Oulu Lapset selviävät panttivanki- tai kaappaustilanteista yksilöllisesti, ja tietysti iälläkin on suuri vaikutus. Psykologi, traumaterapeutti Soili Poijula sanoo, että esimerkiksi kuoleman ja väkivallan näkeminen saattaa aiheuttaa pysyviä psykologisia vaurioita.
Hyvin pienet lapset selviävät yleensä paremmin, sillä he eivät vielä ymmärrä paljon näkemistään raakuuksista. Kouluikäiset, 8-9-vuotiaat, sitä vastoin jäävät jo pohtimaan tapahtumia, ja seuraamukset voivat olla hyvin traumaattisia.
Jälkeenpäin lapsia voidaan ohjata saamaan hallintaan traumatisoineet tapahtumat, minkä jälkeen niitä voidaan jo käsitellä ryhmäterapiassa.
"Ruandassakin on autettu lapsia, ja tällaista toimintaa varten on olemassa käsikirjoja. Tärkeää on myös tukea vanhempia, jotta he osaavat tukea lapsiaan", Poijula korostaa.
Heitto, että ihminen selviää mistä vain, pitää sikäli osin paikkansa, että toivotonta toipuminen ei ole, ja lapset ovat usein hyvin sitkeitä.
Poijula viittaa israelilaisen kollegansa tutkimukseen, jossa tutkittiin useita lapsena palestiinalaisten panttivankina olleita 30 vuoden jälkeen, jolloin henkilöt olivat jo keski-ikäisiä.
Draama oli vaikuttanut kaikkiin mutta eri tavoin. Yksi poti jatkuvaa masennusta ja kävi tilannetta päivittäin yhä uudelleen läpi vierailemalla kuolleiden ystäviensä haudalla. Fyysisiäkin vammoja saanut nainen puolestaan kävi psykiatrisessa hoidossa ja kamppaili voidakseen elää aivan tavallista elämää.
Kriiseistä selviämistä on tutkittu toisen maailmansodan ajan lapsista lähtien. Tutkimusten mukaan lapset selviävät paremmin, jos heidän vanhempansa ovat tilanteessa mukana. Esimerkiksi toisten lasten joukossa olevien on selvästi vaikeampi selviytyä kuin omien vanhempiensa kanssa olevien.
Oma vaikutuksensa on myös sillä, kuinka hyvin äiti tai isä kestää tilannetta ja pystyy olemaan lapsensa turvana.