Asfalttisprintti, osakilpailu 1/6
Raahe Kajaanin Urheiluautoilijoiden Eemeli Peltokangas ajoi yleiskilpailun toiseksi ja luokka 6:n voittajaksi Raahessa käydyssä asfalttisprintin ensimmäisessä osakilpailussa. Peltokangas kaasutteli kilpailun ensimmäisen 2,4 kilometrin kierroksen aikaan 1.37,62 ja pääsi hyviin asemiin kolmanneksi.
Toisella kierroksella kajaanilainen paransi aikaansa 1,67 sekuntia, mutta aivan kärkeen se ei riittänyt. Peltokankaalla, jolla oli allaan turbomoottorilla varustettu neliveto Proton Satria, oli vaikeuksia päästä sinuiksi radan kanssa.
"Ajoin täällä kaksi vuotta sitten rengasvalliin ja se muistui mieleen. Toisella kierroksella uskalsin ajaa jo paremmin, mutta ongelmia oli alustan kanssa. Rikkonaisella radalla auto pompotti. Lisäksi turboautossa on viiveitä, mutkista lähtö on hitaampaa kuin vapaasti hengittävillä autoilla", selvitti Peltokangas, jonka suunnitelmissa on kiertää kaikki asfalttisprintin osakilpailut.
Peltokangas oli hetken pettynyt, sillä hänet ehdittiin julistaa voittajaksi ennen kuin ensimmäisen kierroksen jälkeen toiseksi nopeimman ajan ajaneen, Pohjankyrön Urheiluautoilijoiden Jarmo Suokon tulos varmistui.
"Olo on kuin lapsella, jolle ensin annetaan tikkari ja sitten otetaan pois, mutta tulihan luokkavoitto kuitenkin", talvella jääradalla SM-hopeaa ajanut automyyjä Kajaanista kertoi.
Suokolle saatiin ajaksi 1.35,05. Kolmanneksi nopein oli Tapiolan Marko Haverinen.
Junioriluokassa käytiin kiivas taistelu voitosta. Nopeimman ajan ajoi lopulta Pyhäjoen Moottorikerhon Vesa Maijala. Toiseksi sijoittunut Raahen UA:n Petri Ylitalo jäi voittajasta sekunnin sadasosan. Naisten luokan voitto meni niin ikään Maijalan perheeseen. Helena Maijala oli ylivoimainen voittaja ajallaan 1.43,98.