Kaikista Irakin vastaisen sodan perusteluista demokratian juurruttaminen kaksoisvirtojen maahan kuulostaa kaikkein kauneimmalta. Ja samalla kertaa kaikkien epärealistisimmalta.
Islamilaisia maita on toki monenlaisia, mutta länsimaistyylinen toimiva demokratia löytyy vain Turkista. Jo haluaa yleistää, ovat demokratia ja islam yhteensopimattomia asioita.
Irakissa demokratian edellytykset ovat sitä paitsi tavallistakin huonompia. Irakilainen yhteiskunta rakentuu klaanien ja sukujen varaan. Kymmenien vuosien ajan valta on ollut sunnimuslimeilla, joita on kuitenkin alle viidennes Irakin 20-miljoonaisesta väestöstä.
Jos Irak hyppäisi länsimaisen demokratian mukaiseen enemmistövaltaan, merkitsisi se vallansiirtoa shiamuslimeille, jotka muodostavat enemmistön Irakissa. Shiat edustavat samaa muhamettilaisuuden suuntausta kuin Iranin valtaapitävät. Haluaako Yhdysvallat todella, että shiamuslimit astuvat Bagdadissa vallankahvaan? Vaara on nimittäin suuri, että iranilaismallinen, pappisjohtoinen järjestelmä kopioituu pienempään naapurimaahan. Sen jälkeen olisi kahdessa suuressa öljyntuottajamaassa vallassa lännelle vihamielinen hallitus.
Irakin toiseksi suurin väestöryhmä on pohjoisen kurdit, mutta tuskinpa kurdien toivoma itsenäisyyskään kuuluu Bushin hallinnon piirustuksiin.
Niinpä jos Saddam syrjäytetään, tulee hänen tilalleen luultavasti toinen sunnimuslimi ja entinen meno jatkuu.
Demokratian ja islamin yhteensopivuutta Irakin kaltaisissa maissa on selvittänyt muun muassa algerialainen kirjailija Boualem Sansal. Saksalaisen Tageszeitung-lehden haastattelussa Sansal huomauttaa, ettei demokratian olemukseen kiinteästi kuuluvaa oikeaa oppositiota löydy mistään arabimaailmassa. Oppositio ei merkitse niissä maissa oppositiota pelkästään hallitusta kohtaan vaan myös lakeja, profeettaa ja lopulta jumalaakin kohtaan.
Länsimaisesti ymmärretty demokratia on tämän takia Sansalin mielestä mahdottomuus arabimaailmassa. Tämä ei koske vain koko yhteiskuntaa vaan pienempiäkin yksiköitä kuten perheitä.
Tämä on voi olla oman maan toivottomaan tilanteeseen pettyneen kirjailijan puhetta. Irakia ei ole tuomittu ikuiseen despotiaan. Demokratian juurtuminen vie kuitenkin rutkasti aikaa ja vaatii yhteiskunnan perinpohjaista muuttumista.
Nyky-Turkin perustaja Mustafa Kemal Atatürk määräsi ottomaanien valtakunnan rippeet länsimaalaistettavaksi. Kesti kuitenkin useamman sukupolven ennen kuin Turkin voi sanoa olevan toimiva demokratia. Puutteita on silti vielä paljon eikä Turkista ehkä koskaan tule länsimaisia ihanteitamme vastaavaa maata.
Vielä monin verroin hankalampaa on Irakin kohdalla. Tarvitaan maan vaurastumista, keskiluokan syntymistä ja edellytysten hävittämistä uskonnolliselta kiihkoilulta. Demokratiaa ja länsimaista elämänmuotoa ei voi takoa kalloihin kiväärinperällä. Voihan olla, että kaikkien ponnistelujen jälkeen irakilaiset pitävät parempana omiin perinteisiinpä perustuvaa järjestelmään - sitä tuttua saddamilaista, jossa toisinajattelijoiden ja opposition jäsenten yleisin kuolinsyy on lyijymyrkytys.