
Vielä muutama vuosi sitten Dimi Salo, 28, harkitsi lopettavansa musiikinteon. Oululainen laulaja-lauluntekijä ei löytänyt sellaista levy-yhtiötä tai yhteistyökumppania, joka olisi ollut kiinnostunut hänen musiikistaan sellaisenaan.
– Levy-yhtiöiltä tuli palautetta esimerkiksi siitä, että pukeudun ja laulan väärin. Laulujani pidettiin liian monimutkaisina ja tunteellisina. En ole edes surullinen, etten ole sellaiseen suostunut.
Dimi Salo tunsi olevansa vääränlainen, mutta hän ei halunnut luovuttaa. Salo päätti ottaa riskin ja tehdä levyn omilla ehdoillaan. Syntyi Lauluja uskaltamisesta-niminen levy, jonka kaikki sanoitukset ja sävellykset ovat hänen omiaan.
Salon mukaan kappaleissa on paljon latausta, sillä hän on herkkä aistimaan tunnelmia.
Vuoden mittainen prosessi treenaamisineen, äänityksineen, miksauksineen, masterointineen koulun ja työn ohella on ollut raskas mutta kasvattava.
Dimi Salo laulaa sekä soittaa levyllä koskettimia, poikkihuilua ja kellopeliä. Hän on myös tehnyt levyn viulu- ja sellosovitukset.
– Vaikka levyni saisi hyvän vastaanoton, se ei tarkoita, että minulle olisi tilaa täällä. Suomessa tehdään paljon hyvää musiikkia. Minulla on vielä pieni kuulijakunta, mutta en minä huonoille häviä.
Sukupolvien välinen kuilu
Levyn kappaleissa kerrotaan niin sukupolvien välisestä kuilusta kuin toisen naisen ahdingosta. Näkökulma ei ole suinkaan aina nuoren naisen.
– Haluan sanoituksissani tehdä tilaa myös miehen äänelle. On miesartisteja, jotka motkottavat naisista, mutta minä en valita miehistä enkä heidän kliseisistä ominaispiirteistään. Keikoilla olenkin saanut kuulla, että on kiva, kun en hauku miehiä. Haluaisin tehdä enemmänkin biisejä paitsi nuoren miehen myös isän näkökulmasta. Se on avartavaa.
Salolla on juuria Kreikassa, sillä siellä asuvat hänen isänsä ja sisaruspuolensa. Levyllä on myös yksi täysin kreikankielinen ja kaksi osittain kreikankielistä kappaletta.
– Kreikka on isäni kieli. Osaan puhua sitä turistitasolla ja ymmärrän kieltä. Tämä oli ensikosketukseni kreikaksi sanoittamiseen ja laulamiseen.
Levyn hän lähettää myös omalle isälleen – yli 3 000 kilometrin päähän Kreikkaan.
– Rakastan isääni, mutta näemme vain pari kertaa vuodessa. Kulttuurierot ja sukupolvien välinen kuilu vaativat ymmärrystä.