Rautatieaseman historiallinen ympäristö ei saanut vielä maanantaina lopullista tuomiota Oulun valtuustolta, kun sille oli kasattu liikaa asioita. Niin sanotun "matkakeskuksen" kaava tuli sen eteen vasta vähän ennen puolta yötä. Noin isoja päätöksiä ei kuulu tehdä puolen yön jälkeen, ja onneksi osa valtuutetuista siirrätti asian käsittelyn yli lomien.
Aikalisä tuskin kuitenkaan muuttaa itse asiaa. Kaavamuutoksen kohtalo lienee jo sinetöity edellisen valtuuston pohjustuksella, yksisilmäisellä virkamiesvalmistelulla, teknisen lautakunnan linjauksella sekä kaupunginhallituksen esityksellä. Jos valtuusto tekee niin kuin siltä odotetaan, alueen kaikki vanhat rakennukset asemataloa ja entistä asemaravintolaa lukuunottamatta pyyhkäistään uuden kolossin tieltä radan länsipuolelta. Puhdasta jälkeä tulee Hallituskadun kohdalta aina Saaristonkadulle asti.
Lain mukaan kaavamonopoli on kunnalla, mutta Oulu on ollut kuin sulaa vahaa VR-Yhtymän edessä. VR on sanellut Oululle, millaisen kaavamuutoksen se haluaa kaupungilta. Oulu on tosiasiallisesti siirtänyt kaavamonopolinsa VR-Yhtymälle.
Tuollainen toiminta on arkipäivää Suomessa, mutta nyt ei ole kyse laita-alueen kauppapaikasta, vaan historiallisesta alueesta kaupungin keskustassa. Rautatieaseman eteläpuoli on verrattavissa kansallismaisemaan, ja juuri siksi kaupunkilaisilla on asiassa tavallista perustellumpi intressi.
Kunnallispoliitikot ja kaavavirkailijat ovat osoittaneet hämmästyttävää leväperäisyyttä historiallisia arvoja ja suojelua kohtaan. He ovat ajaneet yksisilmäisesti vain yhtä ratkaisua, joka johtaa maksimaaliseen tuhoon. Kaikki se, mikä on tuhottavissa, pyyhkäistään pois, vaikka uusi ja vanha voisivat elää sulassa sovussa keskenään - ja silti bisneskin kukoistaisi.
VR-Yhtymän tontti keskellä kaupunkia on arvokas. Jos kaupunki osoittaisi VR:lle kaapin paikan, sen olisi pakko tyytyä siihen, mitä se saa. Vasta silloin nähtäisiin, mitä todellisuudessa tapahtuu. Nyt on vain painostusta ja uhkailuja. Ei bisneksen arvo murene, jos vastaava rakennusoikeus sijoitetaan ympäristöön vanhaa suojellen ja liikenteellisesti fiksummin.
Nordean talo Kirkkokadulla on hieno, mutta se ei vedä remontoitunakaan vertoja rakennukselle, joka seisoi paikalla ennen. Rantakatua vakuuttavampaa esimerkkiä onnistuneesta suojelusta ei Oulusta löydä. Kokemuksista ei ole kuitenkaan ole otettu oppia, eikä matkailu ole avartanut Oulun päättäjiä. Keskustan monet korttelit, Heinäpää ja Tuira ovat esimerkkejä siitä, miten vanha ja arvokas on pyyhkäisty surutta uuden tieltä.
Kohta samaan luetteloon lisätään rautatieaseman seutu. Päättäjien linja on niin johdonmukainen ja pitkä, että voi jo puhua kroonisena näköalattomuutena ilmenevästä sairaudesta, Oulun taudista.
Kaupungin asemakaavapäällikkö kritisoi äsken lehdistöä asioiden hämmentämisestä ja "matkakeskuksen" kaavamuutoksen vaikeuttamisesta. Hän ei taida olla tehtäviensä tasalla, koska ei tiedä, mikä rooli neljännelle valtiomahdille kuuluu demokratiassa. Lehdistön tehtävänä on valvoa vallankäyttöä ja panna päättäjiä koville, jos asiat näyttävät menevän pieleen.
Oulun kaupunkikuva kertoo, ettei julkinen sana ole hoitanut omaa tonttiaan riittävän valppaasti. Lehdistön on syytä terästäytyä, jos uusikin valtuusto osoittautuu Oulun taudin kantajaksi.