Eforan työn­te­ki­jöil­lä mie­len­il­maus Oulussa

Stora Enson tehdasalueilla toimivan kunnossapitoyhtiö Eforan noin 120 päivätyössä olevaa työntekijää jäi pois työstä keskiviikkona Oulussa.

Stora Enson tehdasalueilla toimivan kunnossapitoyhtiö Eforan noin 120 päivätyössä olevaa työntekijää jäi pois työstä keskiviikkona Oulussa. He aikovat palata työpaikalleen maanantaiaamuna. Toimihenkilöt tai vuorotyötä tekevät Eforan työntekijät eivät osallistu mielenilmaukseen.

Mielenilmauksella työntekijät haluavat ottaa kantaa työnantajansa päätökseen irtisanoa pitkäaikainen työntekijä. "Irtisanomisen syynä oli toistuva työsuojelumääräysten rikkominen", sanoo Eforan viestintäpäällikkö Riitta Nyberg. Hänen mukaansa yhtiö pitää työntekijöiden keskiviikkona alkanutta mielenilmausta laittomana lakkona. Yhtiöstä ei suostuta kommentoimaan asiaa enempää.

Pääluottamusmies Raimo Hekkalan mukaan irtisanottu työntekijä oli mennyt työpisteeseen ilman suojavarusteita. Työnjohtaja oli huomauttanut työntekijää varusteiden puuttumisesta, mutta ei ollut kuitenkaan pakottanut tätä varustautumaan asianmukaisesti tai poistumaan työpisteestä. Sama työntekijä oli saanut aiemmin kirjallisen varoituksen liikennerikkomuksesta tehdasalueella.

Ilmoita asiavirheestä