Seitsemän peräkkäistä liigamitalia (2003-2009) yhdelle seuralle on ennätys, jota ei ehkä moniin vuosiin rikota. Mitaliketju kertoo, että seurajohto, valmennus ja pelaajat ovat osuneet tekemisen ytimeen ja tarjonneet jopa sadoille tuhansille kannattajille suuria elämyksiä ja lisää jaksamista arkeen.
Mutta kahdeksatta peräkkäistä ei tullut. Urhea taistelu on ohi. Sota on hävitty. Tästä tuli välivuosi.
Muistettakoon kuitenkin, että urheilu on jatkuvaa kiertokulkua tai lipumista biorytmien vanavedessä. Menestys vaihtaa osoitetta ja palaa ennen pitkää lähtöruutuun.
Hetkittäinen taistelu ei riitä, sillä suuret voitot noudetaan aina laajan kaaren päätepisteestä.
Vaikka pudotuspelien ihmeelliseen maailmaan mahtui viime päivinä 3-4 ottelua, joissa tapahtui äärimmäistä venymistä ja suurta sankaruutta, kokonaisuutena kaudesta jäi suuhun valju maku. Ihan sen vuoksi, että Oulun korkeudella nähtiin sykähdyttäviä finaalisarjoja kuusi kertaa seitsemän vuoden aikana.
Kahdeksas sija ei valistuneelle katsojalle kerta kaikkiaan riitä.
Tämän kauden onttouden taustalla on useita syitä. Täysin untuvikkona virkaansa valitun urheilutoimenjohtajan Ari Hillin koordinoimista täsmähankinnoista tuli liian monta hutia.
Pekka Saarenheimo ja Kimmo Koskenkorva olivat enemmän tai vähemmän hukassa koko kauden. Oliko Teemu Normion ja Juha Kiilholman sopimuksille todellista tarvetta?
Miksi Teemu Aalto menetti otteensa täydellisesti, kun kovimmat pelit alkoivat? Kesken kauden Kärppiin palanneesta Mikko Lehtosesta ei ollut puolustuspään sateentekijäksi. Dmitri Jushkevitshin jalka ei enää viime peleissä liikkunut kepeästi. Kokonaisuuteen tietenkin vaikutti profiilisentteri Jari Viuhkolan rikkonainen kausi.
2000-luvulla Kärpät on tehnyt paljon asioita oikein, mutta mistä se kertoo, että 28 maalin Juhamatti Aaltonen, kirkkain junioritähti Mikael Granlund ja Tapparassa väkevästi esiintynyt Tomi Pekkala eivät enää pelaa Kärpissä? Nyt on kriittisen itsetutkiskelun paikka, ja tehdyistä virheistä pitää oppia.
Kevään suurimpiin ilonaiheisiin kuuluu tiedote, jossa Kärpät kertoi A-juniorien mestarijoukkueen vastuunkantajien Nico Lehdon, Julius Junttilan ja Joonas Komulaisen pitkistä jatkosopimuksista. Nimensä sopimuspaperiin oli jo aikaisemmin rustannut juniorilahjakkuus Joonas Donskoi, joka voi odotella NHL-varausta kesäkuussa Los Angelesissa.
Edessä on siis hallittu nuorennusleikkaus, mikä on seurajohdolta täysin oikea linjaus. Oulun korkeudella on nimittäin aina osattu arvostaa ja katsoa omien poikien ryminää liigakaukaloissa.
Vastuun joukkueen kokoamisesta kantaa uusi urheilutoimenjohtaja Harri Aho, jonka pelinlukutaito lienee parempi kuin edeltäjällään.
Vastuuvalmentaja Mikko Haapakoski pelasti tästä keväästä oikeastaan sen, minkä pystyi ja voi pää pystyssä suunnata ensi kauteen kohti alati kovenevia haasteita. Oikean taistelumoraalin löytyminen kevään viimeisiin peleihin on positiivinen signaali.
Tuhannen taalan kysymys kuuluu, miten aidosti intohimoisen jääkiekon trendi jatkuisi ensi kaudella heti ottelusta numero yksi lähtien, eikä vasta kierroksella 52?
Vuorineuvostason palkkaa nauttivat omien poikien troikka Mikko Lehtonen, Jari Viuhkola ja Ilkka Mikkola näyttäkööt suuntaa etulinjassa.
Omilla esimerkeillään.
Jouko Vuorjoki
jouko.vuorjoki@kaleva.fi