Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola tiivisti oleellisen keskiviikkona, kun työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta olivat päättyneet epäonnistumiseen. Palola totesi Suomen olevan surkeassa jamassa: tänne ei investoida, vienti ei vedä, työttömyys kasvaa, julkinen velka paisuu, uusia työpaikkoja ei synny ja digitalisaatio kiihdyttää perinteisten töiden häviämistä.
Juuri pahoissa paikoissa Suomessa on usein kyetty hoitamaan asiat yhteisesti sopien, vaikeuksienkin kautta. Työmarkkinoilla kyse on ollut siitä, että pinnassa olevista erimielisyyksistä huolimatta osapuolilla on taustalla ollut yhteinen käsitys asioiden tilasta ja vaadittavista ratkaisuista.
Yhteiskuntasopimuksen kaatuminen voi olla yhdessä sopimisen aikakauden päätepiste. Edessä on pahimmassa tapauksessa kasvavan rauhattomuuden kausi sekä työmarkkinoilla että yleispolitiikassa.
Yhteiskuntasopimus kaatui ennen kaikkea siihen, että jotkut laskivat pärjäävänsä paremmin ilman sitä. Näin arvioi etenkin Auto- ja kuljetusalan työntekijöiden AKT, joka pystyy osoittamaan solidaarisuutta paljon useammin rettelöimällä kuin sopimalla.
AKT:n solidaarisuuskaan ei ulotu kovin laajalle. Esimerkiksi Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder osoitti keskiviikkona sormella aivan suoraan ”kuljetusketjua” neuvottelujen murentamisesta ja tästä syntyvistä ikävistä seurauksista.
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen yritti muistutella, että yhteiskuntasopimuksen piiriin olisi ilman kuljetusalaakin tullut 97 prosenttia palkansaajista. Palkansaajapuolella maidon kaatoi kuitenkin juuri AKT:n toimiva johto. On ihme, jos liiton sisällä ei nähtyjen tapahtumien jälkeen käydä jonkinlaista jälkipyykkiä.
Vaikka EK:n johto ja sen tärkeimmät jäsenliitotkin pahoittelivat sopimuksen kariutumista, niissäkin kommenteissa oli farisealaista kaikua. Työnantajathan kävivät neuvotteluja laajasta ratkaisusta samanaikaisesti, kun heidän julkilausuttu tavoitteensa oli tämän jälkeen luopua keskitetyistä ratkaisuista.
EK voi perustella sopimuskäytännön muuttamistarpeita ympäristön muutoksilla, jotka ovat todellisia. Samalla nyt nähdyissä tapahtumissa lienee kyse myös uuden työnantajasukupolven erilaisesta ajattelutavasta, jossa työantajan ja isänmaan edut kohtaavat yhä harvemmin. Nyt valittiin isomman riesan tie.
Seuraavaksi nähdään, millä vauhdilla hallitus alkaa työntää liikkeelle työvoimakustannuksia alentavia pakkolakeja, jotka se tähän asti on pitänyt takataskussaan. Hanke on äärimmäisen tulenarka sekä poliittisesti että juridisesti.
Pääministeri Juha Sipilä halusi vielä keskiviikkona pitää ovia auki myös työmarkkinaosapuolten keskinäisille neuvotteluille, mutta ilmoitti samalla, että pakkolakeja joka tapauksessa aletaan viedä eteenpäin.
Pakkolakien ajaminen nostaa vastaan lähes yhtenäisen ay-liikkeen. Nyt ei hyvältä näytä.
Pääkirjoitus