Yhden lehtijutun voima on taas nähty. Maa on kohissut jo pari viikkoa seksuaalisesta häirinnästä. Siinä sivussa eduskunta ja koko kansa ovat joutuneet opettelemaan kantapään kautta sivistyneitä käytöstapoja ja miettimään uusia sietokyvyn rajoja.
Kohu alkoi kaksi viikkoa sitten Helsingin Sanomien jutusta "Seksuaalista häirintää". Siinä leimattiin seitsemän nimeltä mainitun kansanedustajan käytös sopimattomaksi. Tuomio perustui nimettöminä esiintyneiden eduskunnan naistyöntekijöiden arvioihin. Juttu on johtanut jo yhteen tutkintapyyntöön poliisille ja yhteen kanteluun Julkisen sanan neuvostolle.
Hesarin juttu oli puolestaan jatkoa eduskunnan syyskuussa julkaisemalle selvitykselle, joka osoitti, että talossa oli esiintynyt jonkin verran seksuaalista häirintää. Siihen oli puututtu eduskunnassa heti, eikä uusista häirintätapauksista ollut raportoitu parlamentissa ennen HS:n jutun julkaisua eikä ole raportoitu sen jälkeenkään. Mutta yksi juttu teki tehtävänsä.
Maa sai puheenaiheen, joka ei ole jättänyt ketään kylmäksi. Samalla alkoi kova väittely siitä, ovatko seitsemän leimakirveellä merkittyä kansanedustajaa seksuaalisia häiriköitä vai ilman kestäviä perusteita leimattuja marttyyreja. Yllättävän monella on turuilla ja toreilla vankka käsitys asiasta, vaikka vain ani harvalla on ensi käden näyttöä asiasta.
Siinäpä se HS:n jutun ongelmakin piilee. Kestääkö jutun pohja tiukan juridisen arvioinnin? Mistä löytyvät ne naiset, jotka tulevat todistamaan, että jutussa kuvien kera esiintyneiden kansanedustajien maine on mustattu kestävin perustein? Entä kuka vahvistaa sen, että nähdyksi ja kuulluksi väitetty häirintä on todella tapahtunut?
Kansanedustajaseitsikon ja HS:n helpotukseksi maa sai kuitenkin loppuviikosta uuden puheenaiheen: Mika ja Erja Häkkisen avioeron. Kansallista agendaa rakentavat iltapäivälehdet omistivat sille tilaa sivukaupalla, mutta aihe ei ole yhtä kutkuttava kuin seksuaalinen häirintä. Eduskunta on aina eduskunta, ja kansanedustajilta on lupa odottaa esimerkillistä käytöstä.
Leimatut kansanedustajat voivat huokaista helpotuksesta Häkkisten takia vain hetkisen. Seksuaalinen ahdistelu voi painua hetkeksi taustalle keskusteluissa, mutta se ei häviä puheenaiheena mihinkään. Se on tullut teemana jäädäkseen, koska kyse ei ole vain eduskunnasta, vaan myös koko suomalaisesta työelämästä ja yhteiskunnasta. Siitä, miten itse kukanenkin toimii ja käyttäytyy.
Kohun laajuus osoittaa, että seksuaalisen häirinnän sietokyvyn raja on siirtynyt parissa viikossa kilometrikaupalla siitä, missä se oli ennen. Samoin on käynyt tietoisuudelle siitä, missä sietokyvyn raja kulkee. Miesten maailman arvodominanssi murtuu niin, että ryskyy.
Uudet, itsetietoiset naissukupolvet pitävät oikeutenaan määritellä sopimattoman käytöksen rajat ilman konsensusta siitä, sopiiko se muille tai kysymättä, ovatko heidän perusteensa kestäviä ja oikeudenmukaisia. Määrittelijät tietävät, että heillä on tukenaan tiukka laki sukupuolten tasa-arvosta.
Tuo ajattelumalli näkyy sopivan monille muillekin naisille, joiden mieleen miesten jutuista ja katseista on jäänyt epämiellyttäviä muistoja vuosien varrella. He sanelevat nyt tahdin, eikä miehillä ole siihen nokan koputtamista.
Vanhaa äijämäistä käytösmallia on mahdotonta puolustella tasa-arvon maailmassa, eikä se ole edes tarpeen. Se joutaa mennä tai se pitää rajata tilanteisiin, jossa siitä ei aiheudu mielipahaa kenellekään. Onhan naisillakin omat juttunsa, joita ei ole tarkoitettu miesten korviin.
Ei vain eduskunta, vaan sen myötävaikutuksella, koko Suomi on saanut viime päivinä kantapään kautta oppia uusista hyväksyttävistä käytöstavoista.
Kävi HS:n jutun tutkinnassa miten tahansa, kohu on määritellyt uudelleen suomalaista arvomaailmaa, ja se on vain hyvä.
Enää ei kansanedustajilla tai kenelläkään muulla ole varaa käyttäytyä ja puhua enää yhtä reteesti kuin ennen. Tuskin edes tuhatpäinen tapaopettajien armeija olisi pystynyt yhtä hyvään tulokseen kuin mitä mediajulkisuus on tehnyt.
Vaikka käytöksen kultaiseen kirjaan on syntyy uusi, hyvin perusteltu luku, jäljelle jää myös vakava kysymys siitä, millaista on hyväksyttävä käytös miesten ja naisten välisissä suhteissa. Terveet miehet ja naiset tuskin voivat koskaan suhtautua toisiinsa täysin neutraalisti ja teeskennellä, ettei toinen ole Marsista ja toinen Venuksesta.
On vaara, että ajaudumme toisesta äärimmäisyydestä toiseen. Onneksi kuitenkin eduskunnasta on löytynyt fiksuja ja arvostettuja naiskansanedustajia, jotka ovat muistuttaneet nimettömien ilmiantojen vaaroista ja asettuneet tukemaan leimattuja kansanedustajia. Se antaa toivoa, että ehkä se uusi kultainen keskitie löytyy kohun keskeltä, että terve järki voittaa ja että muistamme yhden asian: eläköön se pieni ero miesten ja naisten välillä!
***
Eero Heinäluoman piti ilmoittaa lauantaina Turussa, asettuuko hän SDP:n puheenjohtajaehdokkaaksi toiselle kaudelle. Ilmoitus siirtyi tälle päivälle, mutta se ei kerro epäröinnistä, vaan julkisuuspelistä. Heinäluoma pystyy näin pitämään huomion kahden päivän ajan demareissa ja itsessään. Ilmoituksen sisältö on silti kova uutinen vain, jos hän luopuu leikistä.