Stalin sanoi aikoinaan, ettei vaaleissa ole tärkeää se, miten kukin äänestää, vaan se, kuka laskee äänet. Kun Venäjä äänestää ensi sunnuntaina valtiollisen duuman vaaleissa, diktaattorin kyynisissä sanoissa on yhä vinha perä. Vaalitouhu muistuttaa länsimaisesta näkökulmasta katsottuna nimittäin lähinnä demokratian irvikuvaa.
Tämä ei ole sinänsä ihme, sillä Venäjällä ei ole demokraattista perinnettä. Tilanteen tekee kuitenkin nyt huolestuttavaksi se, että kun vakautumisen ja vaurastumisen ansiosta Venäjällä olisi kerrankin mahdollisuus ottaa edes pieniä askeleita kohti reiluja vaaleja, niitä ei yritetäkään ottaa. Päin vastoin harpotaan toiseen suuntaan.
Viime kuukausien tapahtumat ovat olleet erityisen hälyttäviä. Presidentti Vladimir Putinia liehakoidaan jo tavalla, jossa on piirteitä neuvostomallisesta henkilökultista. Ihme kyllä, palvonnan kohde ei näytä panevan pahakseen tällaista nykyaikaan huonosti sopivaa vastenmielistä menoa.
Vielä vähän aikaa sitten suurin kiinnostus kohdistui ensi kevään presidentinvaaleihin. Kun Putin ilmoitti lähtevänsä valtapuolue Yhtenäisen Venäjän vaalimannekiiniksi ja harkitsevansa pääministeriyttä, päähuomio kääntyi duuman vaaleihin. Putinistit haluavat tehdä hänestä "kansallisen johtajan". Seuraavalle presidentille voi olla näissä suunnitelmissa varattuna lähinnä seinäkoristeen rooli.
Vaalivoittoa on pedattu Yhtenäiselle Venäjälle pitkään ja huolella. Duumaan on tyrkyllä 11 puoluetta, mutta paikat voivat jakautua taitavan vaalimanipulaation takia yhteensä neljälle, ehkä jopa vain kolmelle puolueelle. On historian ironiaa, että paikkoja saavista ryhmistä kommunistipuolue on ainoa aito oppositiovoima. Sen sinänsä supistunutta suosiota Kremlinkään masinoijat eivät saa tyystin nujerretuksi. No, perustuslakihan edellyttää, että duumassa on ainakin kaksi puoluetta!
Vaalimanipuloinnin lista on pitkä ja surullinen. Äänikynnys on korotettu viidestä seitsemään prosenttiin. Vaalijärjestelmää on viime kerrasta peukaloitu muutenkin niin, että "väärien" ehdokkaiden on hyvin vaikea tulla valituiksi. Etenkin tv-kanavat suoltavat kremliläistä vaalipropagandaa. Yhtenäinen Venäjä ei osallistu vaaliväittelyihin muiden puolueiden kanssa. Poliittisesti vaarallisiksi katsottuja kilpailijoita nujerretaan perivenäläisin hallinnollisin keinoin. Länsimaisia vaalitarkkailijoita päästetään Venäjälle ehkä vain kourallinen. Kommunistien vaalimenestystä näverrettiin äskeisellä päätöksellä säännellä reippaasti kallistuneiden peruselintarvikkeiden hintoja tammikuun loppuun asti.
Tämäkään ei vielä riitä. Putin ja Yhtenäisen Venäjän johtaja Boris Gryzlov toitottavat, että nyt vaaleja uhkaavat ulkomaiset viholliset ja heidän venäläiset sakaalinsa. Moisten puheiden jälkeen ei olisi ihme, jos tämäkin kirjoitus päätyisi Tehtaankadun kautta Kremlin vihollismappiin.
Putin-rummutus on noussut vaalien lähestyessä niin äänekkääksi, että herää kysymys, tavoitteleeko Yhtenäinen Venäjä jättipottia eli yli kahta kolmasosaa paikoista. Tällainen määräenemmistö voisi muuttaa perustuslakia niin, että Putin voisi sittenkin huudattaa itsensä uudelleen presidentiksi. Hän ei halua rikkoa perustuslakia, mutta minkä hän voi, jos uuden duuman enemmistö muuttaisi sitä?
Miksi sitten Venäjällä janotaan taas tällaista messiasta? Venäjällä on aina ajateltu, että jos valtakuntaa ei hallita lujalla kädellä, se suistuu anarkiaan. Välimuotoja ei yksinkertaisesti tunneta: on vain joko järjestys tai kaaos. Ikivanha ajatusmalli löytyy esimerkiksi Putinin kolmannen presidenttikauden tueksi rakennetun Za Putina -liikkeen papereista.
"Me tarvitsemme ´tsaarin´", Putinin puolesta -liikkeen internetsivuilla sanotaan. Niillä varoitellaan, että jollei Putin jatka presidenttinä, hänen rakentamansa valtajärjestelmä romahtaa, alkaa poliittinen kilpailu ja sananvapaus. Tästä seuraisi kaikenkarvaista demokratisointi- ja liberalisointihössötystä. Sivuilla tikittää New Yorkin tuomiopäiväkelloa muistuttavasti aika, joka kertoo sekunnilleen, paljonko aikaa on jäljellä Putinin presidenttiyden loppuun - mahdolliseen maailmanloppuun.
On tietysti Venäjän kansalaisten oma asia, miten he haluavat tulla hallituiksi. Jos he tahtovat yhä "hyvän tsaarin", mikäpä siinä. Voi silti kysyä, miksi vallanpitäjät sitten edes vaivautuvat kyhäämään demokraattisilta näyttäviä vaalikulisseja. Venäjällä jos missään luulisi olevan liiankin kanssa kokemusta siitä, mitä voi seurata, kun yksi henkilö nostetaan puolijumalaksi.