Keskustelu turvallisuuspoliittisten selontekojen tarpeellisuudesta loppui ennen kuin se ehdi edes kunnolla alkaa. Valtaosa ministereistä ja kansanedustajista haluaa jatkaa vanhaa rataa ja toistella neljän vuoden välien itsestäänselvyyksiä.
Ulkoministeri Alexander Stubb tapasi tiistaina 16.9. Helsingissä päätoimittajia ja piti intoa puhkuen puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Se sisälsi kymmenen teesiä, jotka Stubb julkaisi kolme päivää myöhemmin nettisivullaan sen jälkeen, kun hän oli ladellut samat ajatukset pöytään ulko- ja turvallisuuspoliittisen nuorten ryhmän seminaarissa.
Yksi Stubbin teesi kuuluu: "Selontekomenetelmä kaipaa remonttia -- tarvitaan vuosittainen eduskunnassa käsiteltävä arvio ulkopolitiikasta". Stubb totesi myös, että Suomessakin ollaan menossa kohti uudenlaista ulkopolitiikkaa ja raikkaampaa keskustelua.
Ikään kuin vahvistukseksi tälle, puolustusministeri Kari Häkämies säesti ulkoministeriä viime tiistaina maanpuolustuskurssin avajaisissa julistamalla niin ikään, että selontekomenettely on aikansa elänyt. Hänellekin riittäisi vuosittainen pääministerin antama ilmoitus eduskunnalle.
Kyseessä oli vastuullisen puolustusministerin virallinen puhe -- ja vastaanotto oli sen mukainen. Häkämiehen arvio selontekojen tarpeettomuudesta sai heti osakseen täystyrmäyksen hallituksessa, eduskunnassa ja eduskunnan ulkopuolella sekä kilpailevien puolueiden päälehdissä. Myös eduskunnan puhemies Sauli Niinistö torjui ajatuksen.
Keskustan Suomenmaalle Häkämiehen tyrmäys oli niin tärkeää, että se nousi lehden pääuutiseksi ja hautasi alleen jopa Kauhajoen koulutragedian viime keskiviikkona.
Se siitä keskustelusta -- ja uudesta ulkopolitiikasta. Tuli harvinaisen selväksi, ettei selontekomenettelystä luovuta ainakaan nykyisillä poliittisilla voimasuhteilla.
Ehdotus selonteoista luopumisesta on kieltämättä radikaali, koska niillä on vakiintunut asema turvallisuuspolitiikan muotoilussa. Niillä on sitoutettu valtiojohto ja koko eduskunta oppositiota myöten yhteiseen linjaan sekä tuotu turvallisuuspolitiikkaan tärkeää jatkuvuutta. Selonteot ovat myös auttaneet armeijaa: sille on taattu selontekokonsensuksen avulla hyvä varustelutaso.
Selontekomenettely on ollut takavuosina tuiki tarpeellinen työkalu, mutta aika on ajanut kankean ja pitkäpiimäisen valmistelutyylin ohi.
Selonteot jähmettävät luovaa ajattelua ja antavat poliitikoille mahdollisuuden kangistua rakastamiinsa vanhoihin kaavoihin. Ikään kuin lamppu saisi syttyä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategien päässä vain kerran neljässä vuodessa.
Selonteoista on tullut tarkkaan viilattuja näennäisasiakirjoja, joihin kirjataan itsestäänselvyyksiä. Peruslinjan jatkuvuuden vakuuttamiseen pitäisi riittää hallitusohjelman kirjaus. Näennäistyöstä saadaan malliesimerkki heti kunnallisvaalien jälkeen, kun uusi selonteko vihdoin julkistetaan. Valmistelusta tihkuneet tiedot kertovat, että ilman Georgian kriisiä selonteko olisi ollut vanhan toistoa.
Kaukasian tapahtumat ovat sentään pakottaneet tekemään pieniä tarkistuksia uhkien kuvaukseen.
Olennaisia uusia johtopäätöksiä ei ole luvassa Kaukasiasta huolimatta tai muistakaan syistä. Koskaan et muuttua saa, turvallisuuspoliittinen ajattelu.
Stubb puhuu uudesta ulkopolitiikasta kuten nuoret vallanhaluiset sosiaalidemokraatit tekivät 1970-luvulla -- ja Paavo Lipponen jo 1966.
Keskustalaiset johtivat silloin suvereenisti ulkoministeriötä. Kokoomuslaisten halu ottaa ulkopolitiikassa aloite käsiinsä on yksi syy muiden puolueiden penseyteen Stubbin ja Häkämiehen ajatusta kohtaan.
Muitakin syitä on: selonteot takaavat muun muassa turvallisuuspolitiikan kellokkaille vakiopaikan julkisuudessa. Taustalla vaikuttaa myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjataistelu. Stubb saa johtaa ulkoministeriötä, mutta kokoomukselle ei haluta antaa liian aktiivista suunnannäyttäjäroolia eikä mahdollisuutta muuttaa peruslinjaa, liittoutumattomuutta. Ei puolue tosin sitä yritäkään ainakaan tällä vaalikaudella; se vain puhuu.
Selonteot ovat sitoneet kokoomuksenkin Suomen peruslinjaan. Kun linja ei muutu eikä sitä aiota muuttaa, voikin kysyä, mihin tarvitaan aikaa, vaivaa ja tupakkaa vievää selontekojen valmistelua. Korkeilla virkamiehillä luulisi olevan tärkeämpääkin puuhaa kuin viilata pilkkuja kuukausikaupalla.
Suomi vaihtoi puolueettomuuden mutkattomasti liittoutumattomuudeksi Lipposen ykköshallituksen ohjelmaneuvotteluissa 1995 konsultoituaan presidenttiä. Muulloinkin on linjaa muutettu ilman parlamentaarista valmistelua. Palautettakoon mieliin vaikka Pariisin rauhansopimuksen uusi tulkinta 1990, yya-sopimuksen kuoppaus 1991 ja päätös Emu-hakemuksesta 1998.
Uuden hallituksen ohjelma siunataan eduskunnassa. Sen ja muiden normaalien parlamentaaristen käytäntöjen pitäisi riittää.
Kansa ei kannata Anne Holmlundin eroa, vaikka oppositio näyttää ministerille ovea. Koko kysely oli turha. Kansan ja opposition kanta kun ei paina mitään nykypolitiikassa. Ministerille riittää puoluejohtajan luottamus, ja sen Jyrki Katainen vahvisti eduskunnassa.