Ihmiset ovat dyykanneet kautta aikojen. Aiemmin kyse oli todennäköisesti rahan säästämisestä, mutta nykyään roskisdyykkaus on muuttunut enemmän ideologiseksi. Ehkä se on jopa jossain määrin muotiakin", arvelee aiheesta kulttuuriantropologian proseminaari -työn tehnyt Simo Sarkki.
Osalle rahan säästäminen on edelleen pääsyy roskalaatikoiden penkomiseen, mutta samalla dyykkaus on protesti kulutusyhteiskunnalle.
"Ensimmäisellä kerralla dyykatessani järkytyin siitä, kuinka paljon ruokaa päätyy roskikseen. Sieltä löytyi jätesäkkikaupalla hyvää tavaraa", muistelee lähes seitsemän vuotta dyykkausta harrastanut oululainen Teppo Rämä. Hän ei dyykkaa säästääkseen rahaa, vaan vähentääkseen kulutusta omalta osaltaan.
"Vastustan esimerkiksi tehotuotannolla tuotettua ruokaa, mutta voin sitä roskalaatikosta ottaa. Ero on siinä, ettei roskisdyykkaus lisää tuotteen kysyntää. Muutenkin suosin lähiruokaa enkä voisi kuvitella, että talvella ostaisin ulkomailta tuotuja hedelmiä."
Noin vuoden ajan säännöllisesti dyykannut Petri Niemelä puolestaan myöntää rahan olevan pääsyy hänen harrastukseensa. "Toki myös yhteiskunnalliset asiat vaikuttavat, mutta opiskelijana rahapula on minulla suurin syy dyykkaukseen. Käyn laatikoilla säännöllisesti, mutta en toki kuole nälkään ilman dyykkausta."
Talvella Niemelä kiertää tutun reitin Oulussa viikoittain, jos pakastin ei vain ole liian täynnä. Myös Rämällä on omat vakiopaikkansa jopa koko maan mittakaavassa.
Dyykattujen elintarvikkeiden osuus kaikista Rämän syömistä ruuista on noin puolet. Silti sekä Rämä että Niemelä tietävät ihmisiä, jotka ovat jo vuosien ajan eläneet pelkästään roskisruualla.
Nykyisin Rämä käy roskalaatikoilla kirkkaassa päivänvalossa, sillä ihmisten katseet eivät häntä enää häiritse. Usein dyykkaukseen liittyy ainakin alussa jonkin asteinen häpeän tunne.
"Kyllä ensimmäisillä kerroilla hävetti, mutta pikku hiljaa siihen tottui. Ehkä sitä pelkäsi leimautumista", miettii dyykkausta itsekin harrastanut Sarkki.
Myös Rämä kävi aluksi laatikoilla ainoastaan iltaisin. Jäätyään pari kertaa niin sanotusti rysän päältä kiinni ja saatuaan ohikulkijoilta myönteistä palautetta, arkuus kuitenkin karisi. Nykyään hän on vain mielissään, jos joku salassa tuijottamisen sijaan tulee keskustelemaan asiasta.
"Erityisesti vanhan kansan ihmiset kuten omat isovanhempani ottavat dyykkauksen positiivisesti. Ehkä he vielä muistavat ajat, jolloin kaikkea ei ollut ylimäärin tarjolla."
Myös Niemelän mukaan asenteet ovat usein uteliaita. "Eivät ihmiset pidä tätä niin outona juttuna. Luulisin, ettei dyykkaus ole ollenkaan niin harvinainen ilmiö kuin luullaan."
Niemelä aloitti dyykkauksen kavereidensa mukana. Myös Rämä päätyi tonkimaan roskista ensimmäistä kertaa sattuman kautta.
Rahallisesti roskiksesta löytyneen ruoan arvo voi nousta huimaksi. Rämä muistelee, että erään laskettelukeskuksen turistimarketin jäteastiasta siirtyi auton peräkonttiin tavaraa viidensadan euron edestä. Onkin vain arvattavissa, mitä kannen alta paljastuu.
"Kerran kaupan kylmälaitteet olivat rikkoontuneet ja roskissa oli todella paljon erilaisia juustoja ja levitteitä. Jaoimme niitä kavereille ja omastakin pakastimesta niitä taitaa vielä löytyä.", Niemelä muistelee.
Mitä tahansa ei kannata roskalaatikosta mukaansa viedä. Hyvä haju-,
maku- ja näköaisti ovat dyykkaajan parhaat kaverit.
"Syömäkelpoisen ruoan oppii tunnistamaan aika äkkiä. Vatsan väänteitä olen saanut yhden ainoan kerran. Toisaalta mahakin varmasti tottuu tähän harrastukseen", arvelee Rämä. Erityisesti kalan ja lihan kanssa kannattaa olla varovainen. Iso osa roskiin heitettävistä ruoista on kuitenkin täysin syömäkelpoista. Varsinkin leipä on yleinen saalis.
Osa kaupoista nakkaa ruokia roskiin, vaikka viimeinen käyttöpäivä olisi vasta seuraavana päivänä. Rämää huvittaakin, kuinka roskalaatikko muuttaa hyvän ruoan huonoksi.
"Kestää vain muutaman minuutin nakata ruoat kaupan hyllyltä roskiin. Hyllyltä ruokia voi ostaa kuka tahansa, mutta roskiin heitettynä ne ovat syömäkelvottomia. Mikä noiden muutaman minuutin aikana tekee ruoasta ihmisravinnoksi kelpaamatonta", kysyy hän.
Myös vuodenaika määrää pitkälti ruoan säilymisen. Niemelä käy dyykkaamassa etenkin talvella, sillä silloin roskiin heittäminen on lähes sama asia kuin pakastaminen.
Vaikka suurin osa dyykkaajista on opiskelijoita, mahtuu mukaan myös vanhempia ihmisiä. Niemelä muistaa varsinkin tapauksen, jossa reilu viisikymppinen mies jakoi löytämänsä juustot heidän kanssaan satuttuaan samalle roskalaatikolle.
Solidaarisuus dyykkaajien kesken siis toimii, mutta tilanne ei ole sama kauppiaiden kanssa. Dyykkaajat ja kauppiaat käyvät omaa piilosotaansa joskus järeinkin asein.
"Kerran roskiksen viereen oli laitettu lappu, jossa varoitettiin roskien olevan ehkä myrkytettyjä", kertoo Rämä.
Dyykkauksen yleistyessä myös lukolliset jäteastiat yleistyvät. Lisäksi jätteiden lajittelu syö dyykkaajan ansioita, sillä biojäteastiassa kaikki ruoat ovat sekaisin. Suurin osa kauppiaista kuitenkin yhä nakkaa ruoat pakkauksineen sekajäteastiaan. Pakkauksista ei kuitenkaan ole apua, jos ne on rikottu. Osa kauppiaista jopa viiltelee pakkauksia hajalle, ettei ruokia enää voisi käyttää.
"En usko, että dyykkauksen vastustamisessa on kyse niinkään rahan menetyksestä kuin imagosta", arvelee Rämä.
Pienehköt kaupat ovat sekä Niemelän että Rämän mukaan parhaita paikkoja dyykkaukseen.
"Isot marketit pitävät roskiksensa yleensä lukkojen takana, tai ruoat nakataan suoraan jätepuristimeen. Pienissä kyläkaupoissa puolestaan ruokaa päätyy roskiin vain vähän. Niistä voi vielä jopa löytää muualta kadonneita alennuskoreja, joissa vanhentunutta ruokaa myydään puoleen hintaan", kertoo Rämä. Hän ei usko ekoajattelun yleistymisestä huolimatta asioiden muuttuvan parempaan suuntaan.
"Kauppoihin suolletaan koko ajan lisää tavaraa. Takana ovat isot tahot ja suuret rahat. Siksi on vaikea uskoa muutokseen. Ainakin kyseessä on todella pitkällinen muutos."
