Lempinen, Kari - Lindfors, Jukka - Salo, Markku (toim.): Aloha! (WSOY)
Juhan af Grann on Seminaarinmäen Mieslaulajien "Suuntaamme avaruuteen" -juhlakiertueen suojelija.
Semmarit esiintyvät Oulussa
Madetojasalilla sunnuntaina 8.11.
Juhan af Grannin jättihaastattelu kuuluu Aloha!-lehden helmiin.
Kun lehti on tarpeeksi hyvä, se muuttuu kirjallisuudeksi. Tämän todistavat vuosina 1975-81 ilmestynyt Uusi Laulu ja sen seuraaja, viisivuotiaaksi elänyt Aloha!, joiden parhaita artikkeleita on nyt pakattu koviin kansiin.
Vasemmistolaisena musiikkijulkaisuna aloittanut Uusi Laulu muuttui sitä kiinnostavammaksi, mitä kauemmas se etääntyi poliittisuudesta. Underground- ja punk-henkinen häröily valtasi palstatilaa, ja lehti lanseerasi muun muassa "Keskiolut R-kioskeihin" -kampanjan sekä lentävän lauseen "Tyyli on köyhän perusoikeus".
Asiallisen musiikkijournalismin latteudet väistettiin lopullisesti, kun Uusi Laulu koki nimellisen kuoleman ja sen toimittajakunta perusti saman tien Aloha!-lehden. Aihepiiriksi vakiintui inhimillisen outouden kirjo plastiikkakirurgiasta ranskalaiseen filosofiaan ja tyylilajiksi vieraantunut ironia, jota kuvaa hyvin otsikko "Onko normaalius mahdollista?"
Avustajiin kuului sellaisia alakulttuurien parissa viihtyviä urbaaneja haukkoja kuin valokuvaaja Stefan Bremer ja Helena Lindgren. Haastattelut olivat useimmiten dialogimuotoisia, haastateltavat tuon ajan eksoottisimpia ilmestyksiä: Nina Hagen, Andy Warhol, William Burroughs...
Sekä Juhan af Grann. Aloha! juhlisti ylemmyydentunnossaan rypevän tv-tuottajan ja -toimittajan loiston päiviä erikoisnumerolla (1/86), joka koostui lähes kokonaan tuolloin vielä maanpäällisiin aiheisiin tyytyneen supermiehen haastattelusta. Vieraita taivaalta -"dokumenttiin" (1992) ja ufomessiaan viittaan oli matkaa.
Haastattelusta hahmottuu "graniittisen itsevarma", ylikierroksilla käyvä egomaanikko, joka on yhtä vakuuttunut omasta lahjakkuudestaan kuin useimpien muiden kyvyttömyydestä. Siksi hän kokeekin joutuneensa panettelun, kieroilun, mustamaalauksen, kateuden ja ajojahdin uhriksi. Tv-elokuva Kekkosesta esimerkiksi synnytti puheita, joiden mukaan "Kekkonen on kyrpiintynyt Granniin", vaikka - siis oikeasti, hei - presidentti kiitti hyvästä työstä ja kutsui kaverinsa syntymäpäivilleen.
"Minua nauratti, saatana, kun nämä toimittajat, jotka olivat huhuja levitelleet, olivat siellä köyden toisella puolen kärkkymässä jutun muruja, kun minä istuin Kekkosen vieraana ja kuuntelin naurussa suin isännän juttuja", af Grann riemuitsee.
Yhtä hulppeaa on kuvailu alueellisia mainoksia lähettävästä tv-yhtiöstä - idea, jonka varastamiseen kadehdittu nero tietysti vihjaa: "En sano muuta kuin että hämmästyttää, miten yhtäläisyydet minun suunnitelmani ja Kolmostelevision ovat näin samanlaiset". Ohjelmakonsepteihin kuului muun muassa "TV:n shakkikoulu":
"Pelaa tv-taitajaamme vastaan. Pari siirtoa kerralla ja ensi viikolla palaamme asiaan. Shakki on elämän peli: voit hyökätä, olla salakavala."
Ja entäpä sitten suunnitelma kansainvälisestä action-elokuvasta nimeltä Death in Stavanger:
"Tarinan perustekijöinä ovat heroiini, kansainvälinen huumeliiga, korkean Nato-upseerin sekaantuminen liigan toimintaan, öljynporaus Norjan merellä, jossa suomalainen tähtireportteri saa huumeliigasta vihiä, ja tutkivaa journalismia sekä tietysti nainen ja rakkaus - eli rajun toimintaelokuvan ainekset."
Huima mies. Mitenhän af Granniksi tullaan? Johtolankoja voi etsiä lapsuudesta:
"Olen syönyt äidin rintaa nelivuotiaaksi asti ja olisin kai syönyt pitempäänkin, ellei isäukko olisi tullut mustasukkaiseksi."
"Isän kasvatusmetodina oli sotilasremmi - solkineen."
Mutta sitten tapahtui jotain. Ei tullut rajua toimintaelokuvaa, tuli hiljaisuus. Ja kohta ufot veivät af Grannin.