tuomo.yli-huttula@kaleva.fi
Olimme kuin yhtä perhettä: presidentti, eduskunta ja hallitus", puhemies Paavo Lipponen hehkutti selittäessään, miksi hän kehotti valtiopäivien päättäjäisissä yllättäen presidentti Tarja Halosta jäämään istuntosaliin.
Protokollan mukaan tasavallan presidentti poistuu salista heti päätettyään valtiopäivät. Vasta sen jälkeen puhemies puhuu työtovereilleen ja varapuhemies vastaa. Ministerikansanedustajilla on tapana siirtyä omille edustajapulpeteilleen presidentin poistuttua.
Eduskuntaa viimeistä päivää isännöinyt Lipponen laittoi protokollan uusiksi. Puhemiehen korokkeelle tuodaan valtiopäivien avajaisia ja päättäjäisiä varten presidentin tuoli, joka on identtinen puhemiehen istuimen kanssa.
Presidentti Halosen ällistykseksi Lipponen viittasi kädenliikkeellä, että tämä istuutuisi kuunteleman hänen jäähyväispuhettaan ja varapuhemies Sirkka-Liisa Anttilan kiitospuhetta puhemiehelle. Halonen totteli kehotusta ja istahti tuoliin, jossa tapana ei ole istuutua.
Halosen ilme paljasti, että "tämä tuli täysin pyytämättä ja yllättäen". Pääministeri Matti Vanhanen joutui myös muutamaksi sekunniksi epätietoisuuden valtaan - johdattaako hän ministerit paikoilleen. Pääministeri päätti pitää joukkonsa aitoissa.
Presidentin istahtaminen puhemiehen korokkeella ei ole täysin ennen kokematonta. Vuonna 1931 presidentin virkaanastujaistilaisuudessa korokkeella oli jopa presidentillistä tungosta.
Seremonioita kuuntelivat istualtaan sekä väistyvä presidentti Lauri Kristian Relander että uusi presidentti Pehr Evind Svinhufvud. Silloiselle puhemiehelle Kyösti Kalliolle oli tuotu pääministerin tuoli eduskunnassa sijaitsevasta hallituksen huoneesta.
Myös presidentti Urho Kekkosen tiedetään istuneen presidentin tuolissa vuonna 1957 eduskunnan 50-vuotisjuhlissa.
Protokolla ei ole kiveen hakattu, vaan sitä muokataan tilanteen ja valtasuhteiden mukaan.
Lipponen on paljastanut, ettei hän ollut keskustellut kenenkään kanssa uudesta sovellutuksestaan juhlamenoihin. Puhemies on antanut ymmärtää, ettei hän ollut etukäteen tarpeeksi perehtynyt protokollaan.
Lipposen sovellutus protokollasta ei ollut kuitenkaan mikään sekaannus tai möhläys. Ratkaisuun sisältyi viesti, että isäntä eduskunnassa on puhemies ja presidentti on vieras. Talo elää tavallaan ja vieras tulee tulee ajallaan ja myös menee ajallaan, tuntui Lipponen ajattelevan.
Vahvin viesti oli, että valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta ja valtioelinten vallanjaossa presidentti tulee eduskunnan jälkeen.
Juhlamenojen yllätyskäänteelle antaa säväyksen se, että Lipponen nosti päättäjäisissä esille valtioelinten vallanjaon.
Puhemiehen sanoma verhottuna oli, että presidentin valtaa joudutaan tulevaisuudessa vähentämään eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen suuntaan.
Olisiko Lipposen käyttäytymiseen vaikuttanut myös se, että Halosen ja Lipposen välit eivät aina ole olleet ruusuilla tanssimista.
Jännitettä heidän välillään oli erityisesti, kun Halonen oli Lipposen hallituksen ulkoministeri. Täysin herttaisen yksituumaisesti ei sujunut myöskään presidentti Halosen ja pääministeri Lipposen yhteistoiminta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Puhemies näytti hienovaraisella, mutta monimielisellä tavalla uuden kaapin paikan presidentille.