Intian ja Pakistanin välit ovat vaarallisen lähellä räjähdyspistettä. Kaikki selkkaukset voivat laajentua, mutta erityisen kauas vaikuttavia seurauksia olisi kahden ydinasevaltion yhteenotolla.
Intian ja Pakistanin johtajat hahmottelevat puheissaan yhä selkeämmin maidensa välisen mahdollisen sodan luonnetta. He jopa arvioivat, missä vaiheessa ydinaseet otettaisiin käyttöön. Se on edesvastuutonta uhittelua. Ulkovallat ovat yrittäneet hillitä tunnelmia, mutta viime joulukuussa Intian parlamenttiin tehdyn hyökkäyksen jälkeen kaunainen kiivailu on puolin ja toisin saanut yhä kovempia piirteitä.
Vaikka ulkopuolisten vetoomuksilla näyttää olevan erittäin vähän vaikutusta, työtä kahden ydinasevallan välisen sodan välttämiseksi täytyy jatkaa. Ensi viikolla sitä koettaa USA:n presidentti George W. Bushin edustajana puolustusministeri Donald Ramsfeld. Venäjän presidentti Vladimir Putin teki jo turhan yrityksen saada kiistakumppanien edustajat samaan neuvottelupöytään ensi kuussa Kazakstanissa pidettävään alueelliseen huippukokoukseen. Britannian ulkoministeri Jack Straw puolestaan tapasi kummankin maan johtoa ja varoitti sodan vaaroista. Sen enempää Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee kuin Pakistanin presidentin Perwez Musharrafinkaan puheet eivät kuitenkaan ole tapaamisten jälkeen saaneet sovittelevaa sävyä.
Kriisin lietsomisessa on terroristijärjestö Al-Qaidalla ollut alusta pitäen huomattava osansa. Pakistanilaiset äärimuslimit olivat Intian parlamenttiin tehdyn ja tunnelman äärimmilleen kiristäneen iskun taustalla. Sittemmin he ovat tehneet useita hyökkäilyjä Intian puolelle, muun muassa armeijan leirille surmaten sotilaita ja heidän perheenjäseniään. Jo Afganistanissa operoineet muslimisoturit jatkavat uraansa Intian rajaseudulla.
Yhdysvallat muistutti viimeksi perjantaina, ettei Pakistanin presidentti ole pitänyt lupaustaan lopettaa muslimitaistelijoiden soluttautuminen Intian puolelle Kashmirissa. Tehtävä olisi vaikea, mutta ei sentään mahdoton toteuttaa. Se vaatisi paljon vähemmän voimavaroja kuin sotaan valmistautuminen. Presidentti Musharrafin on vain vaikea maan sisäisten paineiden puristuksessa ryhtyä panemaan kuriin ääriliikkeitä.
Jos uhkaava sota todella puhkeaa, muslimimilitanttien taisteluhalukkuus on Pakistanin armeijalle suuri apu. Siksikään hallituksen ei kannata kokonaan katkaista välejään heihin.
Kranaatteja on silloin tällöin ammuttu kummaltakin puolelta Kashmirissa yli rajan jo vuosikymmenen ajan, mutta viime kuukausina siitä on tullut miltei päivittäinen menettely. Iskuissa kuolee vuoristoisen rajaseudun siviilejä tuon tuostakin. Väestö elää jatkuvassa pelossa, mutta muuallekaan ihmiset eivät voi mennä.
Väestöltään suuremmalla Intialla on vanhastaan myös enemmän sotilaita Kashmirissa, mutta Musharraf ilmoitti torstaina Pakistanin kaavailevan joukkojen siirtoa maan länsiosasta Intian vastaiselle rajalle. Samalle Pakistanin ja Afganistanin raja jäisi entistä avoimemmaksi sissien liikkeille.
Tilanteen kireys näkyy myös evakuointiaikeina. Yhdysvaltain hallitus tekee parhaillaan suunnitelmia kansalaistensa siirtämiseksi Intiasta ja Pakistanista. Intiassa ja Pakistanissa on noin 63 000 amerikkalaista siviiliä ja Pakistanissa kolmessa tukikohdassa 1 100 amerikkalaista sotilasta. Samanlaisia kaavailuja on muillakin länsimailla, joilla on Pakistanissa sotilasedustajia. Uhkan vakavuus on aistittu kaikkialla.