Euroopan unionin tulevaisuus on niin tärkeä asia, että koko eduskunnan pitäisi päästä ilmaisemaan kantansa Suomen linjasta ja vielä ennen maalisvaaleja.
Muutaman vuoden kuluttua EU laajenee lähes koko Euroopan kattavaksi järjestöksi. 25 jäsenen unioni tukehtuu, ellei päätöksentekoa kyetä virtaviivaistamaan. Tätäkin tärkeämpää on päättää uudesta perustuslaillisesta sopimuksesta, jossa ratkaistaan, kehitetäänkö unionia valtioiden välisenä liittona vai tuleeko siitä järjestö, jossa yhteisöpäätökset sitovat kaikkia maita nykyistä tiukemmin.
Konventti antaa tietoa asioista tipoittain. Tuorein yllätys on sen suunnittelema suositus, että jäsenmaat voisivat halutessaan luoda yhteisen puolustuksen.
Suomi ei ole kannattanut ajatusta, koska se merkitsisi Naton viidennen artiklan kaltaista velvoitetta puolustaa toista jäsenmaata. Puolustukseen osallistuminen olisi kuitenkin vapaaehtoista. Jos ajatus toteutuisi, Naton asema Euroopan puolustuksen perustana heikkenisi. Samalla unioni jakautuisi moniin ytimiin. Tietyt maat kuuluisivat rahaliittoon, toiset yhteiseen puolustukseen, kolmannet Natoon ja neljännet sitoutumattomien maiden ryhmään.
Suomessa ulkopolitiikkaa ja EU-asioita on hoidettu yhteisymmärryksessä niin, ettei ole syntynyt jakoa hallitukseen tai oppositioon. Eduskunta tärkeimpänä valtioelimenä määrittelee EU-politiikan linjaukset, kun suuri valiokunta hyväksyy etukäteen Suomen kannat päätöksiin. Ministerit informoivat valiokuntaa etu- ja jälkikäteen.
Eduskunnan asema Suomen EU-politiikassa on aivan keskeinen. Yhdessäkään toisessa EU-maassa järjestelmä ei ole näin kattava ja kansanvaltainen. Siksi olisi kuvitellut, että hallitus ja pääministeri Paavo Lipponen olisivat hyväksyneet opposition toiveen siitä, että EU:n tulevaisuudesta annettaisiin eduskunnalle selonteko jo ennen vaaleja eikä vasta vaalien jälkeen. Vastineeksi Lipponen lupaa antaa eduskunnalle tammikuussa pääministerin ilmoituksen.
Pääministeri ilmoitus on tyhjää paljon parempi. Näin tärkeässä asiassa se ei kuitenkaan riitä, koska se ei mahdollista EU:n tulevaisuuden käsittelyä eduskunnan valiokunnissa. Kansanedustajat eivät voi kuulla asiantuntijoita ja perehtyä asioihin syvällisesti. Asiantuntijoiden kuulemista eivät korvaa pääministerin keskustelut oppositiopuolueiden eduskuntaryhmien kanssa tulevaisuuskonventin valmistelusta.
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Esko Aho arvosteli Kalevan haastattelussa lauantaina Lipposta yrityksistä ajaa EU:n tulevaisuuslinjauksissa vaaleihin sammutetuin lyhdyin. Tuskin Aho kovin väärässä on. EU- ja Nato-asioiden tuomista vaalitaisteluun halutaan aivan ilmeisesti välttää. Se on kuitenkin turhaa: kansa keskustelee tai on hiljaa poliitikoiden aikeista välittämättä.
On ymmärrettävää, ettei pääministerin edustajaa Teija Tiilikaista konventissa vaihdeta vaalien alla kiireiseen ministeriin. Esimerkiksi eräiden suurten maiden ulkoministereitä ei konventin kokouksissa ole näkynyt, vaikka maat ovat nostaneet edustuksensa ministeritasolle. Selontekoasiassa hallituksen olisi kuitenkin järkevää tarkistaa kantaansa.
Suomi joutuu tekemään konventissa kovasti töitä saadakseen kantojaan läpi. Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki huomauttikin, että pääministerin ja hänen edustajansa työ saisi lisää painoarvoa, jos Suomen linjauksissa voidaan turvautua eduskunnan tukeen. Tästä selkänojasta olisi hallituksellekin apua. Eikö mahdollisuus kannattaisi käyttää hyväksi?