Pääkirjoitus

Dokumentoiva valokuva pitää edelleen pintansa

Valokuva syntyi aikoinaan mustavalkoisena siksi, ettei värikuvia kyetty ottamaan ja valmistamaan

Valokuva syntyi aikoinaan mustavalkoisena siksi, ettei värikuvia kyetty ottamaan ja valmistamaan. Kun mustavalkoisuus riisuu maailmasta värit, sen voi väittää antavan todellisuudesta kavennetun kuvan. Mutta yhtä lailla voi sanoa niin, että mustavalkoisuus nostaa esiin sellaista, mikä voisi hukkua kuvien väreihin.

Oululaisilla on syyskuun loppuun asti mahdollisuus käydä tutustumassa suomalaisen mustavalkokuvauksen huippuotoksiin kulttuuritalo Valveella. Siellä on esillä akateemikko Caj Bremerin 70 kuvan näyttely vuosilta 1953–1975.

Näyttely tarjoaa menneisyyteen karanneiden silmänräpäysten dokumentointia loistokkaimmillaan, vailla pönkkähenkisyyttä, olkoot kuvien kohteina sitten politiikan ja kulttuurin mahtihahmot, rikolliset tai korpiperien todelliset perussuomalaiset.

Osa Bremerin kuvien tenhosta perustuu epäilemättä nostalgiaan. Hän on ottanut talteen sitä Suomea ja maailmaa, jota ei enää ole, mutta johon moni tuntuu kaipaavan.

Kaikkiaan Bremerin elämyksellinen näyttely kertoo siitä, kuinka hämmästyttävän vahva liikkumattoman kuvan asema edelleen maailmassa on. Aivan toisin olisi voinut olettaa käyvän television, videoiden, internetin ja kaikkien viime vuosina läpi lyöneiden liikkuvaa kuvaa suoltavien uusien laitteiden jälkeen.

Ehkä valokuvan yhä jatkuvan elämän salaisuus on sen armeliaisuus katsojan kannalta. Se antaa katsojalle aikaa maailmassa, jossa moni asia tätä nykyä tuntuu liian nopeasti karkaavan käsistä ja näkökentästä.

Valokuvan ystäviä on Oulussa tänä vuonna hemmoteltu. Viime kevään suuri tapaus oli maaliskuinen World Press Photo -näyttely kaupunginkirjastossa. Lisää tällaista!