Sota ei yhtä miestä kaipaa - ei myöskään eduskunta. Siitä huolimatta on hieman valju olo, kun tietää, ettei uudessa eduskunnassa nähdä enää Lapin Maria Kaisa Aulaa, Salon ja Helsingin Sauli Niinistöä sekä Kymen Riitta Uosukaista. Heidän jälkeensä jää Arkadianmäelle kolme vaikeasti täytettävää aukkoa.
Erityisesti Aulan ja Niinistön lähtö on menetys kansanvallan kannalta. Heidän poliittinen uransa olisi kaiken todennäköisyyden mukaan jatkunut komeana, elleivät he olisi päättäneet iskeä kintaitaan naulaan. Uosukaisen tilanne on toisenlainen. Hän on täyttänyt 60 vuotta ja on suomalaisten tosiasiallisessa eläkeiässä. Hän on toiminut pitkään puhemiehenä, ollut ministerinä ja kokeillut presidenttiehdokkuuttakin. Suomen politiikka ei ehkä pysty tarjoamaan hänelle enää enempää kuin mitä hän on jo siltä saanut.
Hänelle lankeaa juuri nyt muhkea eläke puhemiehenä. On perin inhimillistä, joskaan ei ehkä kovin ryhdikästä, että hän jättää talon ja lähtee valmistautumaan Euroopan parlamenttivaaleihin. Jos hänet valitaan europarlamentaarikoksi, hänellä ei ole huolta taloudellisesta huomenesta.
Fil.lis. Uosukainen tupsahti eduskuntaan 1983. Räiskyvää persoonaa ja puheliasta karjalaisnaista ei voinut olla huomaamatta. Hänellä oli jo silloin tapana puhua ihmisiä pökerryksiin.
Uosukainen tunkeutui kuitenkin kansan tietoisuuteen vasta 1991, jolloin hänestä tuli Esko Ahon hallituksen opetusministeri. Tuolta ajalta on peräisin kuuluisa poliittinen legenda, jonka todenperäisyyttä ei kukaan asianomaisista vahvista. Väitetään, että Uosukainen olisi sanonut erityisavustajalleen Olli-Pekka Heinoselle: "Tee sinä työt, minä hurmaan."
Totta tai ei, Uosukainen on hurmannut koko poliittisen uransa ajan. Erityisesti hän on käyttänyt taitojaan hyväksi kansainvälisissä ympyröissä Suomessa ja ulkomailla. Hän pystyy riisumaan hetkessä aseista melkein kenet tahansa ulkomaisen arvohenkilön. Uosukaista pidetään Suomessa hieman hössönä, mutta hän on tehnyt arvokasta PR-työtä maan hyväksi juuri eloisuutensa ansiosta. Hän on myös johtanut eduskuntaa jämäkästi yhdessä pääsihteeri Seppo Tiitisen kanssa.
Uosukainen joutui syyhyttä saunaan viime presidentinvaaleissa. Hän luotti hurmaustaitoonsa ja olisi halunnut käyttää sitä vielä tapahtunutta enemmän, mutta "pojat" estivät sen. Uosukaisen kannatus romahti 13,8 prosenttiin. Se oli katastrofi poliitikolle, joka lähti voittamaan. Viime vuonna kävi ilmi, että tapahtumat ovat jättäneet syvän arven Uosukaisen sydämeen.
Uosukainen on tehnyt upean uran nimenomaan Arkadianmäellä. Hänen kaltaistaan puhemiestä ei talo ole nähnyt ennen eikä taida nähdä heti hänen jälkeensäkään. Korkealla valtiollisella tasolla ei nimittäin ole tapana räiskähdellä niin kuin Uosukainen on tehnyt - välillä tyylitajun rajoja hipoen, kuten esimerkiksi vesisängyn loiskeessa. Hillitty ja arvokas käytös on ollut ennen leimallista tasavallan kakkoshenkilöille.
Vaikkei kuuluisi Uosukaisen ihailijoihin, on pakko myöntää, että juuri persoonallisuuden peliin panossa ja rajojen rikkomisessa puhemies on tehnyt paljon hyvää Suomen politiikan hyväksi. Hän on vapauttanut eduskunnan ilmapiiriä osoittamalla, ettei poliitikon tarvitse kulkea koko ajan otsa rypyssä ja kantaa maailman kaikkea tuskaa harteillaan.
Ehkei hän ole pitänyt politiikan painavimpia puheita tai lausunut kuolemattomia sanoa, mutta osaa hän olla ainakin terävä ja pisteliäs. Sen muistaa eritoten eräs kansanedustaja, jota puhemies nimitti myrkyllisesti kalkkarokäärmeeksi.
Yht.lis. Aula on kuin Uosukaisen täydellinen vastakohta: hillitty, harkitseva, luotettava, tietävä, ahkera mutta hieman väritön. Hän ei räisky eikä liehu liekinvartena. Aulan toiminta on ollut aina ennakoitavissa lukuunottamatta sitä, että hän meni ja rakastui entisen suhteensa kariuduttua naimisissa olevaan mieheen ja päätti jättää politiikan tietämättä, mikä häntä odottaa. Nyt hän pähkäilee, ryhtyykö väsäämään väitöskirjaa vai tekeekö muuta.
Aula on ollut pitkään politiikan suurlupaus keskustassa. Uraputki vei hänet puolueen varapuheenjohtajaksi jo 1994. Hän oli silloin vasta 32-vuotias. Aulasta piti tulla Ahon sijainen Harvardin ajaksi, mutta Anneli Jäätteenmäki tuli ja korjasi potin hänen nenänsä edestä. Jos Aula olisi voittanut, hän voisi olla nyt keskustan puheenjohtaja
Jäätteenmäen nousu puoluejohtajaksi tukki Aulan tie korkeimmalle huipulle keskustassa ja heilautti puolueen sisäisiä valtasuhteita. Ehkä se vaikutti osaltaan hänen lähtöönsä. Eduskunta menettää Aulassa esimerkillisen kansanedustajan - asiansa pilkkua myöten osaavan, konstailemattoman ja itseään korostamattoman työmyyrän. Taloon ei taida jäädä ketään toista hänen kaltaistaan naista, eikä sellaista kokemusta ja ammattitaitoa, joka hänellä on, voi kukaan tuoda mukanaan eduskuntaan. Se pitää hankkia.
Pitkäaikaisen valtiovarainministerin Sauli Niinistön uran vaiheet tunnetaan hyvin, naisjuttuja myöten. Laiskana pidetty takarivin taavi pääsi näyttämään todelliset kykynsä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Pian hänestä leivottiinkin jo kokoomuksen puheenjohtaja ja valtioneuvoston jäsen.
Niinistön perääntyminen politiikasta alkoi jo, kun hän kieltäytyi 1999 kokoomuksen presidenttiehdokkuudesta. Nyt hän kärkkyy uutta uraa investointipankkiirina Luxemburgissa. Niinistö on ollut omapäinen ja usein koppavakin valtiovarainministeri, mutta hän on ollut mies paikallaan. Hän on käynyt leppymätöntä taistelua valtion varojen vartijana jakopolitiikkaa vastaan.
Taistelu oli rajua, sillä eduskunnassa istui 198,5 jakopoliitikkoa. Tuo puolikas on Paavo Lipponen, joka vaihtaa sujuvasti roolia vaalien alla. Jakopolitiikka vei osaltaan Suomen lamaan. Mistä löytyy uusi ritari rohkea, joka vahtii kansan todellisia etuja?