Sosiaalitukien väärinkäytöksistä on pidetty hirveää haloota, mutta itse asiassa oikeutettuja tukia jää saamatta kymmeniä kertoja enemmän. Miksi? Otetaanpa pieni esimerkki.
Sairasta läheistään hoitava omainen päättää hakea omaishoidontukea. Ensin on selvitettävä, mistä saa hakukaavakkeita. Hän soittaa Kelalle, jossa asiasta ei tiedetä mitään.
Usko ja voimat saattavat loppua jo tässä vaiheessa, ellei joku osaa neuvoa oikeampaa osoitetta, esimerkiksi omaishoitajien yhdistystä. Sieltä lähetetään hakukaavake, ohjataan hakemaan lääkärintodistus hoidettavan terveydentilasta ja annetaan osoite, johon hakemus lähetetään.
Homma ei kuitenkaan ole vielä tällä selvä. Postissa tulee kielteinen päätös, jota perustellaan siten, että vaikka kriteerit täyttyvät, määrärahat ovat loppu.
Valitusoikeus on, mutta miten valituksen osaa tehdä. Moni tyytyy kielteiseen päätökseen.
Ehkä tuki myönnetäänkin. Sitten tulisi olla selvillä siitä, että omaishoidontukeen liittyy aina hoito- ja palvelusuunnitelma, jossa määritellään mitä palveluita ja tukitoimia järjestetään kotona selviytymisen tueksi. Sellainenkin siis pitää hankkia.
Myös vapaata saadakseen omaishoitajan täytyy olla äärettömän oma-aloitteinen. Omaishoidontuen saajalle kuuluu kaksi lakisääteistä vapaapäivää kuukautta kohden. Harvalla on edes tietoa, mistä vapaapäiviä voi tiedustella. Entä kuka päättää, mihin hoidettava joutuu vapaiden ajaksi ja saako vapaan silloin, kun sitä tarvitsee?
Kaiken tämän lisäksi omaishoitajien tulisi hallita Kelan tukiviidakko. Hoidettavien on mahdollista saada muun muassa eläkkeensaajan hoitotukia ja niiden korotuksia. Kukaan ei kuitenkaan automaattisesti ohjaa niitä hakemaan. Apuvälineasiat ja kodin muutostyöt vaativat oman byrokratiansa.
On erittäin sattumanvaraista, saako omaishoitaja tarvitsemansa tuet. Usein apu tulee vasta viime hädässä, jos silloinkaan.
Omaishoidontukien lisäksi useimmin käyttämättä jääviä etuuksia ovat kuntoutustuki, työkyvyttömyyseläke, kuntoutustutkimus ja -suunnitelma, hoitotuet, sairauspäivärahat, vammaispalvelut ja toimeentulotuki.
Pelkästään toimeentulotukea jäi viimeisimmän, vuoden 1999 laskelman mukaan saamatta 300 miljoonaa euroa eli vajaat kaksi miljardia markkaa vuodessa. Samaan aikaan 1990-luvun loppupuolella tutkittiin sosiaalitukien väärinkäyttöä. Ministeriön arvion mukaan se olisi ollut vastaavalta ajalta alle 10 miljoonaa euroa. Ero on valtava.
Etuuksia ei osata hakea tai niitä evätään, kun sosiaaliturvan kriteerejä tulkitaan mekaanisesti tai määrärahat ovat loppuneet. Joissakin kunnissa sosiaalityöntekijöitä on säästösyistä jopa ohjattu olemaan kertomatta kaikista mahdollisista sosiaalietuuksista asiakkaille.
Tietoa ei saa keskitetysti mistään, vaan se pitää oma-aloitteisesti kaivamalla kaivaa esiin. Aktiivisuus on kuitenkin harvoin piirre, joka kuvaa tuen tarvitsijaa. Useimmiten hän on sairauden tai vanhuuden heikentämä, hankalassa elämäntilanteessa, masentunut, kenties kokonaan pois tolaltaan.
Hän tarvitsee jonkun, joka paneutuu hänen asioihinsa ja neuvoo eteenpäin. Sosiaalitoimiston liukuhihnalla apu jää valitettavan usein saamatta: työntekijöillä on yhä vähemmän aikaa asiakkailleen, kun asiakasmäärät ja tulospaineet kasvavat.
Työ on varmasti raskasta, sitä ei kukaan epäile. Silti todellista asiantuntemusta osoittaa kyky tunnistaa asiakkaat, joiden kohdalla pitää pysähtyä pitemmäksi aikaa. Kaikki eivät ole tavallisia tapauksia.