Älytaulut, iPadit, virtuaalilasit, 3D-tulostimet, tykit, dokumenttikamerat, Green screenit, sovellukset, pilvipalvelut, robotit… Lista voisi jatkua loputtomiin.
Opetusteknologia mahdollistaa nykypäivän koulumaailmassa monimuotoisen oppimisen ja tukee oppimisprosessia tavalla, josta ennen voitiin vain haaveilla. Opetussuunnitelman 2014 mukaan perusopetuksessa tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen on kansalaistaito, johon tulisi olla mahdollisuus kaikilla oppilailla. Entäpä sitten, kun resurssit eivät riitä viimeistä huutoa olevaan teknologiaan?
Voidaan todeta, että koulujen digitalisaatiossa piilee epätasa-arvon siemen. Työelämän edellyttäessä hyvää tieto- ja viestintäteknologista osaamista, nykyinen toimintamalli antaa oppilaille erilaiset lähtökohdat.
Ongelma ei ole niinkään siinä, etteikö liitutaulu toimisi oppimisen välineenä yhtä hyvin kuin ennenkin. Huolestuttavaa on ainoastaan se, millainen kuilu muodostuu teknologiasta paitsi jäävien ja siitä nauttivien oppilaiden välille ajatellen heidän työllistymistään tulevaisuudessa.
Yliopistoissa ja niin sanotuissa ”edustuskouluissa” ollaan ikään kuin sokaistuttu ajatukselle siitä, että kaikkialla resurssit eivät ole samankaltaiset. Samalla, kun kokonainen pienessä koulussa sitkutellaan kymmenen vanhan tietokoneen varassa ja haaveillaan jo vanhentuneesta teknologiasta, toisissa kouluissa hamutaan yhä uudempaa laitteistoa ja oppilailla on käytössä jopa omat, henkilökohtaiset iPadit.
Lisäksi luokanopettajakoulutus johtaa opiskelijat harhaan. Uraansa aloitteleva luokanopettaja voi tippua alas kovaa ja korkealta – opiskelun aikana opetusteknologian rajattomaan käyttämiseen tottuneena perinteiseen koulumalliin palaaminen voi tuntua mahdottomalta tehtävältä.
Vaikka opetusteknologia on muotoutunut vuosien varrella opettajaksi opiskelevien oikeaksi kädeksi, ei tule unohtaa, että suurin osa Suomen kouluista on vielä huomattavasti jäljessä teknologian kehityksestä. Juuri tällaiset koulut tulevat työllistämään pitkälti tulevaisuuden luokanopettajia.
Opetussuunnitelma 2014 maalaa ideologiaa tasa-arvosta, mutta digitalisaation kohdalla se ei toteudu. Tulevina teknologiapainotteisina opettajina emme missään tapauksessa vastusta digiloikan aikakautta ja sen jatkuvaa kehitystä, vaan haluamme varmistua siitä, että jokaisella oppilaalla on samat mahdollisuudet ja lähtökohdat. Tieto- ja viestintäteknologiaan käytettävien koulukohtaisten resurssierojen muodostamaan ongelmatilanteeseen pitäisikin pyrkiä puuttumaan mahdollisimman nopeasti, ennen kuin epätasa-arvon siemenestä kasvaa puu.
Elena Luoma
Susanna Mattila
teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus
Oulun yliopisto
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.