Pariisi Niin, montako elämää ihmisellä on? Ja huolehdimmeko yhdestäkään?
Seitsemänkymmentäkaksivuotias ranskalainen Henri Matisse (1869-1954) toivoi hartaasti syöpäleikkauksen jälkeen 1941 saavansa elää vielä kolme tai neljä vuotta saattaakseen työnsä loppuun. Lääkäri lupasi korkeintaan kuusi kuukautta.
Matisse ryhtyi kiihkeästi työhön ja sai kolmetoista rikasta vuotta. Hän ei pystynyt enää maalaamaan, niin hänen tuotantonsa sai kokonaan uuden lisän: paperileikkaukset. Suunnittelipa hän vähää ennen kuolemaansa kokonaisen kappelinkin seinä- ja lasimaalauksineen St Paul de Venceen.
Maailmaa pitää katsoa lapsen silmin, sanoi hän.
Matisse oli tullut kuuluisaksi fauvistina jo 1905.
Milloin ihminen
on vanha
Emil Nolde uhmasi natsien maalauskieltoa ja loi vanhoilla päivillään väkevät Maalaamattomat kuvat. Kun August Renoirin reumatismin runtelemat sormet eivät pystyneet pitämään siveltimiä, niin ne sidottiin hänen käsiinsä. Claude Monet, Pablo Picasso, Marc Chagall elivät hekin pitkän elämän, ja tekivät työtä viimeiseen saakka. Toki esimerkkejä on monia muitakin.
Toinen elämä, tulee mieleen itseoppinut Andreas Alariesto joka maalasi eläkepäivillään korvaamattomat aarteet, Lapinkuvat ja kirjoitti niihin mainiot selitykset.
Soljuva viiva jatkoi matkaansa
Matisse jatkoi vielä piirtämistä vuoteellaan puoliksi istuen. Hänen viivansa oli aina ollut lennokas ja taipuisa, loi yhdellä huitaisulla kolmiulotteisen esineen, tunteikkaan ihmisen, elävän puun ja kukkakimpun. Paljon kukkia. Toinen elämä -näyttelyssä esillä ovat myös mainiot piirustussarjat kirjailija Louis Aragonista ja nuoruuden ja vanhuuden ystävästä, piirtäjä André Rouveyrestä.
Matisse ei juuri poistunut enää ateljeesta. Mutta siinä hänellä oli sievä venetsialainen tuoli, kasveja, suuria kurpitsoja ja hedelmiä malleina, ja sitten tulivat myös Tahitin matkan muistot kolmentoista vuoden takaa.
Hän alkoi leikata guassilla värjättyjä papereita. Notkeat kiemuraiset muodot ovat toisinaan kuin peikonlehdet hänen ateljeessaan, eräät näyttävät myös harottavilta sormilta. Värit ovat puhtaat ja kirkkaat, iloiset. Niin irrallisia kuin kuviot ovatkin, ne muodostavat usein pensasmaisen sommitelman joka tuntuu huojuva, kasvavan, miltei tanssivan. Tai lintujen tavoin lepattavia lehtiä
Jazzin swingiä paperileikkauksina
Tanssiteemahan oli ollut Matisselle tärkeä jo vuosia.
78-vuotiaana hän innostui luomaan oivallisen paperileikkaussarjan nimeltä Jazz. Nämä kaksikymmentä kuvaa ilmestyivät albumina.
Se oli riemastuttava luomus, ja jazz ei vielä ollut Euroopassa kovin tunnettua, sota oli katkaissut sen leviämisen. Niin kuvien väriskaala kuin aiheet ja sommittelukin vaihtelevat sähäkästi, päällekkäisinä kerroksina. On soittajaa, naisfiguuria, hevosta, ornamenttia, ja tuttuja kasvinlehtiä.
Ei häneltä kuitenkaan ollut murhetta puuttunut. Sota oli tullut häntäkin lähelle: vastarintaliikkeen naisina vaimo oli ollut vankilassa ja tytärtä oli kidutettu.
Matissen kuolemasta on puoli vuosisataa. Hän asui loppuelämänsä Etelä-Ranskassa, St Paul de Vencessä ja Nizzassa, korkealla Cimiez'n kukkulalla, talossa joka nyt on hänen museonsa. Tosin hänen pääteoksensa ovat hajallaan maailmalla.
Matisse, Une seconde vie (Toinen elämä) sulki juuri ovensa Musée du Luxembourgissa Pariisissa mutta avautuu 12.8. Louisianan taidemuseossa Tanskassa ja on nähtävillä siellä joulukuun 4. päivään saakka.
