"Energinen, ja värikäs ja väritön. Ja flegmaattinen", kuvailee Don Huonojen kitaristiKie von Hertzenbändin uutta albumia. "Rautaa ja puuta", sanoo laulajaKalle Ahola. "Tämä ei ole suuren suosion huipun jälkeinen itseensäkäpertynyt, ahdistunut ja paineinen levy, vaan paineeton ja tavallaan äärimmäisen rento kokonaisuus", von Hertzen sanoo. Esimakua Don Huonojen uudesta tulemisesta ovat antaneet kesän mittaan radiossa soineet singlet Sydänpuu ja Merirosvoradio. Nimetön äitilevy Täysin vaikeuksitta uusi albumi ei syntynyt. Aluksi Ahola, von Hertzen, basisti Jukka Puurula ja yhtyeen uusi rumpali Antti Lehtinen lähtivät studioon omin päin tarkoituksenaan tehdä pelkistetty ja viimeistelemätön "dogma-levy", mutta albumi saatiin kasaan vasta, kun avuksi pestattiin HIM:iä ja Sentencediä aiemmin tuottanut Hiili Hiilesmaa. "Hiili sai meistä uudenlaista särmää esille. Se halusi läjän rytmillisesti suoraviivaisia rokkiralleja ja toinen kerta sanoi tällä kertaa toden. Kolmas kerta olisi sanonut vielä enemmän toden, mutta sitten loppui jo levy-yhtiöltäkin rahat ja kärsivällisyys", Ahola kertoo. Albumille mietittiin pitkään sopivaa nimeä, mutta lopulta Don Huonot päättivät, että levylle ei anneta muuta nimeä kuin bändin nimi. "Tuleeko tästä sellainen fiilis, että nyt olisi aika pistää pillit pussiin kun ei edes nimeä jakseta antaa?" Ahola pohtii. "Mutta tällä levyllä ei ole nimeä, koska tämä on meidän uusi alku. Tämä on meidän äitilevy samalla tavalla kuin Metallican black album. Niitten tunnetuimmalla levyllä ei ole mitään nimeä, koska ne ei halunneet vetää huomiota mihinkään häiritseviin asioihin." Viestejä toisista todellisuuksista "Saunotaan, juodaan punaviiniä ja käydään metsällä. Kie on suuri lintujen ystävä. Ne ovat näynhakumatkoja tai biisintekomatkoja, mutta se on tavallaan sama asia. Suomalaisessa kulttuurissa on aina ollut tilausta poppamiehille ja shamaaneille, jotka on tuoneet kyläyhteisöön ja kaveripiirille viestejä toisista todellisuuksista", Ahola sanoo. "Biisi koskettaa parhaimmillaan aina jotain määrittelemätöntä ja ikiaikaista. Se on syvimpien ja perimmäisten olotilojen etsimistä", von Hertzenkin innostuu. Sanoituksista vastaava Ahola on halunnut tällä kertaa mukaan sekä mystiikkaa että maanläheisyyttä. "Mä en koe siinä mitään ristiriitaa, että levy alkaa Sydänpuu-kappaleella, jossa on jotain runollista ja sitten loppupuolella on Musiikkia lehmille -kappale, joka on perusasioitten lähelle polvistumista", hän sanoo. Don Huonojen uuteen alkuun tuo rakennusaineita myös uusi rumpali, aikoinaan Ultra Brassa vaikuttanut ja tällä hetkellä myös Scandinavian Music Groupissa soittava Antti Lehtinen. Von Hertzenin mukaan uusi rumpali takaa sen, että elokuun lopussa alkavalla kiertueella ei kuulla kahta samanlaista keikkaan. "Antti on sellainen, että se menee ihan fiiliksen mukaan. Jos sillä menee kovaa, niin sitten se soittaa nopeampaa, jos sillä on sellainen laid-back-fiilis, niin se hidastaa. Jos on tosi hyvä hybris, niin ne biisit on sen tempoisia, että jää Green Daykin kakkoseksi."
Don Huonojen seitsemättä albumia on tehty pitkään ja hartaasti. Helsinkiläisbändin edellisestä albumista on vierähtänyt kolme vuotta. Perjantaina ilmestyvällä Don Huonot -nimisellä levyllä on kymmenen rockrallatusta, joiden tunnelma on monta astetta valoisampi kuin edellisellä Tähti-albumilla.
Suurin osa nimettömän albumin kappaleista on entiseen tapaan Aholan säveltämiä, mutta mukana on myös von Hertzenin sävellyksiä ja muutama yhteistyössä tehty kappale. Muusikot kertovat, että kappaleita on tehty pääasiassa Aholan kesämökillä, joka vaikuttaa hämmästyttävän inspiroivalta paikalta.
