Suomen Berliinin-suurlähettilään Leif Fagernäsin nousu Teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön TT:n johtoon oli melkoinen paukku huolimatta siitä, että esimerkiksi Kaleva heitti hänen nimensä esiin yhtenä vaihtoehtona tammikuussa. Fagernäsin nimi pyöri valintakuvioissa jo vajaat pari vuotta sitten, jolloin Kalevi Hemilä nostettiin Elintarviketeollisuusliitosta TT:n toimitusjohtajaksi.
Yksikään tiedotusväline ei onnistunut saamaan etukäteen varmaa tai lähellekään varmaa vihjettä siitä, että Fagernäs ottaisi komentoonsa ensin TT:n ja myöhemmin koko elinkeinoelämän uuden jättijärjestön ET:n, joka perustetaan kesän korvalla. Jopa TT:n toimistossa, jossa ollaan yleensä hyvin perillä kabinettijuoruista, päästiin jyvälle Fagernäsistä vasta torstaiaamuna, jolloin valinta julkistettiin.
Vuorineuvosten etsintäpartion salaus onnistui siksi, että se teki ratkaisevat päätöksensä vasta viime viikolla ja informoi TT:n ja PT:n korkeimmat päättävät luottamuselimet vasta torstaina. Etelärannassa on opittu jotain. Takavuosina talo vuoti yleensä kuin seula.
Vaikka Fagernäsin valintaa on perusteltu hienosti globalisaation, kansainvälisyyden ja Euroopan unionin tuomilla haasteilla, voi kysyä, miksi juuri hän? Miksi teollisuus palkkasi miehen, jolla ei ole kokemusta edunvalvonnasta, ja miksi teollisuus palasi suurlähettiläiden aikaan? STK:n toimitusjohtajana istui nimittäin 1958-1962 suurlähettiläs Johan Nykopp. Sitä ennen teollisuuden työnantajia johti eversti Väinö Karikoski.
Pari asiaa Fagernäsissä herättää kysymyksiä. Ensiksikin hänen ikänsä. Fagernäs on täyttänyt juuri 57 vuotta. Hän ei ole enää poikanen. TT ja PT ovat täynnä hänen ikäluokkansa edustajia, mutta he eivät kelvanneet etsintäpartion neuvoksille. Miksi saman ikäinen mies ulkoa oli parempi valinta?
Toinen erikoisuus on se, ettei Fagernäsiä voi luonnehtia hyvällä tahdollakaan kovan edunvalvonnan, työmarkkinapolitiikan tai edes Suomen politiikan huippuasiantuntijaksi. Hän on mies, joka lopetti Suomen ja Neuvostoliiton välisen clearing-kaupan. Hänen erikoisalaansa ovat olleet ulkoministeriön kauppapoliittiselle osastolle kuuluvat asiat. Hän hallitsee pohjoisen ulottuvuuden yksityiskohdatkin paljon paremmin kuin talous- ja tulopolitiikan perusliturgiat, joiden pitäisi soljua hänen suustaan sujuvasti jo ensi syksyn aikana.
Ilmeinen perussyy Fagernäsin valintaan on siinä, että elinkeinoelämän uuden mahtijärjestön johtoon haluttiin mies kylmästä. Siis henkilö, joka ei ole leimallisesti sen paremmin teollisuuden kuin palvelualojenkaan kasvatti. Ulkopuolelta tulevan toimitusjohtajan oletetaan onnistuvan kahden hyvin erilaisen edunvalvontakulttuurin nivomisessa yhteen. Tehtävä on erittäin vaikea, ja kun on sen tehnyt, hänen jatkosijoituksestaan ei tarvitse huolehtia. Hän voi siirtyä eläkkeelle.
Fagernäs joutuu myös tekemään raskaita saneerauksia. Elinkeinoelämän edunvalvonnan kustannuksista on määrä leikata pois 25 prosenttia vuoteen 2007 mennessä. Moni työpaikka on vaarassa. Fagernäsin vahvuus on siinä, ettei hän joudu osoittamaan ovea hyville kavereilleen tai ihmisille, joiden kanssa olisi paiskinut töitä vuositolkulla ja otsa hiessä elinkeinoelämän parhaaksi.
Uuden etujärjestön käynnistys on iso asia Eteläranta kympin elämässä, mutta vielä tärkeämpää on kuitenkin itse edunvalvonta. Sitä Fagerholm on palkattu johtamaan, mutta mikä on se linja, jota hän vetää uuden mahtijärjestön johdossa?
On päivänselvää, ettei ulkoministeriötaustainen suurlähettiläs, niin fiksu ja filmaattinen kuin Fagernäs onkin, pysty muodostamaan vielä pitkään aikaan itsenäistä edunvalvontalinjaa ainakaan niissä asioissa, joita hoidetaan koti-Suomessa. Hänen pitäisi saada Matti Vanhasen hallitus sekä Lauri Ihalaisen & kumppanien johtamat järjestäytyneet palkansaajat tanssimaan pillinsä mukaan.
Fagernäs joutuu tukeutumaan suuren toimistonsa neuvoihin. Hänen on myös pakko kuunnella herkällä korvalla, miten uuden järjestön kesällä valittava hallitus ja erityisesti sen työvaliokunta häntä opastavat edunvalvonnan salohin.
Hemilä oli paremmassa lähtötilanteessa, kun hänet nimitettiin TT:n johtoon. Hän oli opetellut kovaa edunvalvontaa hallituksessa ja Brysselissä hoitaessaan Suomen maatalouden asioita. Hemilä ehti toimia myös lyhyen aikaa elintarviketeollisuuden toimitusjohtajana. Silti hänkin aikoi jättää suosiolla työmarkkinapolitiikan TT:n työmarkkinakonkarin Seppo Riskin hoitoon.
Niin joutunee myös Fagernäs tekemään. Sen takia on turha kysyä, mikä on Fagernäsin linja tulo- ja työmarkkinapolitiikassa. Ehkä hänen taitojaan tarvitaan enemmän siihen, että hän selvittää vanhoja järjestöjyriä diplomaattisemmin, mitä TT:n uusi työmarkkinalinja tarkoittaa. Hänen pitäisi sanoa, ettei se, mikä näyttää möröltä, olekaan mörkö.
Linjaa on tuotu esiin erityisesti TT:n hallituksen puheenjohtajan Juha Rantasen suulla. Linja on syntynyt hänen, Heikki Pentin, Kalevi Hemilän ja Johannes Koroman aivoituksina viime vuonna. Terästäytymisen taustalla voi nähdä myös Antti Piipon vaikutusta. Siihen Fagernäskin joutuu sopeutumaan, koska EK:n linja ei voi poiketa olennaisesti teollisuuden näkemyksistä. Mitä nyt siihen tulee pieniä armopaloja palvelualojen sielunhoidon takia.
STK:n ja TT:n johto on aina puhunut suulla suuremmalla kuin mihin se ollut valmis käytännössä. Ensi talvena nähdään, mikä on EK:n puheiden ja tekojen välinen suhde. Nyt on vain sanottu, ettei vanha tulopolitiikka kelpaa. Fagernäsin edeltäjät ovat hokeneet samaa ilman olennaista muutosta. Fagernäsin asema ei kestä sitä. Hän saa alleen jättijärjestön, ja siltä menee nopeasti hohto, jos se sortuu veisaamaan samaa vanhaa virttä ilman todellisia tuloksia.