Teleoperaattori DNA selvittää listautumista pörssiin. Mahdollisesta listautumisesta ja sen ajankohdasta päätetään myöhemmin.
DNA kertoo, että mahdollinen listautuminen on yksi vaihtoehdoista yhtiön hallituksen käynnistämässä selvitystyössä liiketoiminnan kehittämiseksi.
- DNA on kasvanut tasaisesti viime vuosina ja yhtiö teki viime vuonna historiansa parhaan liiketuloksen. Haluamme varmistaa, että yhtiön myönteinen suunta säilyy jatkossakin, perustelee DNA:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Leino.
Lopullinen päätös mahdollisesta listautumisesta tehdään Leinon mukaan osakemarkkinoiden tilanteesta riippuen.
DNA:n liikevaihto oli viime vuonna 829 miljoonaa euroa ja liikevoitto 73 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on yli 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta.