Kesä on tunnetusti uutisköyhää aikaa, jolloin uutiskynnys ylittyy helposti ja medianäkyvyyttäkin on saatavilla enemmän kuin muulloin. Niinpä perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen taisteluhuuto monikulttuurisuutta vastaan sai aikaan moninaisia reaktioita.
Ellei historian valossa olisi kysymys niin vakavasta asiasta, erilaiset kirjoitukset voitaisiin laittaa kesäyön myöhäistuntien tiliin, joista aamun valjetessa todetaan, etteivät ne kestä päivän valoa.
Näin ei ole kuitenkaan laita. Euroopassa on useita maita, jotka ovat kääntymässä sisäänpäin kohti nationalismia ja joissa populistiset puolueet ovat saaneet suurta kannatusta. Näin on käynyt Ruotsissakin, jossa Ruotsidemokraatit näyttävät edelleen kasvavan.
Keski-Euroopassa Unkarin Fidesz-puolue on suurin hallituspuolue ja Ranskassa Marine Le Penin johtama Kansallinen rintama – Front National kasvattaa koko ajan kannatustaan.
Poliittisella kartalla nämä puolueet sijoitetaan yleensä konservatiiviseen oikeistoon ja joidenkin menneisyydestä tai nykyisestä kannattajakunnasta löytyy kansallissosialismin sympatisoijia.
Nationalismin tuulet eivät rajoitu vain Euroopan unionin sisälle, vaan Neuvostoliiton romahdettua Putinin Venäjäkin hakee politiikalle oikeutustaan kansallisesta historiasta. Kommunistinen internationalismi on korvattu venäläisellä nationalismilla.
Sellaisistakin maista, jotka ovat rakentuneet siirtolaisuudelle, kuuluu ääniä, joiden mukaan rajojen pitäisi olla tiukempia ja uudet tulijat pitäisi valita tarkemmin.
Suuntaus näkyy jo USA:n presidentinvaaliehdokkaita valittaessa. Republikaanien esivaaliehdokas Donald Trump on protestiehdokkaana rakentanut kampanjansa laittoman maahanmuuton ja Kiinan taloudellisen ylivallan vastustamiselle.
Kansallisten puolueiden lisäksi esiintyy pienempimuotoista tribalismia, eräänlaista heimoajattelua. On ”me” ja muut.
Jako voi perustua asuinpaikkaan, ulkonäköön, kieleen, kulttuuriin tai vaikkapa uskontoon. Jos muihin suhtaudutaan vihamielisesti, ilmiö rinnastuu rasismiin.
Yhdysvalloissakin pitkään eri siirtolaisryhmät saattoivat elää omissa ryhmissään, kuten irlantilaiset irlantilaisten ja italialaiset italialaisten kanssa, ja suhtautua toisiinsa jos ei nyt vihamielisesti, niin ainakin epäluuloisesti.
Joissakin eurooppalaisissa kansallisvaltioissa esiintyy myös separatismia, halua irtaantua nykyisestä valtiosta. Skotlanti on jo kertaalleen äänestänyt itsenäistymisestä ja Espanjan Katalonia haluaisi tehdä niin.
Taloudellinen epävarmuus ja hätä ovat ruokkineet poliittista populismia. Keskiluokka ei ole enää työttömyydeltä turvassa, eikä nuorempi sukupolvi pätkätyöläisinä voi odottaa elintasonsa nousevan vanhempiensa elintasoa korkeammalle.
Globaali markkinaliberalismi on liian abstrakti viholliseksi. Syylliset on helpompi löytää lähempää: kotimaisista poliitikoista, vanhoista puolueista, siirtolaisista ja pakolaisista sekä Euroopan unionista.
Demokratiassa äänestäjät liikkuvat ja ovat liikkuneet. Poliittinen tyytymättömyys kanavoitui Suomessa viime eduskuntavaaleissa ajallisesti ikään kuin taaksepäin, entisiin agraaripuolueisiin: keskustapuolueeseen ja perussuomalaisiin, joiden taustalta löytyvät maalaisliitto ja Suomen maaseudun puolue. Maahanmuutto- ja EU-vastaisimmat ovat löytäneet poliittisen kodin enimmäkseen perussuomalaisesta puolueesta.
Mikä on sitten se vaara, joka laillisiin puoleisiin ja yhdistyksiin demokratiassa voi sisältyä? Enemmistö päättää ja pulinat pois, vai miten se Johannes Virolainen sanoikaan.
Ongelma on siinä, miten demokratia voi puolustaa itseään, koska demokratia voidaan myös tuhota täysin demokraattisesti. Voidaan äänestää sellainen ryhmittymä valtaan, joka lainsäädäntöä muuttamalla keskittää vallan itselleen ja muuttaa arvomaailman mieleisekseen. Vaaleilla Saksan kansallissosialistitkin tulivat valtaan.
Suomessakin oikeusoppineet ovat pohtineet, tulisiko Suomen vastarintaliike -niminen rekisteröimätön yhdistys natsimielisenä kieltää. Turun yliopiston tutkijatohtori Juha Lavapuro ja Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ovat kieltämisen kannalla. SVL käyttää väärin perus- ja ihmisoikeuksia, joissa ei hyväksytä poliittista väkivaltaa, vihapuhetta ja rasismia.
Toinen ongelma liittyy sekin demokratiaan. Tähän saakka Euroopan Unionissa on valiteltu vallitsevaa demokratiavajetta. Teknokraatit johtavat unionia, parlamentarismi ei toimi.
Vajetta on myös toisin päin eli kyvyssä tehdä kriisitilanteessa nopeita päätöksiä. Katastrofialueilta tulevien pakolaisten vastaanotto on ollut organisoimattomuudessaan todella surullista katsottavaa.
EU ei todellakaan toimi niin kuin liittovaltio.
Kirjoittaja on rikosoikeuden professori emerita.