Kolumni

Dik­ta­tuu­rien juu­ri­mi­nen ei ole on­gel­ma­ton juttu

Mikä yhdistää Aljaksandr Lukashenkaa, Fidel Castroa ja Kim Jong Iliä?Ainakin se, että kaikki kolme ovat kovapintaisia itsevaltiaita.

Mikä yhdistää Aljaksandr Lukashenkaa, Fidel Castroa ja Kim Jong Iliä? Ainakin se, että kaikki kolme ovat kovapintaisia itsevaltiaita. Toiseksi se, että näiden hahmojen pysyminen vallassa tuntuu sotivan sekä maailman muuttumista että arjen logiikkaa vastaan. Ja kuitenkin nämä herrat tuntuvat istuvan johtoasemissaan kuin valettuina, Lukashenkakin uuden viisivuotiskauden saaneena.

Juuri nyt näyttää siltä, että ensimmäinen lähtijä noista kolmesta on Castro - hänkin lähinnä siksi, että täyttää pian jo 80 vuotta. Castron lääkäri tosin arveli tämän elävän 140-vuotiaaksi, mutta pannaan se kuubalaisen huumorin tiliin.

Kim Jong-Ilin ja Aljaksandr Lukashenkan vertaaminen toisiinsa voi kuulostaa ontuvalta, onhan miesten välillä sentään eroja. Kim Jong Ilin Pohjois-Korea on sulkeutunein ja jyrkin diktatuuri, mikä tältä pallolta löytyy, Valko-Venäjän presidentinvaalissa sallittiin sentään edes nimellisesti vastaehdokkaat.

Lukashenkan hahmon tekee kuitenkin hämmästyttäväksi se, että hän on pystynyt rakentamaan yksinvaltaisen järjestelmän keskelle Eurooppaa aikana, jolloin kehitys maanosassa on Venäjää lukuun ottamatta kulkenut aivan toiseen suuntaan.

Villejä veikkauksia voi esittää siitä, missä tilassa Valko-Venäjä, Kuuba ja Pohjois-Korea ovat kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Onko yksinvaltiaat kukistettu? Ja mitä siitä on seurannut?

Valko-Venäjällä aitoon demokratiaan pääsy ei ilmeisesti olisi kovin monen vuoden projekti - etenkin jos Venäjä ei tuossa tapauksessa ota haltuunsa Valko-Venäjän kehityksen naruja. Jonkinlainen sekavan politikoinnin kausi Ukrainan tapaan olisi varmaankin edessä, sitten ehkä olojen vakiintuminen.

Entä Kuuba? Paljon vaikeampi tapaus. Köyhässä maassa ei ole demokratian perinteitä. Edessä voisi olla kaaosta ja maastapakoa, joka luultavasti kaatuisi maahan demokratiaa vaatineen Yhdysvaltojen syliin.

Heikoimman ennusteen voi antaa 20 miljoonan asukkaan Pohjois-Korealle, josta paetaan jos suinkin kyetään. Voisiko Pohjois-Korea mitenkään, edes vähitellen siirtyä järjestyneesti kansanvaltaiseen järjestelmään?

Pullon henki tapaa karata, kun sen päästää irti. Etelä-Korealle Pohjois-Korean nopea romahtaminen ja miljoonien pako rajan yli etelään on ainakin uhkakuvista suurimpia.

Ehkä kaikkien kolmen valtakunnat pitäisikin suojata läpinäkyvällä muovikuvulla, museoida ne tuleville polville esimerkkeinä 2000-luvun alun kummallisista poliittista järjestelmistä ja toivoa, ettei samanlaisia enää synny uusia.

No, hanke olisi paitsi teknisesti mahdoton ja julma, mutta myös toive ilmeisen epärealistinen. Uusia itsevaltiaita nimittäin kasvaa jo jossain, odottaen tilaisuuttaan kohota kansakuntiensa johtoon.