Vuoden 2012 presidentinvaaleihin on vajaat puolitoista vuotta.
Suurista puolueista vaalivankkurit on valjastanut ensimmäisenä SDP. Se etsi ehdokasnimiä avoimella haulla kysymällä kansalaisilta, kuka olisi sopiva sosiaalidemokraattinen presidenttikandidaatti.
SDP:n etsintätapaa on aihetta ihmetellä. Yhtä lailla etsinnän tuloksia voi pitää köykäisinä. Mahtipuolueen ehdokasmetsästys kertoo neuvottomuudesta, vähäverisestä ehdokaspotentiaalista ja raskaan sarjan ehdokkaiden perin vähäisestä kiinnostuksesta presidentin tehtävää kohtaan.
Kilautetaan kansalle -linjaa ei sentään tohdita viedä maaliin asti. Ehdokkaan valitsee SDP:n puoluevaltuusto, jonka tehtävä lienee varmistaa, että ehdokas on kyllin sosiaalidemokraattinen.
Näin halutaan estää 1990-luvun toisinto: tuolloin kaikki saivat äänestää. Tuloksena oli, että Martti Ahtisaari pudotti puolueväen suosikin Kalevi Sorsan.
Ehdokaslistan kärkeen nousivat ryhmäjohtaja Eero Heinäluoma, entinen meppi Lasse Lehtinen, puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Saman tuloksen olisi saanut kyselyttäkin. Oman nimen saanti pitkään rimpsuun voi hivellä mieltä, mutta tällainen valintatapa on poliittista lottoarvontaa.
Kysely osoitti ainakin sen, että SDP joutuu lähtemään presidentinvaaleihin luvalla sanoen enemmän tai vähemmän kakkosketjulla. Tilanne muuttuu, jos Tuomioja innostuisi ja lähtisi ehdolle.
Toisin kuin esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja entinen pääministeri Paavo Lipponen, Tuomioja ei ole suoranaisesti kieltäytynyt.
Ehdokastilanne on nolo SDP:lle, joka on tuottanut kaikki presidentit Urho Kekkosen jälkeen. Samaan aikaan puolue on ripustautunut nykyiseen perustuslakiin, joka säilyttäisi presidentillä yhä paljon valtaa.
Nämä seikat lyövät toisiaan korville. Jos kerran SDP haluaa säilyttää presidentin valtaoikeudet ennallaan, sen pitäisi tarjota myös mitat täyttävä ehdokas.
Jos SDP:n tilanteessa ei ole kehumista, sama pätee keskustaan. Itsestään selviä nimiä ei ole. Ex-pääministeri Matti Vanhanen on hypännyt politiikasta sivuraiteelle.
Arvostettu EU-komissaari Olli Rehn täyttäisi mitat ja kisaisi voitosta vakavissaan, mutta hänellä on Brysselissä allaan vihreämpi oksa.
Muiden suurten puolueiden ehdokaspula toimii puhemies Sauli Niinistön eduksi. Hän voi viivyttää omaa ilmoitustaan pitkälle ensi vuoteen samaan aikaan kun muut suuret hakevat hänelle vakavaa haastajaa.
Kannattaa silti muistaa, että 2006 Halosen uudelleenvalintaa pidettiin pitkään läpihuutojuttuna. Näin ei lopulta ollut.
Niinistö varmaankin kiusaa omiaan pitkään, mutta kieltäytyminen olisi yllätys ja huono viimeinen palvelus omalle puolueelle.
Jos näin kuitenkin kävisi, se voisi avata mahdollisuuksia pienemmän puolueen ehdokkaalle semminkin jos SDP ja keskusta lähtisivät peliin keskinkertaisilla nimillä.
Jos presidentinvaaleihin ei saada kovan tason ehdokaskatrasta, se on omiaan näivettämään presidentin virkaa ja tekemään sitä ehkä jopa tarpeettomaksi.