Hypoteettinen mielipide: haluan, että Oulun keskustan ja lähialueiden puistot kaadetaan ja niiden tilalle rakennetaan pilvenpiirtäjiä, koska haluan että Oulusta tulee oikea kaupunki. Nythän se on pelkkä lättänä talorykelmä suon ja meren välissä.
Koska olen esittänyt mielipiteen, oletan, että se otetaan huomioon kaupungin päätöksenteossa ja asiat tehdään niin kuin haluan.
Moni varmasti ajattelee edellisen lukiessaan, että on mennyt kirjoittajalta pää sekaisin. Voihan se olla niinkin, mutta provokatiivisen aloituksen kohde on toinen.
Nimittäin Oulussa – kenties muuallakin – on vallalla kummallinen ajatus, jonka mukaan yksittäisen mielipiteen esittäminen kunnallisista kysymyksistä tarkoittaa sitä, että asiaa koskeva päätös muutetaan oman toiveen mukaiseksi.
Kaupunkia koskevista päätöksistähän kysytään kaupunkilaisten mielipidettä. Oikeus mielipiteen esittämiseen pitää olla myös lain mukaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaupungin elimissä tehtävä päätös pitää muuttaa mielipiteen mukaiseksi.
Seurauksena tästä kaikesta on se, että pettynyt mielipiteen esittäjä tuohtuu, moittii virkamiehiä, poliitikkoja ja bisnesmiehiä, ja aloittaa valituskierteen.
Se viivyttää hankkeiden toteuttamista pahimmillaan vuosilla, mikä nostaa kuluja, monissa tapauksissa miljoonilla euroilla. Samat tahot purnaavat sitten kaupungin rahanmenosta, johon vaativat muutosta.
Keinovalikoimaan kuuluu valitusten lisäksi aktiivinen rumba mediassa. Mukaan hamutaan muita samanmielisiä ja aloitetaan ankara propagandaisku kaikissa välineissä lehdistöstä someen ja nimien keruuseen kadulla ja verkossa. Asiaan kuuluu, että kailotetaan liki kaikkien kaupunkilaisten kannattavan mielipidettä.
Moni tuntuu unohtaneen, että kaupungin asioista päätetään edustuksellisen demokratian periaatteella.
Enemmistön kanta voittaa, niukimmillaan se on 50–50, puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Joissakin asioissa vaaditaan isompaa enemmistöä.
Moittiessaan tehtyjä päätöksiä, moittii samalla demokratiaa.
Kuntavaaleilla valittu valtuusto, sen valitsemat kaupunginhallitus ja muut toimielimet vastaavat päätöksenteosta, virkakoneisto toimeenpanosta.
Demokratiassa pätee edesmenneen valtiomiehen Johannes Virolaisen (maalaisliitto–kesk.) kuuluisa lausuma ”kansa on puhunut, pulinat pois”. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hyväksy vaalitulos.
Kunnallisen päätöksenteon pohjaksi kerätään laajasti tietoa ja punnitaan vaikutuksia. Niiden pohjalta toimitaan, tehdään paras mahdollinen ratkaisu.
Yleensä ne eivät miellytä kaikkia, se on selvä. Kun päätöksenteko on mennyt lakien ja asetusten mukaisesti, valittamiselle ei pitäisi olla enää sijaa. Laki antaa siihen kuitenkin mahdollisuuden, ja jotkut tarttuvat siihen kuin purkka tukkaan vaikka tiedossa on, ettei asiaan tule muutosta. Kallista kiusantekoa.
Kannattaisi keskittyä siihen, että kun päätetään jotakin, toteutetaan päätös parhaalla mahdollisella tavalla.
Jos demokratia ei kelpaa, pitäisi olla tarjolla joku muu systeemi. Diktatuuriko?
Sellaista poliittista viritelmää ei ole olemassa, jossa jokaisen mielipide tulisi huomioiduksi, ainakaan tasapuolisesti.
Sellainen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Luulisi, että mielensä tehdyistä päätöksistä pahoittavatkin ymmärtäisivät sen.
On silti myönnettävä, että politiikka tuottaa joskus päätöksiä, joihin kukaan ei ole tyytyväinen. Niitä kutsutaan kompromisseiksi. Nekin on vain hyväksyttävä. Yksimielisyys kun on enemmän kuin harvinaista.
En halua, että Oulun keskustan puistojen tilalle rakennettaisiin pilvenpiirtäjiä. Niitä voi rakentaa kuitenkin muualle, esimerkiksi uudistettaviin keskustan kortteleihin.