Thorlauta-foorumilla eduskuntaan kohdistuva uhkauskeskustelu on keskusrikospoliisin mukaan selvitetty.
Rikoskomisario Jussi Hyysalo KRP:stä kertoo, että keskustelu on jo kuukauden vanha ja siitä on tehty uhka-analyysi. Esitutkintaan ei ole tarvetta.
Helsingin Sanomat kertoi aiemmin tänään, että suomenkielisellä Thorlauta-keskustelupalstalla on pohdittu kesän aikana, miten eduskunnassa voisi tehdä kansanedustajien joukkosurman.
Thorlauta on osa anonyymiä Tor-verkkoa. Anonyymiverkoissa voi muun muassa keskustella ja jakaa tiedostoja ilman henkilöllisyyden paljastumista.
Heinäkuun lopulla alkaneessa keskustelussa on kymmeniä kommentteja, joissa mietitään esimerkiksi sitä, miten istuntosaliin pääsisi aseen kanssa ja miten paikalta voisi poistua jäämättä kiinni.
Keskustelussa mainitaan nimeltä poliitikkoja, jotka olisivat keskustelijoista sopivia uhreja. Mukana on nykyisiä ja entisiä ministereitä.