Pohjois-Pohjanmaan keskusta siirtyy vuosikymmenien jahkailujen jälkeen eduskuntavaalien ehdokasasettelussa nykyaikaan. Tällä kertaa aluetoimikunnat valitsevat ehdokkaat listalle jokilaaksokohtaisen kiintiön mukaisesti.
Kiintiöt puolestaan on jaettu todellisen tilanteen eli edellisten eduskuntavaalien tuloksen ja äänimäärän perusteella. Neljän jokilaakson lisäksi uutena alueena on Oulu.
Ehdokkaita halutaan enemmän sieltä, mistä äänet ja äänioikeutetut tulevat eikä pelkästään sieltä, missä on vahva jäsenkunta. Jatkossa Oulu saa listalle eniten ehdokkaita. Ei auta, vaikka Merijärvellä kaikki olisivat keskustalaisia, jos kannatus ei kasva suurissa keskuksissa.
Nimivääntö on parhaillaan menossa. Paikallisyhdistykset tekevät ehdotuksia, jotka aluetoimikunta sovittaa kiintiöön. Tehtävä ei ole helppo, sillä edustava lista tarkoittaa sitä, että joukossa pitää olla kannattajakunnan ja jäsenistön näköisiä ehdokkaita, jotka edustavat eri ikäryhmiä ja ammattikirjoa aina niin kiperää tasa-arvoa unohtamatta. Kahden kiintiön jokilaaksot ovat pulmallisessa tilanteessa, sillä tarjolla pitäisi olla nainen ja mies. Esimerkiksi vahvalle Iijokilaaksolle tässä on pureskeltavaa.
Jäsenvaalimankeli on ollut tuskallinen prosessi. Hyvin menestyneet ehdokkaat ja heidän taustayhdistyksensä ovat tietenkin halunneet pitää kiinni paikastaan, vaikka se on tietänyt alueellisen edustavuuden vääristymää. Paikallinen hurmos on peittänyt laajemman näkökulman.
Periaatteessa jäsenvaali kuulostaa kansanvaltaiselta prosessilta. Käytössä ollut malli sisältää kuitenkin edustavuuden ja demok-ratian kannalta ongelmallisia piirteitä. Jäsenvaalin toimittamistapa on vaihdellut ja se on vaikuttanut äänestysvilkkauteen.
Äänestys on toteutettu paikoitellen aktiivisella otteella kiertämällä maakuntien keskustakodit ovelta ovelle. Käytössä on ollut myös kiinteä äänestyspaikka tai postiäänestys. Vaalitapa ei ole ollut yhtenäinen.
Keskustapiirin noin 31 000 jäsenestä vain kymmenkunta prosenttia on oululaisia. Siksi oululaisehdokkaat on usein jouduttu runnomaan listalle vasta piirikokouksen puuttumisen avulla. Viime eduskuntavaaleissa keskustan vaalipiirin äänisaaliista viidennes tuli Oulusta. Keskusta oli Oulussa suurin puolue, mutta ei silti saanut yhtään kansanedustajaa läpi.
Jos aluetoimikunnat eivät pääse sopuun ehdokkaista, on aina mahdollista järjestää alueellinen esivaali, jossa ehdokkaat pannaan järjestykseen. Näin on aina silloin tällöin menetelty jäsenvaalin lisäksi.
Mikäli paikallisyhdistykset pitävät kiinni ehdokkaistaan eivätkä anna aluetoimikunnan pitäytyä kiintiöissään, takaporttina on vielä jäsenvaalin mahdollisuus. Sekamalli ei kuitenkaan olisi enää käytössä, vaan vaali järjestettäisiin postiäänestyksenä.
Aluetoimikunnilla on nyt ratkaisijan paikka. Pystyvätkö ne pitämään intohimot kurissa ja kuuntelemaan järjen ääntä?
Aluetoimikunnista riippuu, onnistuuko vai ryvettyykö uudistus.