Dimes ry ja Teknologiakeskus Hermia Oy ovat sopineet yhteistyöstä.
Solmitun sopimuksen mukaan osapuolet alkavat yhdessä rakentaa ja hallinnoida CUBIQ-verkostoa (Centre for Ubiquitous Computing), jonka tavoitteena on läsnä-älyyn ja sulautettuihin järjestelmiin liittyvien teknologioiden ja liiketoiminnan kehittäminen Suomessa.
Yhteistyösopimuksen mukaan digitaalisten palvelujen käyttöönottoa edistävän yhteistyöfoorumin Dimesin Simetra-yhteenliittymän toiminta liitetään osaksi perusteilla olevan CUBIQ-verkoston toimintaa. Simetrassa on mukana suomalaisia ict-yhtiöitä ja alan tutkimuslaitoksia.
Yhteistyöllä pyritään vahvistamaan kansallista yhteistyötä ja luomaan entistä vahvempi kansallinen ja kansainvälinen toimija voimakkaasti kasvavan teknologia- ja liiketoiminta-alueen kehittämiseksi.
Tavoitteena on useiden miljoonien eurojen vuotuinen projektikanta. Teknologiakeskus Hermia Oy toimii kansallisen jokapaikan tietotekniikan osaamisklusterin koordinaattorina vuosina 2007-2011.