Hullu mikä hullu! Venäläisen kirjailijan Nikolai Gogolin lähes 170 vuotta vanha näytelmä Mielipuolen päiväkirja on suomennettu kahdella tavalla: Oulussa se on Hullun päiväkirja.
Ja eipä olekaan yhtään hullumpi idea Oulun Työväen Näyttämön konkarinäyttelijältä Pekka Hyväriltä ottaa mittaa tämän Tarmo Mannin suurimmaksi bravuuriksi nousseen tekstin kanssa. Esittäjänä kehittymisen kannalta riskit ja haasteet ovat olennaisia.
Teatteri on vienyt Hyvärin pikkusormea myöten. Kun OTN odottelee uuden tilansa, kasarmialueella sijaitsevan entisen elokuvasalin remontin alkamista, armoitettu koomikko ei enää jaksanut pyöritellä peukaloitaan. Hän rohkeni tarttua Mielipuoleen sen päälle vieläkin yltävästä Mannin varjosta huolimatta.
Teatterin humus on burleski elämäntapa ja huumori, joka vapauttaa näkemään, sanoi 1999 edesmennyt professori Tarmo Manni. Hän esitti Gogolin monologin Kansallisteatterissa nelisen sataa kertaa.
Hullutteleva ote onkin hallitseva Hyvärin tulkinnassa. Popristsinin kimppuun hänen kanssaan hyökännyt Oulun kaupunginteatterin näyttelijä Hannu Pelkonen hyödyntää henkilöohjauksessaan oivaltavasti näyttelijän ominta ilmaisumuotoa.
Hullun päiväkirja ei ole ryppyotsainen sairaskertomus, muttei myöskään suutari naurupommi. Loppupuolella Hyvärin esitys saa riipaisevia sävyjä. Maistiaisina esiin purkautuvat johtajan kanarialinnunääniseen tyttäreen rakastuneen kanslistin halun ulvaisut ja koiramaiset räksytykset.
Hupsuus ja nauru kääntyvät vaivihkaa sairaudeksi ja sääliksi. Ihan niin kuin suurkamreeri muuttuu suurinkvisiittoriksi ja virkamies Espanjan kuninkaaksi.
Hyväri rakentaa Popristsinista ehjän ja onnistuneen roolin. Tekstin rajoja esitys olisi kuitenkin voinut koetella kovemmin. Nyt lopputulos on tiukasti sänkyyn sidottu ja sitä kautta turhan ilmeinen. Yllätys ja käänne jää sitä loivemmaksi mitä enemmän sen aavistaa jo etukäteen.
Mielellään patjoillaan makoileva kertoja muistuttaa Gogolin aikalaisen, kirjailija Ivan Gontsharovin herra Oblomovia, jolle puuhakkaan elämän latteus paljastui ennen kuin muille. Minne nyt unohtuivat euforia ja absurdismi?
Hullun päiväkirja ei silti ole yhtään hullumpaa jälkeä teatterin kuninkuuslajissa. Hyväri voi esitysten myötä ryömiä yhä syvemmälle Popristsinin pään sisään. Ehkä Mielipuolesta tulee hänelle samanlainen bravuuri kuin kollegalleen ja se kaivetaan naftaliinista aina uudelleen.