Oulu Jos Suomessa olisi jo 1950-luvulla ollut voimassa sellainen rakennussuojelulaki, jollaista nyt ollaan maahan viilaamassa, Oulu voisi olla huomattavasti erinäköinen kaupunki kuin mitä se nyt on. Oulua luonnehdittaisiin kenties "kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi ja merkittäväksi puukaupungiksi".
Vähintäänkin kaupungissa olisi jäljellä nykyistä huomattavasti enemmän vanhoja puutaloja ja niistä muodostuvia kokonaisuuksia. Kaupungin rakennushistoriaa kelpaisi esitellä täällä vieraileville.
Erityisesti keskustan-Heinäpään ruutukaava-alue sekä Tuira voisivat olla mainioita oululaisen rakennusperinteen näyteikkunoita.
Nyt Oulu nauttii tuhotun puukaupungin kyseenalaista mainetta.
Oulun rakennushistorian asiantuntija, tutkija, arkkitehti Kaarina Niskala toteaa kuitenkin vääjäämättömän tosiasian: puukaupungilla ei olisi ollut mahdollisuuksia säilyä sellaisenaan. Mahdottomaksi säilymisen olisi tehnyt kaupungin kova kasvu. Tehoton rakentaminen ei istu yhteen edistyksen kanssa. Voi sanoa, että edistys tuhosi Oulun idyllin.
Arvotaloja, kortteleita, pihapiirejä
Sen sijaan puu-Oulusta olisi voinut säilyä osia, muutamia komeimmista taloista, muutama kokonainen umpinainen puukortteli ja arvokkaita, kokonaisia pihapiirejä ulkorakennuksineen, jotka olivat ruutukaava-alueelle tyypillisiä. Esimerkiksi KOP:n talo Kirkkokadulla, Aleksanterinkadun puutalot, laajempi osa Liljeblomin talon korttelia ja myös Laitakadun varren puutalot Heinäpäässä olisivat ehdottomasti ansainneet säilyä.
"Kasvavan kaupungin ongelma oli, että vanhaa tuhottiin. Ilman kasvua tilanne olisi voinut olla toinen", Niskala luonnehtii.
Parhaiten Suomessa säilyneet puukaupunkimiljööt löytyvät paikkakunnilta, jotka eivät ole juuri aikojen saatossa kasvaneet. Sellaisia ovat muun muassa länsirannikon pienet kaupungit Raahe, Pietarsaari, Kristiinankaupunki ja Rauma.
Jos puukaupunki olisi säilynyt sellaisenaan, sen kohtalo Oulun kokoisella paikkakunnalla olisi voinut olla huono, Niskala epäilee. Puukaupunki olisi jäänyt toisaalle rakennetun modernin keskustan varjoon. Hylätyssä puu-Oulussa olisi eletty hiljaiseloa, se olisi luultavasti slummiutunut ja ainakin osittain palanut.
Herääminen olisi tapahtunut myöhemmin, taloja olisi pistetty rahalla kuntoon. Paikoin olisi muodostunut Kuusiluodon kaltaisia huippuarvokkaita kohteita.
Pommit ja kaava
tekivät tuhoja
Osansa puu-Oulun tuhossa oli vuoden 1944 pommituksilla ja sotien jälkeen vuonna 1947 valmistuneella asemakaavalla, jonka laatijoina olivat kuulut arkkitehdit Aarne Ervi ja Otto-Iivari Meurman. Kaava mahdollisti vanhan purkamisen ja uuden "ideaalikaupungin" rakentamisen.
Uusi kaava ei ollut pelkkä arkkitehtien oikku, vaan yleinen mielipide suosi edistystä: Oulusta haluttiin moderni kivikaupunki.
Uuden kaavan taustalla oli funkis-henkinen ajatus valoisasta, ilmavasta, terveellisestä kaupungista, jota pidettiin hienona asiana myös esimerkiksi Keski-Euroopassa. Tyypillistä ajattelulle oli muun muassa se, että umpikorttelit saivat väistyä avoimen korttelirakenteen tieltä.