Kemi-Tornion suurkunta ajautui kuin ilmapallo piikkilankaan. Jäljelle jäi vain riekaleita ja resuisia ajatuksia. Kemi hävisi ottelun tuomariäänin 4--1. Kaupunki on viime vuosina saanut vasenta koukkua ja oikeaa suoraa ehkä enemmän kuin lääkäri määrää.
Kemin imagoa on murjottu ja talouden alkeita opetettu valtion käsiohjauksessa, eikä maan onnettomimman kaupungin epävirallisella tittelilläkään kannata henkseleitä paukutella. Torniokin on väkimäärässä ajamassa omahyväisesti ohi, ja joidenkin isojen asioiden kariutuminen on ohentanut tulevaisuudenuskoa.
Ei ihme, että keittää. Jo kuntajakoesityksestä päätettäessä jotkut valtuutetut ehdottivat Kemi-Tornion alueen eroamista kehittämiskeskuksesta ja kovempia lipun hintoja rakkaille naapureille. Hyvä kun ei vaadittu Kyllä me yksinkin pärjätään -hengessä kaupunkitullia sisäänpyrkijöille. Paineita on toki purettava, muuten tulee sisäisiä palovammoja.
Mutta vasta kaupunginjohtaja Ossi Revon esitys kaupunginhallituksen listalla kertoi, kuinka pahasti käämit ovat palaneet. Repo esitti pitkin perusteluin eroamista kehittämiskeskuksesta. Hänen mielestään työ kahden vuosikymmenenkin jälkeen on vielä lähtökuopissaan.
Eikä merkkejä paremmasta näy, päinvastoin. Repo on ennenkin moittinut alueen edunvalvojan heikkoa panos-tuotossuhdetta. Miksi jatkaa, kun sitoutuminen kuntien yhteiseen organisaatioon on niin heikkoa?
Äkkipikaisessa esityksessään Repo unohti kultaisen ohjeen, jonka mukaan on pidettävä pää kylmänä, kun sydän käy kuumana. Ensilämpimien jälkeen esitys vedettiinkin takaisin, ja nyt toivotaan vakavia keskusteluja kehittämiskeskuksen tulevaisuudesta. Niitä on syytäkin käydä, sillä tulosta ei ole tullut niin kuin olisi pitänyt.
Mistään jatkuvasta nilkoille potkimisesta ei ole kyse, eteenpäinkin on menty, mutta paljon on selvityksiä kaatunut kalkkiviivoille. Tahto ja luottamus olivat eniten koetuksella sosiaali- ja terveyspiirin, sittemmin terveyspiirin kolahtaessa kiville. Siitä tuli henkinen mahalasku ja miljoonan verran tuhlattuja euroja.
Revon äkkiveto ei ole ensimmäinen kerta, kun kemiläiset miettivät kehittämiskeskuksen jäsenyyttä. Aiheesta käytiin sisäistä keskustelua enemmän tai vähemmän vakavasti jo edellisen kaupunginjohtajan aikana. Mutta suurkunnan kaatumisen ei pitänyt olla se korsi, joka voisi katkaista kamelin selän.
Unelma yhteisestä linnasta rakentui nimittäin juoksuhiekalle. Rajayhteistyön pilvenhattaralla leijailevalla Torniolla asiasta oli jo kielteinen ennakkopäätös, Oulunkaaresta onneaan etsivä Simo päätti odottaa, löytyykö sen aarrearkusta ydinvoimala vai ei. Vastustajilla oli hyvät syynsä painaa punaista, ja Keminkin valtuutetuista iso osa löi jarrut pohjaan.
Rovaniemen ja Oulun kaupunginjohtajat pahoittelivat, ettei Kemi-Tornioon syntynyt niiden kumppaniksi kompaktia kaupunkikeskusta. Se olisi helpottanut pohjoisen asioiden ajamista pääkaupungin ja Brysselin suuntaan. Edunvalvonnalle kävisi köpelösti, jos kehittämiskeskus lakaistaisiin nyt maton alle. Eripuraiset kunnat saisivat ilman yhteistä foorumia aikaan vain sutta ja sekundaa. Alueen painoarvo painuisi pakkaselle. Luulisi, ettei kenelläkään ole varaa päästää asioita siihen pisteeseen.
Nyt on uuden alun paikka. Sitä yritetään muun muassa pyytämällä kunnilta lukkoon lyötyjä esityksiä niistä hankkeista, jotka olisi hoidettava seutuyhteistyönä. Ministeri Paula Risikko katsoo, että Kemi-Tornion kannattaisi lähteä mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon aluekokeiluun.
Eri asia on, löytyykö alueen päättäjiltä halua lämmittää pohjaan palanut sosiaali- ja terveyspiiri uudelleen syömäkelpoiseksi. Paras vaihtoehto olisi saada kaikki kunnat mukaan kokeiluun.