Digitaalisuudesta ja älyjärjestelmistä povataan Suomen ja suomalaisten pelastajaa, mutta liikkeellelähtö on ollut hidasta poikkeuksena rahoitus- ja pankkisektori.
igitaalisuus tehostaa toimintaa ja keskittää ihmisten tekemän työn, liiketoiminnan kannalta strategisesti olennaisiin tehtäviin. Terveyspalvelujen digitalisoinnista povataan maailmanlaajuisesti tulevaisuuden rahasampoa. Digitaalisuus tulee, halusimme sitä tai emme. Tuleeko se hallitusti ja ihmisten ehdoilla on ratkaistava ennen rakenteellisia uudistuksia.
Digitaalisuus vaikuttaa kaikkeen ja yhdistää kaiken, toimialasta tai sektorista riippumatta. Se kulkee kaiken suunnittelun ja kehityksen rinnalla ja perustuu molempiin suuntiin liikkuvaan ajantasaiseen dataan. Digitaalisuus kehittyy ympäristön mukana. Suuri vaara on, että digitaaliset palvelut kehittyvät tekniikkapainotteisesti, jolloin järjestelmää ohjaa tekninen tuotekehitys. Tällöin käyttäjä ja hänen yksilölliset tarpeensa jäävät vähemmälle huomiolle.
Suomessa digitaalisuutta ei osata vielä hyödyntää. Vähittäiskaupan vaikeudet ja energiapolitiikan poukkoilevuus ovat tästä eläviä esimerkkejä. Suomessa ei tunneta eikä tunnisteta yksilön ja loppukäyttäjän oikeuksia ja merkitystä markkinatalouden ohjaajana. Meillä järjestelmäkehitys perustuu siiloajatteluun, joka ei tunnista digitaalisuuden kokonaisvaltaisuutta.
Kun suomalaisten viranomaisten kanssa keskustelee digitaalisuudesta, on yleinen vastaus, ettei kuulu meidän agendallemme. Vastaus paljastaa kaiken, asenteesta ja digitalisoinnista yleensä. Tästä syystä digitaalisuus ei ole kehittynyt, eikä kehity kokonaisvaltaisesti. Suomessa edetään vanhan järjestelmän, ei käyttäjän ehdoilla.
Digitaalisuus jakaa valtaa asiakkaalle ja avaa liiketoiminnan arvoketjuja. Digitaalisuuden asiakasrajapinta tulee pitää avoinna, jolloin palvelut ja tuotekehitys määräytyvät maksavan asiakkaan ehdoilla. Jos asiakasrajapintaan muodostuu portinvartijoita, valta keskittyy ja samalla he ryhtyvät ohjaamaan kehityksen suuntaa. Vallanjaossa piilee koko digitalisoinnin haaste ja mahdollisuus. Pienet ja keskisuuret yritykset toivovat ja odottavat uusia mahdollisuuksia digitaalisuuden rajapinnasta, mutta keskittyneet markkinat ja monopolit rajoittavat kehitystä.
Suomen lainsäädäntö ottaa perinteisesti huomioon yritystoiminnan, jolloin yritykset voivat luottaa toimintaympäristöön. Tämä on johtanut pikkutarkkaan ohjeistukseen ja lainsäädäntöön jota ei hallitse enää kukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että lainsäädäntö jarruttaa kehitystä ja suojaa vanhoillista toimintakulttuuria. Suomen keskittyneet markkinat, joilla on kytkös kunnallisiin ja valtiollisiin monopoleihin, aiheuttaa yhtälön, mistä on ongelmallista irtaantua. Missä on presidentti Sauli Niinistön peräänkuuluttama kokeiluyhteiskunta?
Nyt pitäisi saada aikaan digitaalisuuden tiekartta, jonka avulla sen tarjoamat mahdollisuudet saataisiin hyödynnettyä.
Tämä tuo aivan uuden ulottuvuuden pienille ja keskisuurille yrityksille. Pienistä ja keskisuurista yrityksistä povataan tulevaisuuden työllistäjiä.
Suomea johdetaan ja hallitaan energiapolitiikalla, josta on tullut merkittävin digitalisoinnin edistämisen este. Kysymys on vallasta, ohjautuuko liiketoiminta loppukäyttäjien vai järjestelmän ehdoilla. Digitaalisuus ja energiapolitiikka kulkevat käsi-kädessä. Niitä ei voi erottaa toisistaan, eritoten Suomessa.
Suomen neljä vuodenaikaa muuttuvine olosuhteineen vaikeuttavat kiinteistöjen olosuhteiden hallintaa.
Energiatehokkuuden vaatimukset ovat johtaneet yleiseen energian säästöön, joka väärin toteutettuna johtaa kosteus- ja homeongelmiin. Energianhallinta ja erityisesti energiakäytön oikea-aikaisuus on keskeinen tekijä kiinteistöjen elinkaarikestävyyden ja niissä asuvien ihmisten hyvinvoinnin takaamisessa. Nykyisissä asunnoissa asumistarpeet huomioivaa oikea-aikaista energiakäyttöä ei voida saavuttaa muulla kuin digitaalisilla älyjärjestelmillä.
Eduskunnan talousvaliokunta käsittelee parhaillaan energiatehokkuuslakia (HE 182/2014). Lakiehdotus lähtee siitä, ettei kaukolämmön osalta huoneistokohtaisella digitaalisella olosuhteiden seurannalla saavutettaisi merkittävää energiatehokkuutta kustannustehokkaasti. Kun tutustuu taustamateriaaliin, niin huomaa, että esitys perustuu 90-luvun tietotaitoon. Lain valmistelu paljastaa, miten pahasti lainsäätäjät ovat jääneet jälkeen kehityksestä.
Lain valmistelussa ei ole huomioitu esimerkiksi EU-jätedirektiivin tuomaa kierrätysvelvoitetta, jonka toteuttaminen edellyttää kehittynyttä automatiikkaa. Työ- ja elinkeinoministeriön energia- ja ilmastotiekartta 2050 -visiossa ei mainita digitaalisuutta missään osiossa. Tämä osoittaa, ettei digitaalisuuden kokonaisvaikutusta energiapolitiikkaan ole hahmotettu.
Lakiesitys pitää päivittää nykyaikaan. Huoneistokohtainen olosuhteiden digitaalinen seuranta (mittarointi) on paljon laajempi käsite kuin kaukolämmön kulutuksen mittarointi. Kaukolämmön mittarointia pitää kehittää siten, että saadaan ajantasaista dataa huoneistokohtaiseen energian kokonaishallintajärjestelmään. Huoneistokohtainen mittaus tuo aivan uuden ulottuvuuden energiatehokkuutta arvioitaessa ja samalla jaamme digitaalisuuden tuomaa valtaa asiakasrajapintaan.
Suomalaisessa energiapolitiikassa digitaalisuuden kynnystä on lähes mahdoton ylittää.
Kirjoittaja on energiasuunnittelija.