Kiinassa on sanonta "Bu da, bu cheng qi" - ei lyöntiä, ei menestystä. Tämä vanha viisaus nousi tapetille viime marraskuussa, kun nelinkertainen soudun olympiavoittaja Matthew Pinsent vieraili Pekingissä Shichahai-urheilukoulussa ja kertoi nähneensä merkkejä lapsivoimistelijoiden ruumiillisesta kurittamisesta valmentajiensa taholta.
Kohu johti siihen, että Kansainvälisen olympiakomitean johtaja Jacques Rogge vaati sekä Kansainväliseltä voimisteluliitolta että Kiinan olympiakomitealta selvitystä asiaan.
Shanghain ammattiurheilukoulun pingiksen varapäävalmentaja Cen Yangjian, 51, sanoo, että hänen treeneissään on harvoin tarvetta turvautua ruumiilliseen kurittamiseen tai edes vakaviin nuhteisiin.
"Mutta on ollut tapauksia, jossa valmentajat ovat hakkuneet lapsia rankasti näiden ollessa laiskoja tai jos asetettuja vaatimuksia ei ole saavutettu."
Cenin mukaan sanaa vahvempaa käytetään ainoastaan varoituksena.
"Pieniltä lapsilta ei voi odottaa itsekuria ja kovaa työskentelyä koko ajan."
Mies itse määrittelee ruumiillisen rangaistuksen "keinoiksi, joita Etelä-Koreassa harjoitetaan melko paljon".
"Etelä-Koreassa ruumiillinen kuritus, takamuksille potkiminen ja kasvoille läpsiminen, on jokseenkin tavanomaista", Cen kertoo.
Hän kuitenkin huomauttaa, että nuorten urheilijoiden ruumiillinen rankaiseminen on periaatteessa "tiukasti kiellettyä Kiinassa".
Kiinassa nuoret huippu-urheilijat kasvatetaan yleensä sisäoppilaitoksissa ja valmentajista tulee usein kaukana asuvien vanhempien korvike.
Mitä tulee eri valmentamismetodeihin, ne riippuvat Cenin mukaan valmentajan persoonallisuudesta ja siitä, mitä kukin pitää parhaimpana keinona treenata oppilaitaan.
"Kun ajatellaan tehokkainta ja tuloksellisinta metodia, ruumiillisella rankaisulla on myös hyvät puolensa."
Cenin mielestä taitoa vaativissa palloilulajeissa ruumiillinen kuritus on harvinaisempaa kun esimerkiksi maratonissa tai kävelyssä, jotka "ajavat urheilijat joskus hulluiksi rankkuudellaan ja tylsyydellään".
"En kuitenkaan tarkoita sitä, että oppilaan lyöminen pitäisi asettaa ensisijaiseksi metodiksi."
Hän toteaa myös, että valmentajat eivät valitse tiettyä metodia stressin tai paineen alla, vaan pitkän aikavälin kokemuksen ja kehityksen mukaan.
"Niille, jotka ovat tottuneet siihen (käyttämään ruumiillista väkivaltaa) myös jatkavat sillä tiellä, muiden pitäytyessä omissa metodeissaan."
Erityisesti olympialaisia silmillä pitäen ruumiillista kuritusta tuskin kuitenkaan Cenin mukaan tapahtuu.
"Potentialliset osallistujat ovat enimmäkseen hieman vanhempia, eivätkä kuulu siihen joukkoon, jota eniten kuritetaan."