
"Se on mielestäni edelleen ihan mieletön teos!"
Myös Franz Kafka on Heikkiselle tärkeä kirjailija. Hän ei kuitenkaan pelkää, että kafkamainen fiktio muuttuisi hänen kohdallaan Oulun lääninhallituksen byrokratian rattaissa todeksi.