Egot­ri­pin tauko ajoi Knipin soo­lo­le­vyn tekoon ja kier­tueel­le ilman tuttuja soit­to­ka­ve­rei­ta – miehen keikkaa Pyhällä voi seurata Kaleva Liven kautta

Egotrippi-yhtyeen kitaristi-laulaja ja biisintekijä Knipi oli jo aikaa sitten asettanut tavoitteekseen tehdä soololevyn ennen kuin 50 ikävuotta tulee täyteen.

Koska soololevyn biisit eivät yksistään riitä täyttämään koko keikkasettiä, on Knipi poiminut mukaan joitakin muitakin tekemiään kappaleita. Egotripin tuotannon ohella ohjelmistossa on myös Anna Puun tunnetuksi tekemiä biisejä.
Koska soololevyn biisit eivät yksistään riitä täyttämään koko keikkasettiä, on Knipi poiminut mukaan joitakin muitakin tekemiään kappaleita. Egotripin tuotannon ohella ohjelmistossa on myös Anna Puun tunnetuksi tekemiä biisejä.
Kuva: Tero Ahonen

Egotrippi-yhtyeen kitaristi-laulaja ja biisintekijä Knipi oli jo aikaa sitten asettanut tavoitteekseen tehdä soololevyn ennen kuin 50 ikävuotta tulee täyteen. Pelkistetysti Knipiksi nimetty soololevy putkahti ulos lopulta viime lokakuussa, kun 50-vuotissyntymäpäivään oli vielä kaksi ja puoli vuotta.

– Nyt minulla on tavoitteena tehdä toinen soololevy ennen kuin täytän 50, Knipi alias Zachris Stierncreutz toteaa. 

Soololevyn tekeminen tuli ajankohtaiseksi, kun Egotripin jäsenet olivat päättäneet pitää jonkin aikaa taukoa. Yhtye oli huhkinut paljon töitä viimeisten viiden vuoden aikana, etenkin vuosi 2018 25-vuotisjuhlakiertueineen oli ollut hektinen.

– Jos joku olisi vuosi sitten kysynyt, milloin levy tulee ulos, olisin varmaan vastannut, että parin vuoden päästä. Sitten kun alkoi näyttää siltä, että me ihan oikeasti pidämme bändin kanssa taukoa, vapautui aivokapasiteettia, Knipi kertaa.

– Ja kun rupesi tekemään levyä, yksi asia ruokki toista. Meni ehkä viisi kuukautta, niin minulla oli oikeastaan kaikki materiaali kasassa.

Valtaosa soololevyn kappaleista on tehty ihan sitä silmällä pitäen. Ainoastaan yksi kappale ja yksi aihio olivat valmiina entuudestaan.

Biisejä tehdessään Knipillä ei ollut sen kummempaa suunnitelmaa levyn sisällön suhteen. Tärkeintä oli tehdä mahdollisimman hyviä biisejä, olivat ne sitten minkä tyylisiä tahansa.

– Yritin nollata kaikki omat ajatukset siitä, millainen levystä tulee. Ihan vain tehdä sitä tekemisen ilosta, hän sanoo.

– Jos olisin alkanut hirveästi määrittelemään, että tämä ei saa kuulostaa Egotripiltä, olisin asettanut itselleni liikaa rajoituksia. Egotrippi on kuitenkin minun elämäntyöni, ja jos musiikkiini kuulostaa siltä, niin mitä sitten.

Vuosikymmenten varrella Knipi on tehnyt kappaleita Egotripin ohella lukuisille artisteille, kuten Anna Puulle, Jonna Tervomaalle ja Jenni Vartiaiselle. Sen, kenelle mikäkin biisi menee, ratkaisee hyvin pitkälti sanoitus.

– Minulle säveltäminen on aika paljon helpompaa kuin tekstittäminen. Jos saan tehtyä sellaisen tekstin, josta itse tykkään, ja johon olen tyytyväinen, se yleensä päätyy omaan käyttöön – joko Egotripin käyttöön tai minun omaan käyttööni, Knipi selvittää.

– On tietysti poikkeuksiakin. EsimerkiksiTukholmaan-biisistä minulla ei oikein ollut ajatusta, mihin se kappale olisi sopinut, koska se ei oikeastaan muistuttanut mitään muuta, mitä olin tehnyt. Päätin, että ehkä se löytää paremman kodin Mira Luodilta, ja niin se kyllä löysikin.

Soololevynsä sanoitusten Knipi luonnehtii käsittelevän aika lailla samoja asioita kuin Egotripinkin sanoitusten. Niistäkin paistaa tietty ulkopuolisuuden tunne ja ”Strangers In The Night -romantiikka”.

– Tältä omalta levyltäni puuttuvat ehkä sellaiset iloisemmat kappaleet ja Maailmanloppua odotellessa -tyyliset rallatukset. Tässä on vähän enemmän melankolista puolta. Tällä levyllä vallitsee jonkinlainen epäilys omasta paikasta maailmassa, mutta ei sekään mikään kantava teema ole.

Tähän mennessä Knipi bändeineen on soittanut vasta puolenkymmentä keikkaa. Ensimmäinen varsinainen kiertue alkaa viikonloppuna Rovaniemeltä ja Pyhältä.

Knipi

Oikealta nimeltään Zachris Alexander Stierncreutz.

Kitaristi, laulaja-lauluntekijä, Egotrippi-yhtyeen perustajajäsen.

Säveltänyt kappaleita Egotripin lisäksi muun muassa Anna Puulle, Irinalle, Jonna Tervomaalle ja Jenni Vartiaiselle.

Soololevy Knipi julkaistiin lokakuussa 2019.

Keikalla Korundissa Rovaniemellä perjantaina ja Bättre Folk i Fjällen -tapahtumassa Pyhällä.

Kaleva Live Pyhällä

Kaleva Live näyttää Litku Klemetin ja Knipin keikat Pyhän Bättre Folk i Fjällen -tapahtumasta.

Kalevan tilaajat voivat katsoa Litku Klemetin esityksen suorana perjantaina 31.1. kello 21 alkaen ja Knipin esityksen lauantaina 1.2. kello 20 alkaen osoitteessa kaleva.fi/live.