Venäjän maa on laaja ja jakautuu moniin aikavyöhykkeisiin.
Kun Kaliningradissa Itämeren rannalla aloitellaan työpäivää kello 8, on kello itäisimmässä kolkassa lähellä Alaskaa jo 18.
Tsaarinvallan aikana Venäjän alueet saivat itse päättää kellonajoista. Vuonna 1919 kommunistit ottivat käyttöön peräti 11 aikavyöhykettä - vain korostaakseen maan valtavia mittasuhteita, sanotaan.
Käytännössä aikavyöhykkeet aiheuttavat eniten harmia viranomaisille ja liike-elämälle. Jos pidetään kiinni toimistoajoista, joudutaan vastauksia yhteydenottoihin odottamaan vuorokauden verran.
Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin mielestä ongelma on niin vakava, että hän on ehdottanut aikavyöhykkeiden vähentämistä neljään.
"Venäjä voi toki tehdä näin. Valtioilla on oikeus muuttaa omia aikavyöhykkeitään", sanoo luonnonmaantieteen professori
Matti Tikkanen Helsingin yliopistosta.
Venäjä on kuitenkin itä-länsi-suunnassa niin laaja, että yhteen aikavyöhykkeeseen siirtyminen ei olisi järkevää, vaikka työaikoihin ja koulujen, virastojen sekä liikkeiden aukioloaikoihin voitaisiinkin soveltaa pieniä liukumia.
"Aivan miten tahansa aikavyöhykkeitä ei voi ottaa käyttöön, maan pyörimisliikehän sanelee milloin on pimeää tai valoisaa", huomauttaa professori Matti Tikkanen.
Hänen mukaansa eri aikavyöhykkeille kuuluvien naapurimaiden aikaero on tavallisesti yksi tunti, mutta voi olla puoli tuntia tai vain 15 minuuttia, kuten on Intian ja Nepalin välillä.
Venezuelassa presidenttiHugo Chávez siirrätti kelloja joulukuussa 2007 puolella tunnilla taaksepäin. Tarkoituksena oli varmistaa, että entistä suurempi joukko venezuelalaisia herää suoraan valoisaan aikaan.
Valtioiden erilaisten käytäntöjen vuoksi kellonajat eivät kaikin osin tunnu loogisilta. Kun esimerkiksi Vladivostokissa Venäjällä kello on 12, on se heti rajan takana Kiinassa 10 ja Tokiossa 11, vaikka Tokio sijaitsee idempänä kuin Vladivostok.
Vielä 1800-luvulla monet valtiot ja kaupungitkin noudattivat omaa paikallisaikaansa, joka riippui auringonnousuista ja -laskuista. Vuosisadan puolivälissä rautateiden yleistyminen ja lennättimen käyttöönotto alkoivat edellyttää kellonajoista sopimista.
Lokakuussa 1884 Washingtonissa Yhdysvalloissa päätettiin 25 maan voimin ajan mittaamisen periaatteista.
Nollameridiaaniksi, jonka avulla aikavyöhykkeet määritellään, otettiin Greenwich Mean Time eli GMT. Pääsääntönä on, että itään päin mentäessä kellonaika aina kasvaa.
Brittivoiton takeina oli kaksi seikkaa: 72 prosenttia maailman laivastoista käytti jo Greenwichiä meridiaaninaan ja Yhdysvaltain rautatiet olivat omaksuneet saman käytännön.
Maailmanlaajuinen atomikellojen avulla laskettu standardiaika otettiin käyttöön 1. tammikuuta 1972, jolloin se korvasi GMT-ajan.
"GMT-ajasta puhutaan edelleen, eikä näillä kahdella arkikäytännön kannalta olekaan eroa", professori Matti Tikkanen huomauttaa.
Suomi on talviaikaan eli normaaliaikaan kaksi tuntia nollameridiaania edellä, joten Suomen aikavyöhyke on UTC+2 tai GMT+2.
Kesäaikana Suomi on kolme tuntia näitä aikoja edellä.