Uutistoimisto Reuters kertoi perjantaina, että teleoperaattori DNA olisi myynnissä, mutta yhtiö itse ei kommentoinut väitteitä. Toisena vaihtoehtona Reuters kertoi, että DNA olisi listautumassa pörssiin.
Reutersin tietojen mukaan yhtiötä kaupattaisiin muutamalle valitulle ostajaehdokkaalle operaatiossa, jota hoitaa sveitsiläinen UBS-pankki. Kauppahinnaksi Suomen suurimmalle mobiilioperaattorille kerrotaan noin miljardi euroa.
DNA on aiemmin kertonut selvittävänsä eri vaihtoehtoja rahoituksensa vahvistamiseksi.
Oulu ICT on DNA:n toiseksi suurin omistaja 22 prosentilla. Toimitusjohtaja Jari P. Tuovinen ei myöskään kommentoi myyntihuhuja. Hän muistuttaa, että vasta maaliskuussa kerrottiin aivan samanlaista huhua.
Silloin Tuovinen sanoi, että toiseksi suurimpana omistajana Oulu ICT:ssä kyllä tiedettäisiin, jos järjestelyjä olisi tekeillä.
Uutisen levittäjänä oli tuolloin uutistoimisto Bloomberg, jonka tiedot DNA myös kumosi. Sen mukaan yhtiö olisi listautumassa Helsingin pörssiin ja menossa myyntiin mahdollisesti jo tämän vuoden puolella. Yhtiö kertoi kuitenkin, että DNA on valmistautunut pörssiin listautumista vuodesta 2008 lähtien osana normaalia toimintaa.