Elokuvateatteri Star Tuirassa herättää elokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttilan, 34, mielessä mukavia lapsuusmuistoja. Vain kivenheiton päässä varttunut Koiso-Kanttila näki ensimmäiset elokuvansa juuri Starin paikalla sijainneessa Bio Kuohussa. Nyt hänen omaa Isältä pojalle -dokumenttiaan esitetään samassa salissa.
Kaikki muistot lapsuuden kotikaupungista eivät ole yhtä kultaisia. Ekaluokkalaisena Visa omaksui kevyen ja omasta mielestään kivan käsialan. Isä oli kuitenkin toista mieltä ja haukkui koukerot tytön piiperrykseksi. Sen jälkeen poika yritti painaa kynäänsä kuin mies.
Moniin muihin ikäviin ja jopa häpeällisiin kokemuksiin verrattuna tapaus oli vielä melko kevyttä. Koiso-Kanttila on kärsinyt isäsuhteensa traumoista niin pahoin, että on joutunut turvautumaan terapiaan. Parasta terapiaa on kuitenkin ollut tehdä elokuva isän ja pojan suhteesta.
Koiso-Kanttila ehti miettiä aihetta kahdeksan vuotta ennen kuin uskalsi ryhtyä toimeen. Pisimpään mietitytti lähestymistapa.
Lopulta hän halusi käsitellä niin intiimejä, kipeitä ja raadollisia asioita, että muiden ihmisten elämään pureutuminen ei yksinkertaisesti ollut mahdollista.
Elokuva oli tehtävä itsestä ja omasta isästä. Isästä, jonka kanssa Visa ei ollut ollut tekemisissä kymmeneen vuoteen.
"Liikkeellepaneva sysäys oli se, että minusta itsestäni tuli isä. Minulle tuli tarve selvittää, millainen olen isänä, ja millainen isä oma isäni on ollut, eli mikä on se ketju, jota jatkan eteenpäin", Koiso-Kanttila selvittää.
"Yleisellä tasolla halusin tehdä elokuvan isyydestä ja miehen malleista. Sitä kautta elokuva antaa katsojille mahdollisuuden peilata omia kokemuksiaan ja miettiä omia lapsiaan."
Isältä pojalle -elokuvan tekemistä Koiso-Kanttila vertaa matkaan.
"Kartalla tiesin, mihin paikkoihin tulemme päätymään, mutta en voinut tietää etukäteen, mitä matkalla tapahtuu. Eli en esimerkiksi voinut tietää, millaiseksi minun ja isäni välinen suhde muodostuu", hän kertoo
"Vastaavasti tiesimme, että toinen lapsi on tulossa, mutta emme tienneet, että siitäkin tulee poika. Mutta jollain tavalla saatoin ennustaa, millaisiin tilanteisiin joudun omien lasteni kanssa. Siinähän kuvataan hyvin arkisiakin asioita."
Sattumallakin
oma osansa
Elokuvan varsinaiseen tekoprosessiin vierähti vajaat kolme vuotta, josta puolitoista vuotta kului filmatessa. Leikkausvaiheessa materiaalia oli siis runsaasti käytettävissä ja mahdollisuuksia oli monia. Jälkeenpäin Koiso-Kanttila on tekemiinsä ratkaisuihin tyytyväinen.
"Dokumenttielokuvasta ei koskaan tule täysin sellaista kuin sen on mielessään kuvitellut. Tekeminen perustuu aina paljon sattumaan. Tekijän kannalta on jännittävää, että asioita ei voi ennustaa. Usein elämä yllättää niin, että lopputulos on jopa parempi kuin ajateltu", Koiso-Kanttila toteaa.
Isältä pojalle -dokumentin suhteen kävi juuri niin. Kuvausten viimeinen anti, elokuvan päättävä Visan ja Timo-isän sanaharkka syntyi täysin spontaanisti.
"Puoli tuntia ennen sen kohtauksen kuvaamista kukaan ei tiennyt, että tällaista on tulossa. Paitsi minulla itselläni oli tietysti sisäinen myllerrys, joka johti siihen", Koiso-Kanttila myöntää.
"Se olisi tietysti voinut päättyä myös aivan toisin. Ja jos kyseessä olisi ollut Hollywood-elokuva, olisi päädytty täydelliseen yhteisymmärrykseen."