Hallitus puskee kuntauudistusta eteenpäin arvostelua säikkymättä. Rakennelakia säädettäessä pitäisi kuitenkin olla tiedossa tarkemmat askelmerkit kokonaisuudistuksesta.
Hallitus ajaa kuntauudistusta eteenpäin sivuilleen vilkuilematta. Tarjolla ei ole muita vaihtoehtoja kuin liitokset. Kunnat valjastetaan valtaviin selvitystöihin.
Kuntarakennelakiesityksessä vahvojen peruskuntien selvityskriteerit ovat sen verran tiukat, että käytännössä kaikki kunnat joutuvat tekemään liitosselvitykset. Jos ne eivät ryhdy toimeen, valtion selvitysmiehet tulevat apuun.
Edes omavaraiset kunnat eivät säästy ruljanssilta, jos niiden talousvaikeuksissa asuvat naapurit päätyvät esittämään yhdistymistä eivätkä voi jatkaa itsenäisinä. Myös suurten keskusten vauraat kehyskunnat joutuvat paperitalkoisiin, jos niiden työpaikkaomavaraisuus ei ole riittävä.
Kuntien lausuntokierrokselta hallituksen seulan on läpäissyt vain yksi ehdotus: kuntien yhdistymisselvityksille annetaan kolme kuukautta lisäaikaa. Myönnytys on kosmeettinen, sillä kuntien palautteella ei ollut vaikutusta selvitysperusteisiin, jotka määräytyvät väestöpohjan, työpaikkaomavaraisuuden ja talouden pohjalta.
Kunnilla on tasan vuosi aikaa selvittää yhdistymisaikeensa sen jälkeen kun kuntarakennelaki tulee voimaan heinäkuussa. Kuntarakennelain käsittelyllä eduskunnassa on tulenpalava kiire.
Aikataulu on paineistettu, kun ottaa huomioon, että kyse on Suomen kuntahistorian merkittävimmästä ja mittavimmasta uudistuksesta.
Valmista pitäisi tulla juhannukseen mennessä. Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila (ps.) on tähdentänyt, että valiokunta ei aio olla pelkkä uudistuksen kumileimasin.
Kuntauudistuksen yhteydessä on taitettu peistä siitä, voiko hallitus pakottaa kuntia yhdistymään. Rakennelakiesitys lähtee toiveesta, että kuntaliitoksia syntyy kunhan perusteet selvitetään ja neuvotellaan riittävästi naapurusten kesken.
Hallituksen voimakkaasti ajamissa liitoksissa valtioneuvostolla on ääritapauksessa mahdollisuus pakkoon. Muussa tapauksessa valtioneuvosto voi vain hyväksyä tai hylätä esitykset valtuustojen päätösten pohjalta. Ensi sijassa liitospäätökset pysyvät kunnanvaltuutettujen käsissä.
Mahdollisuus pakkomenettelyyn on kuitenkin varattu uppiniskaisille kriisikunnille, jotka eivät pysty takaamaan palveluja. Eri asia on, voidaanko kriisikunta sälyttää asiansa hyvin hoitaneen kunnan vastuulle.
Neuvottelujen ja poikkeustapausten pakon ohella hallituksella on käsissään muita keinoja, joilla ohjata prosessia. Näitä ovat kuntauudistuksen muut osat kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus, valtionosuusjärjestelmä ja kuntalaki. Raha ratkaisee näissäkin asioissa.
Huonona hallintona voi pitää sitä, että kuntarakennelain käsittelyn tässä vaiheessa ei ole vielä tiedossa, minkälaiseksi sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja valtionosuusjärjestelmä lopulta muotoutuvat.
Nähtäväksi jää, onko hallituksella lopulta voimavaroja ja riittääkö yksi hallituskausi jättiläismäisten yhtäaikaisten uudistusten toteuttamiseen.