Kolumni

Eero Hei­nä­luo­ma ehtii vetää kaulan muihin

Puoluejohtajan on vaikea puhua avoimesti lähtöaikeistaan.Liian aikaisin lausutut sanat kun laukaisevat seuraajakilvan ja tekevät hänestä siipirikon.

Puoluejohtajan on vaikea puhua avoimesti lähtöaikeistaan. Liian aikaisin lausutut sanat kun laukaisevat seuraajakilvan ja tekevät hänestä siipirikon. Valta alkaa luisua hänen käsistään sillä hetkellä, kun nähdään, että hän on päättänyt luopua.

SDP:ssä eletään jo vallanvaihdoksen odotustunnelmissa. Puheenjohtaja Paavo Lipponen teki suuren poliittisen linjaratkaisun jäätyään omasta tahdostaan pois Anneli Jäätteenmäen hallituksesta. Lipposelle riittää eduskunnan puhemiehen tehtävä, josta maksetaan myös ministeritason palkkaa.

Vaikka Lipponen on vakuuttanut jatkavansa SDP:n johdossa kesään 2005 asti, monilla sosiaalidemokraateillakin on luissaan ja ytimissään tunne, ettei niin käy. Hän lähtee muille maille jo sitä ennen. Arviot saivat vain vahvistusta Lipposen omasta lausunnosta toissa viikon lauantaina Yleisradion Lauantaiseurassa. Lipponen vahvisti siinä sen, mitä hän on sanonut aikaisemmin pienemmän yleisön edessä: tehtävät Euroopan unionissa kiinnostavat häntä.

Yksinkertaisen logiikan mukaan Lipponen valitaan viimeistään ensi vuonna johonkin merkittävään EU-tehtävään. Hänelle ovat periaatteessa kaikki ovet auki komission puheenjohtajuutta myöten. Se voi langeta hänelle sopivassa rakosessa, jos kompromissiehdokas joudutaan hakemaan pienestä maasta. Mutta jos mitään parempaa ei löydy, hänelle kelpaisi myös Erkki Liikaselta vapautuva komissaarin paikka.

Niinkin voisi käydä, että he vaihtavat tehtäviä päittäin. Lipponen menisi Brysseliin ja Liikanen palaisi Helsinkiin johtamaan SDP:tä - edellyttäen, että entinen puoluesihteeri kelpaa puolueelle.

Ajatus SDP:n johtoon paluusta ei ole mahdoton Liikaselle. Häntä on jopa kehotettu varautumaan siihen, että häntä pyydetään tehtävään. Liikasen voi nähdä myös käyvän hyvin hienovaraista vuoropuhelua puolueensa kanssa. Hän pitää itseään määrätietoisesti esillä Suomessa ja testaa omia mahdollisuuksiaan - sitä ääneen sanomatta. Esimerkiksi tällä viikolla Liikanen esiintyy sanomalehtien johdon lisäksi Metalliliiton valtuustolle.

Liikasen kansainvälinen ura on huikea. Hän lähti Brysseliin valtiovarainministerin virasta, kallella kypärin. Hän kävi valtioneuvoston jäsenenä ajoittain ylikierroksilla, mutta on pystynyt luomaan nahkansa unionin suurissa tehtävissä täysin. Hän kuuluu Lipposen, presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan ohella arvostetuimpien suomalaisten sosiaalidemokraattien joukkoon maailmalla.

Se näkyi muun muassa 1996, kun Ranskan entinen presidentti Francois Mitterrand kuoli eturauhassyöpään. Ranskan TV5 valitsi Liikasen ohjelmaansa eräiden muiden tunnettujen eurooppalaisten hahmojen lisäksi arvioimaan arvostetun valtionpäämiehen elämäntyötä.

SDP:n entinen puoluesihteeri ja pitkäaikainen kansanedustaja on pitänyt tiivistä yhteyttä Lipposeen ja tukenut tätä. Liikanen olisi luonteva jatkaja Lipposen linjalle, mutta se ei ole juuri nyt kovin kovassa kurssissa SDP:ssä - eikä ole koskaan ollutkaan. Punamultahallituksen aikana vaaka SDP:ssä kallistuu väkisinkin takaisin vanhan jakopolitiikan puolelle.

Liikasella on yksi heikkous: hän ei ole ollut koskaan kovin suosittu SDP:n järjestöväen keskuudessa. Yksi syy on siinä, että hänestä paistaa läpi tietoisuus omasta erinomaisuudestaan. Tietoisuus siitä, että hän on muita nopeaälyisempi, osaavampi ja taitavampi. Sellainen on huono ominaispiirre henkilölle, joka pyrkii suurten joukkojen johtajaksi, vaikka se pitäisikin paikkansa.

Myös hänen kansainvälisyydessään piilee pieni rasite. Mitä suurempi tähti hänestä on tullut maailman turuilla ja toreilla, sitä etäisemmäksi hänet on mielletty kotimaassa. Työväenpuolueen johtajalta odotetaan toveruutta ja helppoa lähestyttävyyttä. Mikkelistä lähtöisin oleva Liikanen on kätkenyt nämä taidot vakan alle viime vuosina. Hän ei ole tietenkään kadottanut mihinkään aitoa savolaista huumorimieltään, mutta hänelle ei ole juuri tarjoutunut tilaisuuksia näyttää sitä. Ehkei hän edes halua olla mikään kuoliaaksinaurattaja.

Viime kesänä Lipposelle hävinnyt tohtori Erkki Tuomioja on monessa mielessä kuin Liikasen sukulaissielu. Hänelläkin leikkaa nopeasti, ja hänkin on äärimmäisen analyyttinen, tietävä, osaava ja kielitaitoinen. Molemmat liikkuvat lisäksi korkeissa kansainvälisissä ympyröissä sulavasti. Tuomioja on erinomainen esiintyjä ja hyvin empaattinen ruudussa,mutta hänelläkin on ongelmia kyvyssä puhutella suuria kansanjoukkoja.

Luulisi, että kun Lipponen väistyy, vihdoinkin koittaisi Tuomiojan aika, mutta tuleeko sitä koskaan? Tuomioja uhkaa jäädä ikuiseksi lupaukseksi.

Jäljellä on nimittäin vielä kolmaskin kova nimi: puoluesihteeri Eero Heinäluoma. Hän kolmikosta vähiten kokenut, vähiten koulutettu ja vähiten ansioitunut, ja hänellä on niukimmin kansainvälistä kokemusta. Silti hän on juuri nyt kuumin nimi Lipposen seuraajaksi annettuaan hyvän kisällinäytteen eduskuntavaaleissa ja hallitusneuvotteluissa.

Heinäluomassa yhdistyy vanhanaikainen järjestöjyrä ja -juonittelija uuden ajan vaikuttajaan. Hänen vetovoimansa perustuu paitsi hyvään asioiden hallintaan, myös manipulatiivisiin kykyihin, mediaosaamiseen ja vakuuttavuuteen sosiaalisissa tilanteissa. Hänellä on hyvät verkostot, ja hän on rakentanut vuosien varrella SAK:hon itselleen vankan tukilinnakkeen. Hänessä on myös tuoreutta Tuomiojan ja Liikasen rinnalla.

Kun puhemiehen tehtävä rajoittaa Lipposen toimintamahdollisuuksia puoluejohtajana, puoluesihteerille syntyy tilaa. Se antaa hänelle mahdollisuuden profiloitua itseoikeutettuna Lipposen seuraajana. Hän voi vetäistä kaulan kilpailijoihinsa jo ennen kuin kisa on virallisesti alkanut.

Niin on miltä näyttää.