Ensimmäinen kiista hallituksen antamasta turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta käydään tiistaina eduskunnan puhemiesneuvostossa. Puhemiesneuvosto joutuu äänestämään tehdessään esityksen siitä, mikä valiokunta laatii mietinnön selonteosta. Kissanhännänvetoa on jo ennakkoon ollut ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan välillä.
Puhemiesneuvoston odotetaan kallistuvan ulkoasiainvaliokunnan kannalle. Tälle linjalle asettui puhemies Paavo Lipponen (sd.) jo viime perjantaina käydyssä alustavassa keskustelussa. Lopullinen ratkaisu tehdään joka tapauksessa täysistunnon äänestyksessä tämän viikon perjantaina.
Eduskunta käy lähetekeskustelun selonteosta tiistaina ja keskiviikkona. Mietintö palaa täysistuntokäsittelyyn joulun alla.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd.) perustelee oman valiokuntansa asettamista etusijalle eduskunnan työjärjestyksellä, jossa turvallisuuspoliittiset asiat on määritelty ulkoasiainvaliokunnan tehtäväkenttään. Lausunnot tulisi saada puolustusvaliokunnalta ja hallintovaliokunnalta.
Jaakonsaari korosti maanantaina, ettei hän ole kuullut yhtään perustelua tehtävän antamisesta puolustusvaliokunnalle. Julkisuudessa on tosin keskusteltu enemmän puolustusvoimiin liittyvistä asioista.
- Turvallisuuspolitiikka on hevonen ja puolustusvoimat kärryt. Kärryt eivät saa mennä hevosen edelle. Puolustuspolitiikka on osa turvallisuuspolitiikkaa, Jaakonsaari vertaa.
Selontekoa ei myöskään esittele puolustusministeri vaan pääministeri. Painopisteen tulee olla Jaakonsaaren mukaan turvallisuuspoliittisen ympäristön arvioinnissa. Siitä vedetään puolustusta koskevat johtopäätökset.
Puolustusvaliokunta
tekee "likaisen työn"
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Kauko Juhantalo (kesk.) epäilee häviävänsä äänestyksen puhemiesneuvostossa. - Minulla on aika kovat vastustajat, kuten presidentti, puhemies ja ulkoministeri, hän vitsaili.
Juhantalon mielestä selonteosta kaksi kolmasosaa käsittelee Suomen puolustuksen järjestämistä, joka on puolustusvaliokunnan toimialaa. Kansainvälisen ympäristön selvittely on ollut aika lailla itsestään selvää eikä se ole herättänyt kovin paljon yleistä mielenkiintoa.
Juhantalon mukaan puolustusvaliokunta joutuu joka tapauksessa tekemään "likaisen työn" eli katsomaan, mitä varuskunnille, henkilöstölle, varikoille ja koulutusjärjestelmille tehdään. Ulkoasianvaliokunta ei ole kykenevä käsittelemään sellaisia asioita.
Edellisestä vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta mietinnön teki puolustusvaliokunta. Silloin eduskunta ratkaisi asian äänin 111-60, kun toisena vaihtoehtona oli ulkoasiainvaliokunta.