Jörn Donner ei onnistunut saamaan Yleisradiolta rahoitusta elokuvalleen, joka olisi sivunnut vuoden 1918 tapahtumia. Punapäällikön pako Neuvosto-Venäjälle näyttää jäävän nyt filmaamatta.
Donner itse on kommentoinut asiaa kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomien haastattelussa. Näissä yhteyksissä hän on käyttänyt Yle-kontakteistaan muun muassa seuraavia luonnehdintoja: epäsosiaalinen ja diktaattorielkein varustettu piilotuottaja, pikkudiktaattorit, käyttäytyvät kuin siat, harjoittavat fasismia.
Kritiikki kärjistyy Ylen Erkki Astalaan, jota Donner kertoo halunneensa vetää turpiin.
Yleisradion ohjelmajohtaja Riitta Pihlajamäki lähetti vastineen, jossa lyhyesti ja asiallisesti tyrmää Donnerin tulkinnat.
Suuren yleisön mieleen tästä kaikesta jää hämmästys, joka ei suinkaan kohdistu Yleisradioon vaan Donnerin omaan toimintaan. Julkinen purkaus on lyhyesti sanottuna mauton ja omituinen. Jos keskustelua ei pysty käymään ilman solvauksia, olisi hyvä harkita, kannattaako keskustella ollenkaan.
Ulkopuolinen ei pysty arvioimaan, millainen nyt ehdotettu projekti olisi ollut. Yleisradio on rahoittajana monessa mukana, kaikessa se ei voi olla. Tässä yhtiö päätti, ettei ole.
Onko se pikkudiktaattorien sikamaista toimintaa, josta hyvästä pitäisi lyödä? Vai onko se vain päätös muiden joukossa?
Donner on tehnyt paljon suomalaisen elokuvan ja kirjallisuuden hyväksi. On sääli, että hieno ura suomalaisessa kulttuurielämässä on johtanut tähän. Hän ilmoittaa saaneensa tarpeekseen. Siihen voivat muutkin yhtyä: tätä tasoa ei tarvita lisää.