Duud­so­nei­den maatila lie­keh­ti

Extreme Duudsoneiden kesäksi vuokraama maalaistalo kärsi eilen savuvahinkoja, kun televisiostakin tutut pohjanmaalaiset kylähullut olivat kuvaamassa uutta lyhytelokuvaansa Seinäjoen Soukkajoella. Vakavammilta henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.

- Tai vältyttiin ja vältyttiin, kyllähän se ristus on sillä lailla, että pikkuisen pääsi käristämään. Vähän nyt kyllä itkettää, maatalon isäntä Jukka Hilden-Duudson kertoi puhelimessa Suomen Tietotoimistolle.

Tulipalo sai alkunsa avotulen varomattomasta käsittelystä.

- Jarppi pisti pientä liekkiä siellä yhdessä huoneessa ja paistettiin makkaraa. Siitä sitten nappasi ihan helkkaristi liekkiä ja siinähän sitten juostiin.

Jukan mukaan rakennus kärsi palossa tuntuvia vahinkoja. Poikien oli tarkoitus asua tilalla elokuun loppuun saakka, mutta nyt Jukka epäilee, että Duudsonit joutuvat muuttamaan maatalon piharakennukseen.

Jukan mukaan palossa tuhoutui myös yksi Duudsoneiden kuuluisista videokameroista. Onneksi muutama kamera säilyi ehjänä, nyt tapahtumia saatetaan päästä todistamaan myöhemmin mahdollisesti jopa televisiossa.