Digitaaliset televisiolähetykset ovat näkyvillä vihdoin myös koko Pohjois-Suomessa. Suomalaiset eivät silti ole vielä havahtuneet siihen, mikä muutos kaikilla on pian edessä.
Laskuri näyttää tällä hetkellä 765 päivää. Sen verran on aikaa elokuun 2007 loppuun, jolloin suomalaisten televisiot muuttuvat hyödyttömiksi möhkäleiksi, ellei niihin ole hankittu uutta digisovitinta. Tällä hetkellä sellainen on alle kolmanneksella kotitalouksista.
Tuo lukema antaa kuitenkin väärän kuvan todellisesta tilanteesta. Hyvin monessa kotitaloudessa on tällä hetkellä useita televisioita: eri huoneissa, eri kerroksissa, mökeillä. Yksi digisovitin talossa ei riitä, vaan niitä on oltava yksi jokaista televisiota kohden - tai kaksi, jos matkatelevisiota katsellaan kotona kaapelista ja mökillä tavallisesta antennista.
Kun digitaalisten televisiolähetysten verkkoa on rakennettu, Pohjois-Suomi on tavan mukaan jätetty viimeiseksi. Elokuun alusta digiverkko on kuitenkin lopulta niin valmis, että käytännössä lähetykset näkyvät koko manner-Suomessa. Tekniset perusvalmiudet edessä olevalle isolle muutokselle ovat siis olemassa.
Henkiset valmiudet sen sijaan ovat huomattavasti huonommalla mallilla, ja teknisessä puolessakin on toivomisen varaa.
Valtioneuvosto teki 1990-luvun lopulla päätöksen siitä, että koko Suomen televisiotoiminta muuttuu pelkästään digitaaliseksi vuoden 2006 lopussa. Tuo ajankohta tuntui silloin olevan kaukana tulevaisuudessa, ja usko tekniikan kehittymiseen oli suuri. Digi-tv:n piti tarjota jos jonkinlaisia uusia palveluita.
Tällä hetkellä jalat ovat huomattavasti tukevammin maassa. Viime vuonna valtioneuvosto lykkäsi siirtymisen päivämäärää vuoden 2007 elokuun loppuun. Samalla on havaittu, että erilaiset lisäpalvelut ovat toistaiseksi pahasti lapsenkengissä, eivätkä tähän asti markkinoilla olleet laitteetkaan juuri lisäpalveluihin sovellu.
Siirtymisen varsinainen sokkivaihe on kuitenkin vasta edessä. Suomi siirtyy kokonaan digiaikaan yhtenä ensimmäisistä EU-maista. Muut ovat tulossa perässä, mutta muutamaa vuotta myöhemmin. Ajatuksena oli, että Suomi saisi nopealla toiminnalla teknologisen etulyöntiaseman.
Toistaiseksi sellaisesta ei ole merkkejä. Vastoin alkuaikojen käsitystä digi-tv on enimmältään pelkkä passiivinen vastaanotin, ja tietoyhteiskunnan kehitys tapahtuu tietokoneissa ja matkapuhelimissa. Televisioteknologiaan ei liity mitään erityistä suomalaista panosta. Suomalaisen kuluttajan kannalta taas tilanne on se, että digisovittimien massamarkkinat syntyvät vasta kun isot väkirikkaat maat ovat omassa siirtymävaiheessaan.
Kuvaavaa on, että palveluiden vastaanottoon soveltuvat laitteet eivät vielä ole edes kunnolla markkinoilla. Monet heistä, jotka ovat jo hankkineet digisovittimen edelläkävijänä, saattavat huomata kehityksen ajavan pian ohi.
Tällä hetkellä digisovittimen keskihinta on 150 euron luokkaa. Kotien kakkos- ja kolmostelevisiot ovat usein lähes arvottomia, mutta jos niitä halutaan yhä katsoa, sovitin on hankittava yhtä kaikki. Asennusten vaikeudesta kiertää paljon tarinoita, ja vaikka se onnistuisi helpostikin, monet vanhukset tarvitsevat varmasti apua.
Siirtyminen digiaikaan palvelee selvästi televisioyhtiöiden etuja. Sen sijaan katsojille edessä on jo pian hyvin erikoinen tilanne: valtion päätöksellä heidän on pakko ostaa uusi tekninen laite, jos aikovat katsoa televisio-ohjelmia. On ihme, jos tämä ei tuo isoja ongelmia, kun tekninen toiveajattelu kohtaa ihmisten todellisuuden.