Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.
Yoneji Masuda on nähnyt taiteet väistyvänä inhimillisenä toimintamuotona, jonka sijaan lähitulevaisuudessa korostuu kognitio, tieto. Tästä huolimatta Masudan neljännen asteen teollisuuden keskeiset sektorit ovat taideteollisuus, informaatioteollisuus, mediateollisuus ja eettisten arvojen teollisuus.
Masudan väite taiteen väistymisestä tuntuu perusteettomalta. Sen rationaalinen ydin lienee siinä, että taiteen ja oppineisuuden liitto vahvistuu jälleen. Masudan toisessa väitteessään kuvaamat neljä tuotannon sektoria puolestaan ovat jo nykyisin selvästi toisiinsa yhtyneitä; informaatio-, media- ja taideteollisuuden erottaminen on vaikeaa ja eettiset arvotkin opitaan yhä enemmän mediasta, niin hyvässä kuin pahassa.
Median kehitys asettaa ohjelma- ja sisältötuotannolle uudentyyppisiä vaatimuksia, jotka muuttavat tuotantokulttuuria. Digitaalisten dataympäristöjen suunnittelu on kehitystoimintaa, jonka tiedeperusta on ennen kaikkea teknologisessa ja taideteollisessa tutkimuksessa. 1900-luvun taidetta hallitsi modernismiksi nimitetty ajattelutapa.
Taide haluttiin keksiä uudelleen, hylätä pitkään jatkunut hidas tyylien evoluutio, aloittaa nollapisteestä. Tämä tehtävä osoittautui nopeasti mahdottomaksi. Modernismille syntyi oma traditio ja omat hienosäädetyt evolutiiviset lait. Pitkään pidettiin kuitenkin kiinni tietystä funktionaalisuuden periaatteesta - modernin taiteen ratkaisujen lähtökohdan ajateltiin olevan luonnossa. Luonto antoi vaikkapa arkkitehtuurille esikuvan harmonisten suhteiden ja muotojen rakentamiseksi.
Taideteollisen tutkimuksen yhteiskunnallinen rooli länsimaissa 2000-luvulla on yhä vahvemmin kulttuuristen sisältötuotteiden kehittämisessä. Tällä puolella esimerkiksi Suomen ongelmana on ollut juuri ajattelun korostettu matemaattis-luonnontieteellisyys. Esimerkiksi käyttöliittymäsuunnittelu on lähtenyt käytettävyydestä, värien havaintopsykologisesti määritellystä toimivuudesta, portaalien funktionaalisuudesta ja toimintojen loogisuudesta. Kuluttajalle eivät kuitenkaan riitä pelkästään tällaiset ominaisuudet kulttuuristen sisältötuotteiden kohdalla. Käyttäjä haluaa kokea kulttuurin kautta tunteita, elämyksiä, kokemuksia. Tällöin myös käyttöliittymäsuunnittelun pohjaksi tulee ottaa muodin vaihtuvat tyylit ja näihin liittyvät elämykselliset merkitykset.
Suunnittelun tutkimuksen perusta on paitsi taiteessa myös kulttuuritieteen ideassa. Tekijän ja taiteilijan näkökulmasta lähtevä kulttuuritieteellinen tutkimus on varsin kehittymätöntä. On olemassa paljon valmistajan näkökulmasta lähtevää teknologis-luonnontieteellistä tutkimusta, mutta ei kulttuuritieteellistä, merkitysten luomisen suunnittelusta lähtevää. Jälkimmäistä asennetta voimme kutsua taiteelliseksi suunnittelutieteeksi, metadesigniksi, ja esittää sen nimenomaan taideteollisen tieteen tieteenfilosofiseksi orientaatioksi.
Suunnittelutieteessä ei kuvata olemassaolevia taideteoksia tai tuotteita vaan suunnitellaan esineitä, teoksia ja kokemuksia, joita ei vielä ole. Siten suunnittelutiede ei tutki olemassaolevaa maailmaa vaan ei-vielä -olemassaolevaa. Suunnittelutiede on tulevaisuuden tutkimusta, mutta ei tämän ennustamista. Suunnittelutiede yhdistyneenä taiteelliseen kehitystyöhön synnyttää tutkimuskohteensa itse. Myös humanistista näkökulmaa tarvitaan edelleen, koska hyvän tuotteen valmistus edellyttää yleensä käyttäjälähtöisyyttä eli ensisijassa "tavallisen" kuluttajan, mutta myös kriitikon kokemuksen ennakointia.
Jean-Francois Lyotardin postmodernin tilan ydinajatus on, että datayhteiskunnassa tiedot ovat ainakin periaatteessa kaikkien asiantuntijoiden saatavilla, jolloin suorituskyky ei koostu enää lisäinformaation hankkimisesta vaan pikemminkin tietojen järjestämisestä uudella tavalla. Tällaista kykyä järjestellä kokonaisuudeksi jotakin, mikä ei vielä ole sellainen, Lyotard nimittää mielikuvitukseksi. Suurempi suorituskyky riippuu mielikuvituksesta. Mielikuvituksen voima on siinä, että se kykenee yhdistämään toisiinsa perinteisen asioiden järjestelyn mustasukkaisesti erillään pitämiä kenttiä.
Keksimisen voi ajatella perustuvan hiljaiseen tietoon, jolla tarkoitetaan hankalasti formalisoitavissa olevia tiedollisia periaatteita, jotka ohjaavat toimintaa. Tyypillisesti taiteilijoiden käden tieto tarjoutuu esimerkiksi hiljaisesta tiedosta. Ihmisen kyky toimia mielekkäästi muuttuvassa ja ennalta arvaamattomassa tilanteessa näyttää perustuvan juuri hiljaiseen tietoon.
Hiljainen tieto muodostaa keskeisen osan esimerkiksi mediasuunnittelijan ammattitaidosta. Tämäntyyppisen tiedon perusluonteesta seuraa, että sen siirto tietokonesysteemiin on hankalaa. Suunnittelutieteen yksi tehtävä on äänettömän tiedon formalisointi. Formalisoinnin menetelmä voi löytyä kybernetiikan tutkimustraditosta.
Ajatus siitä, että suunnittelutieteen tutkimustulokset olisivat ilmaistavissa puhtaina algoritmeina on kuitenkin ilmeisen väärä. Tekoälyohjelmille on tyypillistä eroaminen perinteisistä ohjelmista tiedon esitysmuotojen sekä tiedon käsittelytapojen suhteen. Tekoälyohjelmissa tietoja esitetään ensisijaisesti symbolisessa eikä numeerisessa muodossa ja ongelmanratkaisu perustuu algoritmien sijaan heuristiikkoihin.